David Beckham joutui koomisen pilan kohteeksi – jalkapallolegendalle rakennettu patsas oli kaukana esikuvastaan

David Beckham odotti kunnianosoitusta, mutta joutuikin pilan kohteeksi. James Corden oli suunnitellut patsaan, joka oli kaikkea muuta kuin esikuvansa kaltainen.

Patsaalla oli kolme hammasta, massiivinen perä, valtavan kokoiset jalat, liian pitkät kädet ja muhkea töröleuka, joka veti pituudeltaan vertoja Roxanne-elokuvassa näytelleen Steve Martinin tekonenälle.

Beckham oli saanut vihiä patsaan valmistamisesta jo pari kuukautta aiemmin. Tuolloin Beckham oli kritisoinut leuan ja takapuolen kokoa, mutta lopputulos ei ollut parantanut näkymää, vaan tehnyt patsaasta entistäkin älyttömämmän.

Beckhamin pokeri pitää tilanteessa ihailtavasti, mutta luultavasti mies olisi halunnut paeta paikalta ennen vanhempiensa ja vaimonsa saapumista. Ihmiset naureskelevat ympärillä patsaan ulkomuotoa ja ”kuvanveistäjä” koettaa selittää jalkapallolegendalle ”yrittäneensä vangita liikkeen luomuksensa mukaan”.

Patsasta lähdetään lopulta siirtämään lopulliselle paikalleen, jolloin kuski ”tyrii” tilanteessa ja patsas hajoaa pirstaleiksi pudotessaan lavalta. Beckham toteaa ”kuskin tehneen hänelle palveluksen” ja seuraavaksi Corden tulee nauraen paikalle onnistuneen pilan myötä.

Kansikuvassa näkyy patsaan todellinen ulkomuoto, feikkipatsaan näet videolta:

https://www.youtube.com/watch?v=jC2PUPX-7IE

Lähde: Daily Mail, Youtube

Kansikuva: Meg Oliphant/Getty Images