Valioliiga-lauantain tärpit – häntäpäässä kovaa kilpajuoksua

Valioliigan 26. kierros pelataan läpi lauantain ja sunnuntain välillä. Perkaamme ensin lauantain ottelut, joissa suurin mielenkiinto kohdistuu häntäpään taistoihin. Tässä lauantain kaikkien seitsemän ottelun ennakot.

Hull – QPR

Kotijoukkue Hull on pelannut koko kauden ainakin allekirjoittaneen papereissa alakanttiin. Joukkue uudistui tälle kaudelle isolla kädellä, kun manageri Steve Bruce hommasi Tigers-nuttuu peräti 13 uutta pelaajaa – viimeisimpänä uutena miehenä saapui tammikuussa Lokomotivista senegalilainen Dame Dnoye. Suurimman osan pelaajista piti olla selviä vahvistuksia joukkueelle, mutta toisin kävi. Pelaajien kemiat eivät ole kohdanneet ja esimerkiksi huonona joukkuepelaajan tunnettu ranskalainen Hatem Ben Arfa on jo saanut lähteä seurasta kesken kauden. Joukkue on tällä hetkellä sarjassa sijalla 16 vain pisteen putoamisviivan yläpuolella.

Myös vierailija, takaisin Valioliigan noussut, QPR pyrki vahvistamaan joukkojaan kauden kynnyksellä. Silti vahvistukset eivät olekaan nostaneet joukkueen tasoa ja sarjasijoitus löytyy tällä hetkellä pykälää Hullia alempaa sijalta 17 – vain piste lauantain kotijoukkuetta perässä. Helmikuussa vetovastuun ottanut Chris Ramsey toi joukkueelleen kauden ensimmäisen vierasvoiton, kun viime kierroksella Ärrät kaatoivat Sunderlandin vieraissa 0-2 Leroy Ferin ja Bobby Zamoran maalattua avauspuolikkaalla.

Ottelun kulku:

Kotonaan QPR on ollut huomattavasti parempi kuin vieraissa, vaikka se ei olekaan voittanut viimeisestä viidestä kotiottelustaan kuin yhden – toisaalta vierailijat eivät ole myöskään pärjänneet sen paremmin viimeisessä viidessä vierasottelussaan. Ärrien tuore manageri Ramsey peluuttaa joukkuettaan 4-2-3-1 taktiikalla ja hänen alaisuudessaan myös kokenut Rio Ferdinand on noussut takaisin aloittavaan kokoonpanoon. Entinen Englannin maajoukkueratsu on joukkueelleen tärkeä palanen taisteltaessa sarjapaikasta, vaikka hän ei olekaan enää entisajan lennossa. Lisäksi kotijoukkueen onneksi 13 maalia tällä kaudella Valioliigassa tehnyt Charlie Austin tekee paluun Hull-otteluun missattuaan edellisen kamppailun loukkaantumisen takia.

Hullin manageri Bruce luottaa edelleen hänen vannomaansa kolmen topparin linjaan, vaikkei se ole tällä kaudella toiminutkaan moitteettomasti. Joukkue sai kuitenkin ison itseluottamusruiskeen kaadettuaan viime kierroksella kotona Sunderlandin 2-0. Kärkipelaaja Nikica Jelavic iski ottelussa joukkueensa voittomaalin ja on tehnyt Tigersille kuudessa edellisessä pelissä kolme maalia, joten Ärrien puolustus saa olla tarkkana kroatialaisen kanssa.

Todennäköisesti Hull tyytyy vierasottelussa vetäytymään tiiviiseen puolustusryhmitelmään ja antaa pallonhallinnan kotijoukkueelle, joka ei aivan sovi QPR:n pelisysteemiin. Ei olisi ihme, vaikka ottelu päättyisi tasatulokseen.

Sunderland – West Bromwich

Vastakkain sarjassa sijoilla 15. ja 14. majailevat joukkueet – erotuksena vain kaksi pistettä. Joukkueet ovat menossa hieman eri suuntiin, kun manageria vaihtanut WBA on piristynyt huomattavasti Tony Pulisin otettua ohjat, kun taas Sunderlandilla on menossa heikompi jakso.

Kotijoukkueen managerilla Gus Poyetilla alkaa olemaan tukalat paikat, varsinkin jos tästä ottelusta tulee tukkaan. Viikolla Poyet kirjoitti Black Catsien faneille avoimen kirjeen, jossa hän vaati kaikkea tukea joukkueelle ja myös hänelle itselleen. Edellisistä viidestä ottelusta saldo on ollut yksi voitto, yksi tasuri ja peräti kolme tappiota – joukkue on enää kaksi pistettä putoamisviivan yläpuolella. Joukkueen pelastajaksi tammikuussa hommattu Jermain Defoe kärsii pienestä pohjevammasta ja hänen pelaamisensa lauantaina on epävarmaa. QPR-kotitappion jälkeen joukkue lähti FA Cupin otteluun Bradfordia vastaan ennakkosuosikkina, mutta jo Chelsean pudottanut Bradford pisti Black Catsit laulukuoroon lukemin 2-0.

WBA:n Tony Pulis on kunnostautumassa jonkin asteen pelastajaksi. Viime kaudella hän meni kesken kauden Crystal Palacen peräsimeen, kun joukkue oli jo lähes tuomittu tippumaan. Silti Pulis kaivoi lontoolaiset suosta, mutta kesän korvilla hän lähti seurasta, kun ei saanut tarpeeksi isoa kasaa tuohta pelaajahankintoihin. Nyt Pulis on pelastamassa WBA:lle ensi kauden sarjapaikkaa. WBA on hävinnyt viimeisestä viidestä Valioliiga-kamppailusta ainoastaan yhden ja viikolla se löi West Hamin FA Cupissa peräti 4-0. Kesällä seuraan isoilla otsikoilla saapunut nigerialaisen 26 -vuotiaan hyökkääjän Brown Ideyen piti olla kovakin maalitykki, mutta mies tippui ansaitusti penkille tehottomuutensa takia. Pulisin tultua puikkoihin mies sai uuden näytönpaikan ja nyt hänestä on kuoriutumassa joukkueensa tärkein pelaaja. Nigerialainen on osunut kolmessa edellisessä pelissään peräti neljästi, kun 12 edellisessä ottelussa verkko heilui ainoastaan kahdesti.

Berahino ja Ideye ottivat WBA:n reppuselkään. Kuva: Getty

Berahino ja Ideye ottivat WBA:n reppuselkään. Kuva: Getty

Ottelun kulku:

Vierailijoiden hyökkäys Ideye-Berahino on tällä hetkellä paljon vaarallisempi kuin Sunderlandin vastaava. Sunderlandin hyökkäyksessä Adam Johnson ei ole päässyt viime kauden tasolleen. Hänet palkittiin viime kaudella mm. kertaalleen koko sarjan kuukauden pelaajana ja häneltä voidaankin odottaa keväällä paljon parempia otteita. Tilastot osoittavat, ettei Johnson ole päässyt viime kauden tasolleen, vaikka pelipaikka on pysynytkin samana. Kaudella 2013/2014 mies kirjasi nimiinsä mm. viisi maalisyöttöä ja tällä kaudella tuo tili on vielä avaamatta. Lisäksi vasenjalkainen englantilainen laukoi viime kaudella keskimääri 1,6 kertaa per ottelu ja tarjosi maalipaikan kanssapelaajilleen 1,8 keskiarvolla per ottelu – tämän kauden lukemat ovat 0,9 ja 1,3.

Kauden avauskohtaaminen joukkueiden välillä päättyi maali-iloittelun jälkeen lukemiin 2-2. Näiden kahden joukkueen välillä onkin nähty viime kausina maalirikkaita otteluita ja sellaista voidaan siis odottaa lauantainakin. 

Aston Villa – Stoke

Joko kotijoukkue saisi maalihanansa auki? Koko kausi on ollut Villalle suurta tuskaa maalinteon kanssa, kun joukkue on tehnyt vain 12 maalia 25 otteluun – ylivoimaisesti vähiten koko sarjassa. Tämä on tiputtanut joukkueen putoajan paikalle sijalle 18. Vierailija Stoke taas on pelannut pirteästi koko kauden ja joukkue löytyy sijalta 10. 

Villa antoi pari viikkoa sitten potkut manageri Paul Lambertille ja hänen tilalleen on nyt palkattu viime kaudella Tottenhamia luotsannut Tim Sherwood. Sherwoodin ensimmäinen tehtävä on nostaa joukkueen itseluottamusta hyökkäyspäässä. Maalintekopaikkoja on saatava enemmän ja niissä on oltava huomattavasti tehokkaampi. Tästä esimakua saatiin viime viikonloppuna, jolloin joukkue kaatoi Leicesterin FA Cupissa 2-1, kun joukkueen tuore hankinta Scott Sinclair onnistui maalinteossa yli 900 päivää edellisestä henkilökohtaisesta kihautuksestaan.

Vierailija Stoke kärsi 1-4 tappion edellisessä Valioliiga-ottelussaan, kun Manchester City haki täyden pistepotin Britannia Stadiumilta. Joukkue on tällä hetkellä jo 11 pisteen päässä putoamisviivasta, joten joukkue voi pelata kohtuu vapautuneesti loppukaudesta. Silti näistä kamppailuista sen tulee napsia yksittäisiä pisteitä, jotta mitään suurempaa paniikkia ei keväällä nähdä. Stoken ykkösmiehet tällä kaudella ovat olleet hyökkäyspäässä 31 -vuotias Jonathan Walters ja uutta tulemista parrasvaloihin tekevä Victor Moses. Puolustuspäässä kapteeni Ryan Shawcross on edelleen todella luotettava tukipilari ja vasenpuolustaja hollantilainen Eric Pieters on lyömässä itseään läpi Valioliiga-kentille.

Ottelun kulku:

Stoke tulee tunnetusti valumaan alas omalle kenttäpuoliskolle ja tämä tietää ongelmia Aston Villan hyökkäyskolmanneksen murtautumisille. Vastahyökkäyksissä Stoke on todella vaarallinen sekä oikealta, että vasemmalta, kun Moses ja Walters lähtevät rynnimään ja hakemaan keskityspaikkoja Peter Crouchille.

Villan olisi korkea aika napata ottelusta edes piste, koska se on hävinnyt kaikki edelliset viisi kamppailua.

Kauden avausottelussa Villa haki 0-1 vierasvoiton Britannia Stadiumilta ja myös tällä kertaa on odotettavissa todella vähämaalinen ottelu. 0-0 ei olisi mikään yllätys.

Chelsea – Burnley

Ennakkosuosikkia tuskin tarvitsee erikseen tässä kamppailussa mainita. Chelsean mestaruusjuna puskuttaa ja Burnley taistelee vimmatusti sarjapaikasta. Vierailijoiden tuskaa tuskin helpottaa Valioliigan maalipörssiä 17 maalillaan johtavan Diego Costan paluu sinisten sotisopaan pelikiellon jäljiltä.

Kotijoukkue pelasi viikolla 1-1 tasapelin Mestarien liigassa PSG:n vieraana. Tämän takia vierailijoilla saattaa olla pieni etu, jos Jose Mourinho ei tyypilliseen tapaansa kierrätä suuremmin avauskokoonpanon pelaajiaan. Silti en näe vierailijoilla mitään saumaa, koska Mourinho on tällä kaudella osoittanut, että vaikka Chelsean peliesitys ei olisikaan aivan 100 %:n luokkaa, ottaa se näistä otteluista kolme tarvittavaa pistettä.

Chelsean 40 edellistä kotiottelua Stamford Bridgellä: 33 voittoa, 6 tasapeliä ja 1 tappio.

Crystal Palace – Arsenal

Palacen uuden käskijän Alan Pardew’in kuherruskuukausi on sujunut onnistuneesti, kun se on hävinnyt Valioliigassa vain kertaalleen viiteen edelliseen kamppailuun, kun mm. Tottenham kaatui hienosti kotikentällä 2-1. Vierailija Arsenal on taas pystynyt voittamaan viimeisestä viidestä Valioliiga-ottelustaan neljä.

Vaikka olettaa saattaisi, ei Lontoon paikallisottelu tule olemaan Arsenalille läpihuutojuttu, vaikka

Arsenalin Oliver Giroud on pöllyttänyt seitsemästi vastustajan verkkoa tämän kauden Valioliigassa. Kuva: Getty

Arsenalin Oliver Giroud on pöllyttänyt seitsemästi vastustajan verkkoa tämän kauden Valioliigassa. Kuva: Getty

Wengerillä alkaakin olemaan kohta lähes koko rosteri käytössä. Silti miesten tehdessä paluuta takaisin rivistöön joku tunnetusti loukkaantuu. Tällä kertaa epäonnen soturina Aaron Ramsey, joka on poissa pidemmän aikaa Tykkimiesten rosterista. Mielenkiintoista nähdä millaisen avauksen ranskalainen arpoo lauantaille, kun viime peleissä miehistöä on kierrätetty enemmältikin. Usein kritiikkiä saanut ranskalainen kärkipelaaja Oliver Giroud iski viime viikonloppuna kaksi näyttävää maalia FA Cupin voitokkaassa ottelussa, joten toivottavasti tämä sarjan komein mies jatkaa avauksessa. Mielenkiintoinen fakta Giroudista on se, että Tykkimiehet ovat napsineet tällä kaudella Giroudin kentällä ollessaan (14 peliä) pisteitä keskimäärin 2,07 ja ilman ranskalaista (11 peliä) vain 1,45 pojoa per peli.

Palacen keskikentän avaus on hieman vielä auki, kun joukkueen avausmiehistöstä saattaa puuttua tärkeät palaset Jedinak, McArhur ja Bolasie loukkaantumisten takia.

Eiköhän Tykkimiehet kuitenkin harjaa tämän kamppailun ja voivat näin ollen lähteä keskittymään ensi viikon Mestarien liigan otteluun Monacoa vastaan hyvillä mielin.

Ottelu suoran MTV SPORT 1 -kanavalta klo 16.55 alkaen

Swansea – Manchester United

Kotijoukkue Swansea on onnistunut voittamaan tämän vuoden puolella Valioliigassa vain kertaalleen ja se tippui myös FA Cupista kuukausi takaperin. Silti joukkue majailee sarjassa sijalla 9., mutta Eurooppa liigan peleistä se ei ensi kaudella enää pääse nauttimaan. Joukkue pelaa loppukaudesta lähinnä kunniasta ja nyt Garry Monkin nipun tulisi parantaa otteitaan kotiyleisön edessä. Monkin onneksi joukkueen paras pelaaja islantilainen Gylfi Sigurdsson palaa joukkueen vahvuuteen kärsittyään pelikieltonsa.

Vierailija ManU taistelee yhdessä Southamptonin, Arsenalin, Liverpoolin ja Tottenhamin kanssa kahdesta viimeisestä ensi kaudeksi Mestarien liigaan oikeuttavasta paikasta, myös toinen sija on vielä manchesterilaisten haaveena. Joukkue löi viime viikonloppuna heikon esityksen jälkeen FA Cupissa Prestonin 1-3 ja kaikki ManUn maalit oltaisiin voitu tuomarien toimesta hylätä. Louis van Gaal lähti otteluun timantti-ryhmityksellä, mutta varsinkin kärjessä toikkaroinut Falcao oli pakko vaihtaa Ashley Youngiin ja tämä toimi. Angel Di Maria pääsi oikealle laidalle ja hän on siellä omimmillaan. Argentiinalainen joutuu pelaamaan timantissa vasemmalla puoliskolla keskikentällä ja tämä ei tuo taikurin parhaita ominaisuuksia esiin. Mielenkiintoista nähdä miten van Gaal asettelee miehensä Walesissa.

Helppo peli ei ManUlle tule olemaan ja tasapeli ei olisi ihme, koska punaisten paholaisten peli ei ole tällä hetkellä parhaalla tasollaan.

Manchester City – Newcastle

Lauantain pelit päättää klo 19.30 pelattava Man City – Newcastle. Kotijoukkue City kärkkyy vielä mestaruustaistossa seitsemän pisteen päässä sarjaa johtavasta Chelseasta. Kotijoukkueen ykköstykki Kun Agüero alkaa olemaan jälleen 100 % pelikunnossa ja tämä tulee tietämään ongelmia Newcastlen heikohkolle puolustukselle. Argentiinalainen iski kaksi maalia joukkueen edellisessä Valioliiga-voitossa, kun Stoke kaatui vieraissa 1-4.

City saa käyttöönsä otteluun ensimmäistä kertaa uuden hankintansa – tuoreen Afrikan mestarin – Wilfried Bonyn. Lisäksi hänen maanmiehensä Yaya Toure tekee paluun Afrikan mestaruuskisojen jälkeen, joten tukala ilta on tulossa Newcastlelle. Cityn manageri Manuel Pellegrini saattaa luottaa jälleen 4-4-2 ryhmitykseen, jossa Bony ja Agüero aloittavat yhdessä piikissä. Tämä tietää vähemmän peliaikaa taivaansinisten kahdelle muulle hyökkääjälle Edin Dzekolle ja Bonyn kauppaan julkisesti kantaa negatiiviseen sävyyn ottaneelle Steven Joveticille.

Luultavammin Harakoilla tulee ottelussa ottavan osapuolen rooli ja City rallattelee useammankin maalin voittoon.

Ottelu suorana MTV SPORT 1 -kanavalta studion kera klo 18.55 alkaen

Veikkaus:

Edellisellä kierroksella napsittiin näyttävä 3/4 tulos, kun kotiintuomisina olivat Crystal Palace – Newcaste X 3,25 kertoimella, WBA-Swansea 1 2,45 kertoimella ja ManU -1 1,81 kertoimella. Tälle viikolle lyödään seuraavanlainen kattaus:

Aston Villa – Stoke alle 1,5 maalia 2,60

Crystal Palace – Arsenal 2 1,80

Sunderland – WBA yli 2,5 maalia 2,40

Man City -1 1,71

Lähteenä on käytetty Betssonin kertoimia