Salibandyssa vallanvaihto sekä miesten että naisten Cupissa

Helsingin Jäähallissa vietettiin sunnuntaina todellista salibandyjuhlaa, kun ohjelmassa olivat salibandyn Suomen Cupin finaalit. Ottelut tarjosivat yleisölle sitä, mitä he olivat tulleet hakemaan. Varsinkin miesten pelistä kehkeytyi todellinen trilleri, joka venyi aina jatkoajalle saakka. Myös naisten puolella SB-Pro oli lähellä järjestämässä jännitysnäytelmää, vaikka Classic meni lopulta menojaan.

Naisten ottelussa Classic otti niskalenkin heti alusta, kun Alisa Pöllänen vei tamperelaiset johtoon kahden minuutin pelin jälkeen. Pölläsellä kulki muutenkin ottelussa hyvin, sillä nainen iski ottelussa peräti kolme maalia.

Naisten Cup-voittaja Classic. (AOP)

Naisten Cup-voittaja Classic. (AOP)

– Tänään sattui menemään ja oli hyvä fiilis pelata. Tykkään tehdä maaleja ja hienoa tehdä niitä juuri tällaisessa pelissä sekä tällaisissa puitteissa, totesi Pöllänen.

Classic johti ottelua toisen erän jälkeen jo 6-1 ja oli menossa kohti ylivoimaista Cupin voittoa. Vielä kolmannen erän puolivälissä tamperelaisten johto oli peräti kuusi maalia, mutta sitten SB-Pro heräsi hieman peliin ja onnistui pistämään muutamia maaleja. Lopulta peli päättyi 4-7.

– Kyllähän tämä hyvältä tuntuu, mutta kausihan on vielä kesken. Nautitaan nyt tästä ja sen jälkeen jatketaan harjoittelua, totesi Classicin päävalmentaja Veli-Matti Koivunen pelin jälkeen.

Viime vuonna SB-Pro juhli Suomen Cupin voittoa ja Classic joutui tyytymään kakkostilaan. Tänä vuonna tamperelaiset olivat päättäneet napata voiton.

Ei tuplaa Classicille

Classicilla olisi ollut mahdollisuus napata Suomen Cupissa harvinainen tupla, sillä myös miesten finaalissa Classic oli edustettuna. Miesten ottelun käsikirjoitus tuntui etenevän juuri siten, kuten Tampereeella toivottiin. Classic johti toisen erän alussa ottelua peräti 4-1, mutta sitten SSV heräsi peliin. Vuosaarelaiset tulivat maalin päähän, mutta köysi venyi nopeasti takaisin kahteen maaliin.

Juho Järvinen teki tehot 3+2 ja ratkaisi Cupin finaalin. (AOP)

Juho Järvinen teki tehot 3+2 ja ratkaisi Cupin finaalin. (AOP)

– Ei tässä usko ehtinyt kuitenkaan loppua, ottelun sankari tehot 3+2 tehnyt Juho Järvinen kommentoi pelin jälkeen.

Järvisellä oli ottelussa todella suuri merkitys, sillä hän vastasi melkein kaikista SSV:n osumista ja iski myös sen viimeisen niitin jatkoajalla Classicin verkkoon. Vaikka salibandyssa maaleja tulee paljon, on melko harvinaista sellainen, että joku tekee loppuottelussa tehot 3+2. Vielä harvinaisempaa on se, että hattutempun kruunaama osuma on ottelun voittomaali jatkoajalla.

– Eihän se maali olisi voinut mitenkään tulla maukkaampaan paikkaan, Järvinen totesi.

SSV lähti juhlistamaan voittoaan pukuhuoneeseen ja matka todennäköisesti käy vielä saunaan. Helsinkiläisten päävalmentaja Mika Ahonen oli kuitenkin huolissaan siitä saunasta ja olisi toivonut, että sellaista ei edes olisi.

– Ei meidän manageri koskaan juttele näistä asioista, Ahonen valitti virne suupielessä.

SSV vei kahdeksannen Suomen Cupin voiton jatkoajalla lukemin 7-6. Viime vuonna vuosaarelaiset joutuivat pettymään Tampereella pelatussa ottelussa, sillä Classic vei silloin jatkoajalla Suomen Cupin voiton. Nyt on SSV:n vuoro sitten juhlia. Juhlatunnelmissa oli myös joukkueen manageri Kurre Westerlund, joka oli pukeutunut kuninkaaksi.