Suomen salibandymaajoukkue MM-kisoihin julkaistu — ei yllätyksiä

Suomen maajoukkueen päävalmentaja Petri Kettunen julkaisi torstaina 20 miehen listan, jotka lähtevät joulukuussa tavoittelemaan MM-kultaa Göteborgissa pelattavista lajin MM-kisoista. Suuria yllätyksiä nimilistassa ei ollut — eikä pitänyt ollakaan. Salibandyn MM-kisat alkavat ensi kuussa 5.12. ja uusi mestari on selvillä 14.12.

Joukkue

Joukkueeseen nimettiin kaksi maalivahtia, seitsemän puolustajaa ja 11 hyökkääjää. MM-ensikertalaisia on mukana peräti yhdeksän, kun maalivahti Tomi Ikonen, puolustajat Lauri Stenfors, Risto Töllikkö, Janne Lamminen, Tommi Aro ja Nico Salo, sekä hyökkääjät Jami Manninen, Eemeli Salin ja Miko Kailiala osallistuvat ensimmäisiin miesten MM-kisoihin.

Aina pelaajavalintojen jälkeen nousee totutusti kitinä kyseisistä valinnoista. Suomen valmennusryhmä päävalmentaja Kettusen johdolla on tarkkaillut potentiaaliset kisapelaajat todella tarkasti läpi kahden vuoden aikana ja nyt valittu joukkue on juuri sellainen kuin sen pitääkin olla. Vielä kesän aikana maajoukkueleireillä kävi karkean arvion mukaan noin 50 pelaajaa antamassa näyttöjä, joten valmentajilla on todella tarkka tieto siitä ketkä ovat fyysisesti, henkisesti, taidollisesti ja taktisesti valmiita kovaan kisarypistykseen.

Maalivahdit:

Eero Kosonen, 28, Happee
Tomi Ikonen, 31, Esport Oilers

Maalivahtivalinnat meni niin kuin pitikin. Jarno Ihme haastoi hieman haparoineen kaksikon kiitettävästi, mutta näillä kahdella miehellä Suomella on mahdollisuus taistella hyvänä päivänä MM-kullasta. Kumpi ottaa ykköstorjujan roolin?

Puolustajat:

Lauri Stenfors, 24, SSV
Tatu Väänänen, 31, Wiler-Ersigen, Sveitsi
Risto Töllikkö, 23, NST
Juha Kivilehto, 32, SPV
Janne Lamminen, 28, Classic
Tommi Aro, 28, Erä
Nico Salo, 20, Classic

Puolustuksen nimet olivat odotettuja. Todellisia viivapelotteita joukkueessa ei ole ja se antaa vastustajille taktista pelivaraa oman pään puolustuksen organisoimisessa. Esimerkiksi Happeen Otto Tikan — joka valittiin Champions Cupin all-stars kentälliseen — kisamatka jäi kesällä 20 minuutin juoksutestiin. Lisäksi ilmeisesti Kettusen mielestä SSV:n Mikael Lax ei ehtinyt täyteen MM-kisakuntoon. Puolustus on pitkälti valmennuksen näköinen ja heidän luottamat pelaajat ovat ansaitusti kisakoneessa.

Pakkiparit ratkaisu peleissä ovat todennäköisesti: Väänänen – Stenfors, Lamminen – Kivilehto ja Salo – Töllikkö.

Hyökkääjät:

Jani Kukkola, 28, Helsingborg, Ruotsi
Lauri Kapanen, 29, Erä
Mika Moilanen, 28, Helsingborg, Ruotsi
Tero Tiitu, 32, Falun
Rickie Hyvärinen, 34, Storvreta, Ruotsi
Mika Kohonen, 37, Storvreta, Ruotsi
Oscar Hänninen, 30, Esport Oilers
Eemeli Salin, 24, Koovee
Jami Manninen, 28, Happee
Kari Koskelainen, 32, Chur Unihockey, Sveitsi
Miko Kailiala, 21, SSV

Hyökkäys oli myös varsin odotettu. Kooveen Eemeli Salin paransi vuoden sisällä huimasti otteitaan kansainvälisissä peleissä ja nappasi paikan ansaitusti kisakoneessa. Ykköskentässä Kukkola saa rinnalleen tutut Kapasen ja Moilasen. Kakkosessa kokeneet Tiitu-Kohonen-Hyvärinen eivät jännitä kovissa paikoissa. Kolmonen muodostuu todennäköisesti ratkaisu peleissä monipuolisen Kari Koskelaisen ympärille, jossa laidoilla hääräävät vasemmalla Jami Manninen ja oikealla Miko Kailiala. Nämä kaverit ovat pelanneet yhdessä kesän leireillä ja ovat onnistuneet myös kansainvälisissä peleissä, vaikka viime EFT:ssä yhteispeli hieman takkusikin.

Näillä mennään ja toivottavasti 14.12. torilla tavataan!