Algeria – Venäjä, klo 23.00

H-lohkon illan toisessa ottelussa kohtaavat yksi kisojen yllättäjistä, Algeria, ja yksi kisojen alisuorittajista, Venäjä. Ottelu pelataan Arena da Baixadalla, Curitiballa.

Asetelma

Venäjä tarvitsee ottelusta voiton, mikäli se mielii jatkoon. Samaan aikaan Etelä-Korea ei saa voittaa Belgiaa runsasmaalisesti. Algerialle jatkopaikkaan riittäisi tasapelikin, jos Etelä-Korea ei kaataisi Belgiaa neljällä maalilla. Mitä todennäköisimmin siis Algeria ja Venäjä ratkaisevat jatkopaikan keskenään. Joukkueet eivät ole aiemmin kohdanneet maajoukkuetasolla.

Algeria

Aavikkoketut yllättivät jalkapalloa seuraavan maailman paukuttamalla peräti neljä maalia Etelä-Korean verkkoon. Ensimmäisessä Belgia-ottelussa puolustusbussin maalin eteensä parkkeerannut Vahid Halilhodzic muutti taktiikkansa vastustajan mukaan ja onnistui täydellisesti. 3-4-2-1-(4-2-3-1) ryhmityksellä pelannut Algeria vyöryi totaalisesti Etelä-Korean yli juoksuvoimallaan ja fyysisyydellään ensimmäisellä puoliajalla ja lopputulos oli tyly: 3-0, laukaukset 12-0, maalia kohti 6-0.

On mielenkiintoista nähdä, minkä ässän Vahid Halilhodzic vetää tähän pelin hihastaan, vai valitseeko Algeria jomman kumman aiemmasta ottelutaktiikasta. Itse epäilen vahvasti, että Algeria lähtee hakemaan hyvää tulosta samalla taktiikalla kuin Etelä-Korea-ottelussa. Mikäli otettaisiin riski ja laitettaisiin bussi maalineteen, Venäjä saisi ottelun haltuunsa ja mikäli se tekisi vielä johtomaalin, olisi pelin momentumin saaminen takaisin äärimmäisen vaikeaa. Kaiken kaikkiaan on vaikea sanoa, lähteekö Algeria hyökkäämään alussa täydellä höyryllä ja hakemaan johtomaalia, vai pyrkiikö se jäädyttämään peliä ja hakemaan vastahyökkäysten kautta kärkimies Slimania ja maalia.

Joukkueella ei ole loukkaantumis- tai pelikieltohuolia, ja avauskokoonpano lienee sama kuin viimeksi. Erityishuomio kannattaa kiinnittää keskikentän numeroon 11, Yacine Brahimiin. Hän tekee töitä isolla sydämellä molempiin suuntiin ja oli todella vaarallinen kärjen takana edellisessä ottelussa.

algeria 26.6.Venäjä

Kuten todettu, Fabio Capellon Venäjä on pakkovoiton edessä. Se on onnistunut tekemään turnauksessa vasta yhden maalin eikä otteet ole vakuuttaneet. Venäjä on lähtenyt kahteen avausmatsiin äärimmäisen varovasti. Ensimmäisellä puoliajalla on tunnusteltu vastustajaa ja pyritty välttämään tappioasemaan joutumista, mutta toisella puoliajalla Venäjä on painanut lisää kaasua ja ollut molemmissa otteluissa aktiivisempi, mitä lähemmäs loppua ottelu on edennyt.

4-3-3 (tai 4-2-3-1) ryhmityksellä pelaavan Venäjän avauskokoonpanosta on puuttunut pallolliset pelaajat, ja liputan voimakkaasti Dzagoevin ja Kerzhakovin peluuttamisen puolesta. Joukkueen laitapakit eivät ole nousseet edellisissä otteluissa laidoiltaan riittävästi tukemaan hyökkäyksiä, mikä on osaltaan vaikuttanut maalinteko-ongelmiin. Dzagoev ja Kerzhakov voisivat lähes keskenään ottaa pelinrakentelun kontolleen ja uskoisin että he löytäisivät paremmin myös Venäjän NeymarinAlexandr Kokorinin. 

venaja 26.6.Pelin kulku

On vaikea sanoa, miten tämä ottelu lähtee käyntiin. Painaako Algeria jälleen maalinteon kiima silmissään kohti Venäjän maalia, vai valitseeko Halilhodcic maltillisemman taktiikan, saman mitä nähtiin Belgiaa vastaan. Venäjä on lähes yhtä suuri arvoitus. Capello on ollut naimisissa huonosti toimineen avauksensa takia, eikä otteluihin ole päästy kunnolla mukaan. Nyt tilanne on eri kun edessä on pakkovoitto. Venäjän on pakko hyökätä, pakko tehdä maali. Uskon, että sen takia Venäjä haluaa pelivälineen hallinnan itselleen, ettei sen tarvi juosta itseään hengiltä Aavikkokettujen hyökkäysten perässä.

Algeria tyytynee tunnustelemaan alussa Venäjän taktiikkaa, mutta mitä pidemmälle ottelu etenee, sen enemmän Venäjän on linjojaan nostettava, mikä avaa runsaasti tilanteita Algerian pitkille avauksille ja nopeille vastahyökkäyksille.

Algeria pelasi loistavasti Etelä-Koreaa vastaan ja ansaitsi voittonsa. Algeria näytti pelissä, että se pystyy pelaamaan myös todella monipuolisesti. Venäjä ei ole esittänyt näissä kisoissa vielä mitään ihmeellistä, mutta tämän pelin voitolla se etenisi jatkoon. Parasta Venäjää ei ole vielä nähty ja joukkue pystyy varmasti pelaamaan paremmin. Nyt mitataan Venäjän rutiini ja paineensietokyky. Uskon niitä löytyvän ja Venäjän ottavan niukan yhden maalin voiton. – Paulus Arajuuri, Huuhkajat

Vedonlyönti

Ennakkoon Venäjää pidetään otteluun selkeänä ennakkosuosikkina kertoimien perusteella. Lähdemme iskemään tätä vastaan, sillä mielestämme Algerian ottelutaktiikka on toiminut kahdessa aiemmassa ottelussa huomattavasti venäläisiä paremmin ja yksinkertaisesti Algeria on ollut parempi joukkue. Voitolla Algeria saattaa napata itselleen vielä lohkon ykköstilankin, joten haluja voittaa varmasti on. Lähdemme Arajuuren kanssa eri linjoille ja luotamme siihen, ettei Venäjä pysty murtamaan Algerian vahvaa puolustusta ja vastaavasti ottelun edetessä Venäjän hyökätessä Algeria käy tuikkaamassa voittoon tarvittavan maalin. Kerroin Algerian voitolle varsin maistuva 3.60.algeriaven

Tuplaa talletuksesi Betssonilla. Lunasta 100€ bonus Betssonin vedonlyöntiin tästä.