Tuuria vai taitoa, Jokerit?

Jokerit siirtyi KHL:ään kovan kohun ja epäilyiden saattelemana. Uusi sarja, uudet pelaajat ja uudet vastustajat. Aivan kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Kaiken piti olla hankalaa, lähes mahdotonta ja voittojen todella tiukassa. Mediassa ja kahvipöydissä ehdittiin moneen kertaan jo lytätä koko idea kaikin puolin kuolleena syntyneeksi. Ensimmäisestä kaudesta on reilu puolet takana ja jo nyt voidaan todeta, että joukkueella on käynyt siirtymisessä aivan uskomaton tuuri. Vai onko sittenkään kyse ihan pelkästään tuurista?

Voittoja on tosiaan tullut lähes uskomaton määrä. Joukkue on pelannut nyt 34 ottelua, ja ilman pisteitä on jääty vain seitsemän kertaa. Kaikki tuntuu toimivan lähes täydellisesti; halli on illasta toiseen lähes täynnä ja ihmiset tykkää. Mitäpä jos joukkue rämpisikin nyt sarjan pohjalla napsien voittoja vain silloin tällöin sarjan heikoimmista joukkueista? Entä jos joukkueeseen ei olisikaan muodostunut tuota huikeaa LoKoMo-kenttää, joka dominoi kaukalossa illasta toiseen ja on muotoutunut sellaiseksi brändiksi, että sillä myydään jo lippupakettejakin otteluihin? Samoin esim. NordicBet kamppanjoi tälläkin hetkellä vierasreissusta nimellä LoKoMoTours. Mitäpä jos hallilla ei olisikaan joka ilta lähes 10 000 katsojaa ja hyvää showta? Vaan paikalle puolihiljaiseen halliin olisikin kömpinyt ainoastaan 5000 katsojaa vähän koohooällää ihmettelemään. Katsomaan, kun Jokerit konttaa illasta toiseen vastustajasta riippumatta. Kyllä saisi media makusteltavaa ja ihmiset naureskeltavaa. Näin ei onneksi ole, mutta missä syy tähän kaikkeen?

Organisaation aivan kaikesta tekemisestä jokaisella tasolla paistaa todellinen ison maailman meininki ja ammattimaisuus. Ihan jokainen pienikin yksityiskohta tehdään isommin, paremmin ja laadukkaammin kuin Liiga-aikana. Halli päivitettiin tauon aikana todella onnistuneesti ”pienillä” täsmämuutoksilla vielä entistäkin paremmin täyttämään kansainvälisen mittapuun. Pelaajat ovat Suomen parhaimmistoa höystettynä muutamilla kovan luokan ulkomaanvahvistuksilla. Maalivahtiosastokin on jo osoittanut olevansa taatusti tarpeeksi kovaa luokkaa tähän sarjaan. Aina voi toki hommata parempia ja kovempia pelaajia, mutta kyllä tämä joukkue on jo huomattavasti kovempi mistä ennen kauden alkua uskalsin haaveilla. Jokereilla ei ole välttämättä mahdollisuutta hommata niitä sarjan parhaita pelaajia, mutta onneksi taustajoukoissa on ammattilaiset, jotka osaa kasata tarvittavat pelaajat, jotta saadaan paras joukkue. Nyt on myös kauden aikana jo nähty, että jos joku palanen ei pakassa toimi niin taustajoukot tekee samantien tarvittavat siirrot pelaajistossa, jotta homma toimisi entistäkin paremmin. Valmennus on samoin kaikinpuolin ja jokaiselta osa-alueelta todellista huippuluokkaa. En epäile hetkeäkään etteikö Erkka ja kumppanit saisi tuosta nipusta maksimia irti illasta toiseen. Tärkeintä voittamiseen ei siis ole parhaat pelajaat vaan paras joukkue. Tuon taidon osaamisen Erkka on näyttänyt jo moneen kertaan, luotto on vahva. Hyvältä näyttää siis, katsoi hommaa miltä kantilta tahansa. Jokaisella osa-alueella mennään kuitenkin kokoajan vielä pienin askelin eteenpäin. Suunta on oikea!

Kun tuote on kaikin puolin kunnossa ja homma toimii, niin se näkyy vääjäämättä aivan loistavissa yleisömäärissä. Mikä onkaan parempaa Jokereiden ja KHL:n markkinointia ympäri Suomea kuin matseissa käyneet tyytyväiset katsojat? Sana kiirii ympäri maakuntia ja porukkaa virtaa jatkossakin taatusti lisää kohti Helsinkiä ja Ilmalaa. Ensimmäistä kautta on kotipelien osalta takana nyt 19 ottelua ja hallilla kävijöitä on jo yli 200 000 kappaletta. Se on aivan uskomaton määrä. Ottelukohtaiseksi kävijämääräksi noiden otteluiden jälkeen tulee 10 556 katsojaa per ottelu. Jokerit toki asetti ennen kauden alkua keskiarvotavoitteeksi hurjan kuuloisen 11 000 katsojaa per ottelu. Mutta kuinka moni aidosti uskoi, että tuohon lukuun päästään tai edes lähelle sitä? Keskiarvo on pyörinyt koko kauden ajan niin lähellä tuota tavoitetta, että hattua täytyy nostaa markkinointiosastolle ja kaikille muille, jotka lipunmyynnistä ja katsojien hommaamisesta vastaa. Loistavia kampanjoita ja Huikeeta duunia!

Kaikesta päätellen voitaneen siis olla yhtämieltä, että kyseessä ei kuitenkaan loppujen lopuksi ole pelkkä tuuri. Toki menestymisessä tarvitaan aina myös ripaus tuuria. Mutta kyllä tässä taitaa kuitenkin olla ennemminkin kyseessä rautaisten ammattilaisten taidonnäyte siitä, mitä suomalainen seurajoukkue ja jääkiekko-organisaatio voi parhaimmillaan olla, kun saadaan huippuluokan tekijät puhaltamaan yhteen hiileen. Ja mikä hienointa, homma on vasta alussa. Uskon, että kun aikaa kuluu ja homma etenee niin joukkue ja organisaatio tulee kasvamaan vielä monta pykälää isommaksi ja paremmaksi.

Kyllä voi tällä hetkellä olla tyytyväinen ja ylpeä Jokereista. Tämä muutos on ollut näin faninkin silmin kaikilla mittareilla mielettömän upea homma. Homma toimii, peli kulkee ja voittoja tulee. Nautitaan tästä kaikesta niin paljon kuin vain mahdollista. Vielä on miltei puolet runkosarjaakin pelaamatta ja pleijarit edessä. Uskon, että tästä tulee vielä Jokereiden ja Jokerifanien kannalta hieno kausi. Edessä on myös taatusti komea ja pitkä kevät. Nähään hallilla!