Afrikan mestaruuskisat, arviossa kisojen D-lohko

D-lohkoa voidaan paperilla pitää alkulohkojen toiseksi kovatasoisimpana. Norsunluurannikko lähtee kisoihin jälleen yhtenä ennakkosuosikkina, kun taas Kamerun haluaa paikata kaksien viime kisojen ja viime kesän MM-kisojen pettymyksen. Joukkue ei selvinnyt kummallakaan kerralla edes karsintojen läpi lopputurnaukseen. Mali kamppailee tiukasti lohkon toisesta jatkopaikasta, mutta Guinea on ennakolta jäämässä lohkon statistiksi.

Norsunluurannikko

Norsunluurannikko sijoittui karsintalohkossaan toiseksi niin ikään D-lohkoon arvotun Kamerunin jälkeen. Joukkue lähtee kisoihin ilman pitkäaikaista kapteeniaan Didier Drogbaa, joka ilmoitti kesällä lopettavansa maajoukkueuransa. Norsunluurannikolla on ilman Drogbaakin yksi kisojen kokeneimmista joukkueista. Norsuilla on mukana olevista joukkueista eniten esiintymisiä Afrikan mestaruusturnauksessa. Tämän vuoden esiintyminen on maalle jo 20. kerta kisoissa. Nuori valmentaja Hervé Renard, 46, teki vuonna 2012 melkoisen tempun luotsatessaan Sambian Afrikan mestariksi. Renard nimitettiin Norsunluurannikon päävalmentajaksi Brasilian MM-kisojen jälkeen heinäkuussa 2014.

Avainpelaajat

Manchester Cityn Yaya Toure johtaa Norsulaumaa. KUVA: Getty Images

Manchester Cityn Yaya Toure johtaa Norsulaumaa. (Getty)

Norsunluurannikon joukkue vilisee edelleen tähtipelaajia Drogban lopetettua maajoukkueessa, kapteeninnauha siirtyi Manchester Cityn keskikentällä pelaavalle Yaya Tourelle, jonka on otettava entistä suurempi rooli joukkueen johtamisessa. Toure valittiin viime viikolla jo neljännen kerran urallaan Afrikan vuoden pelaajaksi.

35-vuotias veteraanivahti Boubacar Barry vartioi joukkueen maalia. Belgialaista Lokerenia vuodesta 2007 saakka edustanut Barry on pelannut urallaan jo lähes 90 maaottelua. Puolustuslinjassa kokemuksesta vastaa Yaya Touren vanhempi veli Kolo Toure, joka ei ole enää parhaassa vedossaan, mutta kuuluu silti joukkueen selkeisiin profiilipelaajiin. Toure on ilmoittanut lopettavansa maajoukkueuransa näiden kisojen jälkeen. PSG:ssä pelaavasta 22-vuotiaasta oikeasta laitapuolustajasta, Serge Aurierista, kuullaan varmasti vielä paljon.

Yaya Touren lisäksi keskikentän keskustan nimimiehiin kuuluvat Newcastlen Cheick Tiote sekä FC Baselin Serey Die. Laidalla viilettävä Saint-Étiennen Max Gradel saattaa myös tuottaa vastustajille hankaluuksia. Kongolaista Mazembea edustava nuori 21-vuotias Roger Assalé on myös mielenkiintoinen tuttavuus keskikentällä. Hän on myös joukkueen ainoa afrikkalaista seuraa edustava kenttäpelaaja.

Hyökkäyksessä Salomon Kalou, Wilfried Bony ja Gervinho pitävät vastustajien puolustajat kiireisinä. Bony tulee olemaan kolmikosta se joukkueen ykköskärki.

Kiinnitä katseesi

Norsunluurannikko mahdollinen menestys kaatuu pitkälti keskikentän moottori Touren harteille. Manchester Cityn paidassa ajoittain maagisia otteita esittäneen Touren täytyy pystyä urotekoihin myös maajoukkueessa.

Arvio

Norsunluurannikko pelasi karsintansa hieman yskähdellen läpi, mutta joukkue lähtee lohkoon ennakkosuosikkina yhdessä Kamerunin kanssa. Kokenut joukkue pystyy napsimaan voittoja ilman Drogbaakin, mutta mitalipeleihin saakka yltämistä voitaisiin kuitenkin pitää pienenä yllätyksenä, vaikka vedonlyöntitoimistot pitävät joukkuetta Algerian ohella turnauksen suurimpana mestarisuosikkina. Afrikan mestaruusturnauksessa marginaalit ovat kuitenkin todella pienet ja yllätyksiä nähdään aina.

Mali

Kaksissa viimeisissä Afrikan mestaruuskilpailuissa kolmanneksi tullut Mali lähtee jälleen tavoittelemaan paikkaa neljän parhaan joukosta. Toista kertaa Malin peräsimessä oleva puolalaisluotsi Henryk Kasperczak aloitti nykyisen valmentajarupeamansa vuonna 2013.

Avainpelaajat

AS Roman Seydou Keita jaksaa edelleen painaa. KUVA: Getty Images

AS Roman Seydou Keita jaksaa edelleen painaa. (Getty)

Tanskalaista Randersia edustava vasen puolustaja Adama Tamboura on pelannut lähes 70 ottelua Malin puolustuksessa ja tuo takalinjoille tärkeää kokemusta.

Joukkueen nestori on AS Romaa edustava 35-vuotias Seydou Keita, joka saavuttaa pian sadan pelatun maaottelun rajan. Tämän vuoden turnaus on Keitalle jo seitsemäs esiintyminen Afrikan mestaruuskisoissa. Keita ei ole ainoastaan pelannut eniten maaotteluita Malin paidassa, vaan hän on myös maan kaikkien aikojen paras maalintekijä. Keskikentältä löytyy myös toinen avainpelaaja, sillä Wolverhamptonia edustava Bakary Sako tekee paljon maaleja keskikentältä.

Trabzonsporin Mustapha Yatabare ja Metzin Modibo Maiga ovat joukkueen ykköshyökkääjät. Myös belgialaisessa Mouscronissa pelaavalta Abdoulay Diabylta on lupa odottaa tehoja lopputurnauksessa.

Kiinnitä katseesi

Kahden viimeisen Afrikan mestaruuskisojen ja kolmossijan jälkeen joukkue on muokkautunut yhtenäiseksi ja osaa menestyä turnausmuotoisissa kilpailuissa. Mali lähtee otteluihin todennäköisesti 4-5-1-taktiikalla ja joukkue on fyysisesti erittäin vahva ja pelaajisto erittäin isokokoinen.

Arvio

Malin rahkeet tuskin tällä kertaa riittävät mitaleille saakka ja taival saattaa päättyä jo kovaan alkulohkoon.

Kamerun

Kamerun ei ole enää 2000-luvun alun loistossaan, jolloin maa voitti Afrikan mestaruuden kahdesti. Yhteensä Afrikan mestaruuksia maalla on vyöllään neljä. Vuonna 2008 joukkue ylsi vielä finaaliin, jossa Egypti oli lopulta parempi lukemin 1-0. Tämän jälkeen kamerunilaiset eivät ole enää Afrikan mestaruuskisoissa juhlineet ja kaksiin viimeisiin kisoihin joukkue ei päässyt edes mukaan. Joukkuetta luotsaa saksalainen Volker Finke, joka muistetaan erityisesti Freiburgista, jota mies valmensi peräti 16 vuotta (1991-2007). Viime kesän MM-kisat Brasiliassa eivät menneet Kamerunilta putkeen ja joukkue hävisi A-lohkossa kaikki kolme otteluaan maalierolla 1-9.

Avainpelaajat

Sevillan Stephane Mbia ankkuroi Kamerunin keskikentällä. KUVA: Getty Images

Sevillan Stephane Mbia ankkuroi Kamerunin keskikentällä. (Getty)

Puolustuksen johtopelaaja on Marseillen avauskokoonpanoon kuuluva toppari Nicolas N’Koulou, joka on nuoresta iästään huolimatta tahkonnut jo yli 50 maaottelua Kamerunin paidassa.

Keskikentän pohjalle Kamerunilla on heittää Sevillan Stéphane Mbia, joka kantaa myös joukkueen kapteeninnauhaa. Mbia on kuitenkin kärsinyt nivusvammasta ja hänen pelikuntonsa on pieni kysymysmerkki. Karsinnoissa kapteeni nähtiin myös laitapuolustajan ja topparin paikalla. West Hamin keskikenttäpelaaja Alex Song jätettiin Kamerunin joukkueen ulkopuolelle ja tämän seurauksena mies ilmoitti lopettavansa maajoukkueuransa.

Porton Vincent Aboubakar iski karsinnoissa neljä maalia ja johtaa Kamerunin hyökkäystä. Aboubakarin kärkiparina pelaa Lyonin nuori Clinton N’Jie. Kaksikko pelasi mainiot karsinnat ja heidän ansioistaan tuittuilevan Samuel Eto’on puuttuminen joukkueesta ei ole merkittävä menetys. Schalken Jean-Eric Maxim Choupo-Moting tekee myös hurjasti töitä hyökkäyspäässä ja on osunut hyvällä prosentilla myös maajoukkueessa. Isokokoinen Choupo-Moting on myös nopea pallon kanssa ja parhaimmillaan suoraviivaisissa hyökkäyksissä.

Kiinnitä katseesi

Valmentaja Finke on iskostanut joukkueeseen saksalaista tehokkuutta ja pelikuria ja hyvin menneen karsintaturnauksen jälkeen Brasilian MM-kisojen pettymys on jo jätetty taakse. Joukkue pystyy tasaiseen suorittamiseen ja kääntämään tasaisia otteluita edukseen suoritusvarmuutensa ansiosta, vaikka pelityyli ei aina hivele silmiä.

Arvio

Kamerun jatkaa Norsunluurannikon kanssa jatkopeleihin ja jättää jatkopaikasta kamppailevan Malin niukasti taakseen. Pudotuspeleissä rahkeet saattavat riittää pitkälle, mutta loppuottelu jäänee kuitenkin haaveeksi.

Guinea

Omassa karsintalohkossaan Ghanan jälkeen toiseksi sijoittunut Guinea nähdään lopputurnauksessa nyt yhdennettätoista kertaa. Maan paras sijoitus on vuoden 1976 kisoissa tullut toinen sija. 2000-luvulla Guinea on yltänyt lopputurnaukseen neljästi ja se eteni puolivälieriin kolme kertaa peräkkäin vuosina 2004, 2006 ja 2008. Guinealla on paljon hampaankolossa, sillä joukkue karsiutui Etelä-Afrikassa vuonna 2013 pelatuista kisoista. 55-vuotias ranskalainen Michel Dussuyer on jo kolmatta kertaa Guinean peräsimessä. Guinean lisäksi ex-maalivahti on valmentanut Afrikassa myös Beninin maajoukkuetta, josta mies sai potkut vuonna 2010 yhdessä koko muun joukkueen kanssa huonosti menneiden Afrikan mestaruuskisojen jälkeen.

Avainpelaajat

AC Milanissa pari kautta pelannut Kévin Constant edustaa nykyisin Trabzonsporia. KUVA: Getty Images

AC Milanissa pari kautta pelannut Kévin Constant edustaa nykyisin Trabzonsporia. (Getty)

Arles-Avignonin 31-vuotias Naby Yattara on Guinean ykkösmaalivahti. Joukkueen kapteeni, toppari Kamil Zayatte johtaa guinealaisten puolustusta. Saint-Étiennen toppari Florentin Pogba on ollut Ranskan liigassa vakuuttava ja häneltä odotetaan vahvoja otteita myös Guinean maajoukkueessa. Florentinin pikkuveli Paul Pogba on yksi tämän hetken lupaavimmista pelaajista koko maailmassa, joten ainakaan geeneistä miehen menestys ei tule jäämään kiinni.

Trabzonsporin  Kevin Constantia kannattaa myös pitää silmällä. Ennen siirtoaan Turkkiin Constant edusti Serie A:ssa Chievoa, Genoaa ja AC Milania. Miehen ura Euroopassa on ollut vakuuttava ja hänet nähdään vasemmalla laidalla joko puolustuksessa tai keskikentällä. Todennäköisesti Constant sijoitetaan vasemman puolustajan tontille, sillä keskikentälle hänen yläpuolelleen on tarjolla Borussia Mönchengladbachia edustava Ibrahima Traoré.

23-vuotias hyökkäävänä keskikenttäpelaajana tai hyökkääjänä pelaava Slovan Bratislavan Seydouba Soumah iski karsintaotteluissa peräti viisi maalia. Soumah on pelannut urallaan vain kahdeksan maaottelua ja tehnyt niissä yhteensä kuusia maalia, joten maaleja on lupa odottaa myös Afrikan mestaruuskilpailuissa. Zulte Waregemin Idrissa Sylla osui syksyn karsintaotteluissa kahdesti ja myös häneltä voidaan odottaa maaleja lopputurnauksessa. Lyonin 21-vuotias Mohamed Yattara täydentää Guinean hyökkäyskaluston.

Kiinnitä katseesi

4-3-3-taktiikalla pelaava Guinea luottaa nopeisiin vastahyökkäyksiin, joiden kanssa vastustajien kannattaa olla tarkkana. Joukkue ei pidä palloa kovinkaan paljon hallussaan ja luottaa maalinteossa kärkitrionsa yksilösuorituksiin sekä keskinäiseen kovaan liikkeeseen hyökkäysalueella, jonka avulla pitäisi syntyä maalipaikkoja.

Arvio

Paperilla Guinea on D-lohkon heikoin joukkue ja jatkopaikka olisi jonkinasteinen yllätys.

Joka toinen vuosi pelattava Afrikan mestaruusturnaus järjestetään vuonna 2015 Päiväntasaajan Guineassa 17.1.-8.2. Kaikki turnauksen ottelut nähdään suorana Eurosportin kanavilla suomenkielisellä selostuksella.