Suomen maajoukkue MM-karsinnoissa – kävellen kisoihin

Suomen salibandymaajoukkue aloittaa keskiviikkona urakkansa Viron MM-karsintaturnauksessa, jossa paikka joulukuussa Latviassa pelattaviin MM-karkeloihin jaetaan suoraan lohkon kahdelle parhaalle joukkueelle. Lisäksi paikka kisoihin aukeaa Euroopan neljän lohkon kahdelle parhaalle kolmoselle. Oikeastaan Suomen kohdalla ei voida puhua MM-kisapaikan hakemisesta, koska sellaista ihmettä ei voi tapahtua, ettei Suomea kisoissa nähtäisi.

Yhdennettoista miesten MM-kisat pelataan Latviassa: 3.-11.12.2016, kisakaupunkina toimii maan pääkaupunki Riika. MM2016-lopputurnaukseen kelpuutetaan kaikkiaan 16 maata.

Kaksi vuotta sitten Suomi ja muut maailman huippumaat joutuivat karsimaan MM-kisoihin ensimmäistä kertaa ja tämä herätti paljon keskustelua – eikä syyttä. Suomi harjasi kaikki viisi vastustajaansa kaksi vuotta sitten maalieron ollessa 100–6. Tänäkään vuonna Suomen ei tarvitse jännittää kisapaikkaa, kun vastaan astelee Itävalta, Tanska, Hollanti ja Viro.

Suomen vastustajat

Ensimmäinen haaste Suomelle heitetään keskiviikkona, kun vastaan astelee maailmanrangingissa sijalla 23. majaileva Itävalta. Joukkueen tunnetuimmat pelaajat ovat todennäköisesti Joosin veljeskolmikko, jotka kaikki ovat pelanneet urallaan Sveitsin korkeimmalla sarjatasolla. Joukkuetta kipparoi Sveitsin toiseksi ylimmällä sarjatasolla Ad Astra Sarnenia edustava Marcel Kramelhofer. Itävalta tulee jäämään pahasti Suomen jalkoihin ja 20 maalin rajan rikkoutuminen Itävallan päädyssä ei olisi ihme.

Suomen toinen vastustaja on Tanska, joka on Itävaltaa astetta vahvempi nippu. Juutit taistelevat tosissaan Viron kanssa toisesta suorasta jatkajasta MM-kisoihin. Joukkueesta ei löydy juurikaan suomalaisille tuttuja nimiä. Suurin tanskalaistähti on maan salibandyn oma Niklas BendtnerStefan Hedorf, joka on pelannut urallaan useamman vuoden Ruotsin liigassa. Kaksi vuotta sitten karsinnoissa Hedorf iski viiteen otteluun tehot 11+9=20, joten tämän rightiltä ampuvan miehen kanssa saa olla tarkkana. Suomi latonee Tanskan verkkoon kaksinumeroiset lukemat, mutta suuria maalikarkeiloita tuskin nähdään.

Suomen kolmas vastus Hollanti on etukäteen lohkon heikoin joukkue, joten luvassa on ilotulitus. Maailmanrangingissa sijalla 28. majailevan Hollannin paras sijoitus MM-kisoissa on vuodelta 2006, kun se nappasi 13. sijan. Kaksi vuotta sitten karsinnoissa Tsekki nöyryytti hollantilaisia peräti 38–0, eikä vastaavat lukemat olisi yllätys Suomea vastaan.

Viimeisessä ottelussa Suomi saa vastaansa karsintoja isännöivän Viron, jonka joukkueesta löytyy useampi suomalaiselle salibandylle tuttu persoona. Joukkuetta kipparoi Sveitsin NLB:ssä Oltenia edustava Roman Pass, joka on saanut salibandyoppinsa Tampereella. Lisäksi joukkueesta löytyy Suomessa pelanneita tai pelaavia mielenkiintoisia nimiä, kun muun muassa Rein Kivi ja Marek Öige pukevat Viron maajoukkuepaidan päälle viikonloppuna. Edellisen kerran Viro ja Suomi ovat iskeneet yhteen vuonna 2008, jolloin suomalaiset veivän keskenäisen kamppailun MM-kisoissa 7–0. Vastaavanlainen tulos on odotettavissa myös tulevissa karsinnoissa.

Suomen joukkue:

#Maalivahditomsyht.
31Eero Kosonen29Växjö Vipers (SWE)38022
48Pyry Luukkonen28TPS, Turku0000
Puolustajat
5Petri Hakonen25Seinäjoen Peliveljet13224
8Juha Kivilehto34FC Helsingborg (SWE)110144256
13Risto Töllikkö24NST-Lappeenranta3371017
20Nico Salo21Classic, Tampere21257
21Tatu Väänänen32SV Wiler-Ersigen (SUI)120255378
27Jonne Junkkarinen25Happee, Jyväskylä16426
30Lauri Stenfors25Viikingit, Helsinki2210212
Hyökkääjät
9Eemeli Salin25Classic, Tampere27121325
11Mika Moilanen29FC Helsingborg (SWE)70532376
12Juuso Heikkinen26Happee, Jyväskylä11415
18Lauri Kapanen30Tapanilan Erä, Helsinki976341104
19Joonas Pylsy26Tigers Langnau (SUI)7516
22Jani Kukkola29FC Helsingborg (SWE)964866114
29Mika Kohonen38Seinäjoen Peliveljet16379163242
56Casper Pfitzner24Esport Oilers, Espoo13303
76Rasmus Kainulainen18Lammin Salibandy0000
81Jami Manninen28SV Wiler-Ersigen (SUI)42311445
87Miko Kailiala22Viikingit, Helsinki249817

Petri Kettunen päävalmentaja
Mika Ahonen valmentaja
Juha Jäntti valmentaja
Henri Toivoniemi mv-valmentaja
Kimmo Nurminen team manager
Aleksi Öhman fysio
Ari Haapalainen hieroja
Juuso Kilpikoski hieroja

Suomen otteluohjelma:

Ke 3.2. Itävalta – Suomi klo 16.00

Pe 5.2. Suomi – Tanska klo 19.00

La 6.2. Suomi – Hollanti klo 13.00

Su 7.2. Viro – Suomi klo 13.00

Kaikki ottelut suorana netistä täältä

Superfinaali aitiossa

Faneille.com tarjoaa nyt Sinulle mahdollisuuden voittaa VIP-liput salibandykauden loppuhuipennukseen, Superfinaaliin, joka pelataan 16.4. Hartwall Arenalla. Superfinaalissa pelaavat naisten ja miesten liigojen loppuotteluun selvinneet joukkueet ja finaali pelataan kerrasta poikki systeemillä ensimmäistä kertaa Suomen salibandyhistoriassa.

Lippuun kuuluu VIP-paikat Hartwall Arenan aitioon ruokailuineen ja juomineen kahdelle. Lippu on muotoa 1+1 eli kisan voittanut lähtee kaverinsa kanssa vippiin.

Näin osallistut

Osallistuaksesi kilpailuun sinun tulee (1) veikata Suomen maalimäärä karsinnoissa ja (2) Suomen paras pistemies kyseisissä karkeloissa. Lisäksi Sinulla tulee olla aktiivinen NordicBetin pelitili, jolle olet pelannut vuoden 2016 aikana vähintään yhden euron. Veikkaukset voi heittää Faneille.comin Facebookiin tämän jutun alle tai sähköpostilla: [email protected].

ESIMERKKIVASTAUS: 100 Jonne Junkkarinen

Lisätietoja kilpailusta tästä

Lähde: Salibandyliitto

Kansikuva: AOP