EM-futis: F-lohko – Ronaldo valmiina ennätysjahtiin

Viimeisenä iskemme EM-kisojen F-lohkon kimppuun, johon viime kisoissa välieriin yltänyt Portugali lähtee suursuosikkina. Portugalin lisäksi lohkossa on tasainen kolmikko Islanti, Itävalta ja Huuhkajien kanssa samassa karsintalohkossa pelannut Unkari.

Unkari selvitti tiensä kisoihin jatkokarsinnan kautta kaadettuaan niissä Norjan. Itävalta sen sijaan runttasi puskista lohkovoittoon voitettuaan peräti yhdeksän peliä kymmenestä. Islanti on puolestaan yksi suurimpia syitä, miksi kestomenestyjä Hollanti ei ole mukana vuoden 2016 karkeloissa. Sympaattinen Islanti kaatoi Hollannin nimittäin kahdesti ja oli Tsekin jälkeen lohkokakkonen.

Oletko sinä Suomen paras EM-veikkaaja? Osallistu ilmaiseksi ja voita matka EM-finaaliin!

Portugali

Portugali lähtee alkulohkoon selkeänä ennakkosuosikkina, eikä syyttä. Rosterista löytyy kisojen nimekkäin pelaaja Cristiano Ronaldo. Ronaldon pelillinen panos onkin tärkein yksittäinen tekijä joukkueen menestykseen. Supertähdeltä odotetaan maaleja! Ronaldo oli totutusti jo karsinnoissa Portugalin paras maalintekijä viidellä osumallaan. Miehen pelikunto on kuitenkin arvoitus. Loppukausi on ollut loukkaantumisten sävyttämä ja fanit muistavatkin, miten Portugalille kävi viime MM-kisoissa 2014, kun Ronaldo pelasi loukkaantuneena. Tulos oli laiha. Vuoden 2012 EM-kisoissa Portugali sen sijaan loisti Ronaldon johdolla ja haastoi välierissä tosissaan tuolloisen kultajoukkue Espanjan. Kohtalona oli kuitenkin rankkaritappio naapurivaltiolle.

Joukkue

Maalivahdit: Rui Patricio (Sporting Lissabon), Anthony Lopes (Lyon), Eduardo (Dinamo Zagreb)

Puolustajat: Vieirinha (Wolfsburg), Raphael Guerreiro (Lorient), Cedric Soares (Southampton), Eliseu (Benfica), Bruno Alves (Fenerbahce), Jose Fonte (Southampton), Ricardo Carvalho (Monaco), Pepe (Real Madrid)

Keskikenttäpelaajat: William Carvalho (Sporting Lissabon), Danilo Pereira (FC Porto), Joao Moutinho (Monaco), Adrien Silva (Sporting Lissabon), Joao Mario (Sporting Lissabon), Andre Gomes (Valencia), Renato Sanches (Benfica/Bayern München)

Hyökkääjät: Cristiano Ronaldo (Real Madrid), Eder (Lille), Nani (Fenerbahce), Ricardo Quaresma (Besiktas), Rafa Silva (Braga)

Avainpelaajat

Ronaldon lisäksi joukkueesta löytyy laatua joka pelipaikalta. Joao Moutinhon tikkarisyöttöjä hyökkääjille on tuskin kukaan vielä unohtanut. Paras työnäyte tästä oli viime MM-kisojen jatkokarsinnoissa, jossa Moutinhon läpisyötöt halkoivat Ruotsin puolustuksen halki kisapaikan arvoisesti.

Joukkueen toppariosasto on nimellisesti kovaa valuuttaa. Puolustuksen keskellä luutivat Pepe ja Bruno Alves. Kokeneen kaksikon varamiehenä toimii vielä kokeneempi 38-vuotias Ricardo Carvalho. Pepe ja Alves ovat kuitenkin pelaajina arvaamattomia. Tästä hyvät näytteet olivat Pepen sähläilyt Mestarien liigan finaalissa ja Alvesin karatepotku Harry Kanen päähän harjoitusottelussa Englantia vastaan vain muutama päivä sitten. Valmentaja Fernando Santosin on saatava kaksikko kuriin.

Valioliigassa Manchester Unitedin pelipaidassa muinoin vakuuttanut Nani on hakenut uutta vauhtia uralleen Turkista Fenerbachen riveissä. Lyhyessä turnauksessa Nani voi syttyä liekkeihin ja olla vielä hyvä tulituki Ronaldolle.

Kiinnitä katseesi

Joukkueen riveissä pelaa viihdearvoltaan yksi kisojen näyttävimmistä pelaajista. Hän on Ricardo Quaresma. Taitavan oikean laiturin bravuuri on ulkosyrjäpotkut. Niitä mies ei nimittäin säästele. Lisäksi Quaresma pystyy muutoinkin edistämään peliä vikkelillä jaloillaan.

Ronaldolla on mahdollisuus yltää yhdessä Ruotsin supertähden Zlatan Ibrahimovicin kanssa ennätykseen yllätys yllätys maalinteossa. Kukaan pelaaja ei ole nimittäin aikaisemmin pystynyt tekemään maalia neljässä eri EM-turnauksessa. Ronaldo ja Zlatan ovat osuneet maalipuiden väliin vuosien 2004-, 2008- ja 2012-kisoissa. Ronaldolla on yhteensä kuusi EM-osumaa, kun kaikkien aikojen maalitykki on Michel Platini yhdeksällä osumallaan.

Loppusanat

Portugali marssii yskimättä alkulohkostaan jatkoon lohkovoittajana. Lohkovoittajan ensimmäinen vastus ei ole kuitenkaan neljännesvälierissä helpoin, sillä vastaan asettuu kuolemanlohkoksi nimetyn E-lohkon (Italia, Belgia, Ruotsi ja Irlanti) kakkonen. Portugalille lienee kaikki muu kuin välieräpaikka pettymys. Tie sinne on kuitenkin pitkä.

Itävalta 

Itävalta yllätti EM-karsinnoissa monet jalkapallon seuraajat raivattuaan tiensä EM-kisoihin suvereenisti häviämättä peliäkään ja maalieroksi muodostui huikea 22–5. Lohkossa taakse jäivät muun muassa Venäjä ja Ruotsi. Maan EM-kisahistoria on varsin nopeasti selattu läpi. Itävalta on vain kertaalleen ollut mukana oltuaan Sveitsin kanssa toinen järjestäjämaa vuonna 2008. Tuolloin joukkueen saldo jäi laihaksi, kun se jäi alkulohkoon yhdellä tasapelipisteellään.

Nyt odotukset ovat kuitenkin korkeammalla ja joukkueen odotetaan selviytyvän ensimmäiselle pudotuspelikierrokselle. 22 tehtyä maalia karsinnoissa kertovat joukkueen kyvystä hyökätä. Joukkueen ykköspyssynä häärii Marc Janko, joka latoi karsinnoissa seitsemän osumaa. Itävallan nuorentuneen joukkueen kirkkaimpana tähtenä loistaa Bayern Münchenin David Alaba, jolta vaaditaan kisoissa maksimisuoritusta.

Alaban merkitys Itävallalle on valtava. Kuva:Getty

Alaban merkitys Itävallalle on valtava. Kuva:Getty

Joukkue

Maalivahdit: Robert Almer (Austria Wien), Heinz Lindner (Eintracht Frankfurt), Ramazan Özcan (Ingolstadt)

Puolustajat: Aleksandar Dragovic (Dynamo Kiova), Christian Fuchs (Leicester), György Garics (Darmstadt), Martin Hinteregger (Borussia Mönchengladbach), Florian Klein (Stuttgart), Sebastian Prödl (Watford), Markus Suttner (Ingolstadt), Kevin Wimmer (Tottenham)

Keskikenttäpelaajat: David Alaba (Bayern München), Marko Arnautovic (Stoke), Julian Baumgartlinger (Mainz), Martin Harnik (Stuttgart), Stefan Ilsanker (RB Leipzig), Jakob Jantscher (Luzern), Zlatko Junuzovic (Werder Bremen), Marcel Sabitzer (RB Leipzig), Alessandro Schöpf (Schalke)

Hyökkääjät: Lukas Hinterseer (Ingolstadt), Rubin Okotie (1860 München), Marc Janko (FC Basel)

Avainpelaajat

Alaba on käytännössä Itävallan ainoa maailmanluokan pelaaja, mutta kun katsoo pelaajien seurajoukkueita, niin todettakoon että tasoa löytyy. Valtaosa pelaajista pelaa kivikovassa Bundesliigassa. Ryhmästä löytyy myös kolme Valioliiga-pelaajaa: Christian Fuchs, Kevin Wimmer ja Marko Arnautovic. Etenkin Leicesterin kanssa kannua nostaneesta Fuchsin keskityksistä ja erikoistilanneosaamisesta voi olla paljon apua joukkueelle, mikäli mies on mestaruusjuhlista selvinnyt. Arnautovic paukutti Stoken paidassa menneellä kaudella 11 maalia ja antoi kuusi syöttöä, joten mieheltä voidaan myös kisoissa odottaa tehoja.

Kiinnitä katseesi

Tähtipelaaja Alaba pelaa maajoukkueessa keskikentän pohjalla tutuksi tulleen laitapuolustajan tontin sijaan. Miehen potkukyky tiedetään, joten kaukolaukauksia nähtäneen aina, kun nuorukainen saa jalkansa vapaaksi.

On mielenkiintoista nähdä, uskaltaako Itävalta pelata yhtä hyökkäävää jalkapalloa nyt tosipaikan tullen. Ainakin Islantia ja Unkaria vastaan joukkueelta on odotettavissa iloista peliotetta. Portugalia vastaan joukkue todennäköisesti tyytyy ottamaan vastaanottajan roolin ja minimoi vastustajan mahdollisuudet nopeisiin vastahyökkäyksiin, joissa muun muassa Ronaldo pääsee loistamaan.

Loppusanat

Itävalta, Islanti ja Unkari pelannevat ristiin, jolloin esimerkiksi lohkokolmosella voi hyvinkin olla neljä pistettä. Neljällä pisteellä mitä todennäköisimmin ollaan neljän parhaan lohkokolmosen joukossa, joka oikeuttaa jatkopaikkaan. F-lohko on täten juuri sopiva Itävallalle, jossa on vain yksi selkeästi sitä parempi joukkue.

Islanti 

Pienikokoisen Islannin esitykset karsinnoissa saivat varmasti monet meistä suomalaisista miettimään, miksi me emme voi olla kuten Islanti? Miksi menestys karttaa meitä? Islanti näytti, miten joukkuepelillä pystyy lyömään kovempia maita pataan, kuten Hollantia vastaan. Islanti oli karsinnoissa myös todella tehokas hyökkäyspäässä, sillä maalipaikkoja ei juuri tuhlailtu. 17 maalia kymmeneen peliin on hyvä suoritus. Hyvät EM-karsinnat eivät olleet enää sattumaa, sillä joukkue oli jo vuoden 2014 MM-jatkokarsinnassa, mutta kohtalona oli putoaminen Kroatialle. Nyt edessä ovat maan ensimmäiset jalkapallon arvokisat, joten hype voi varmasti kantaa jopa alkulohkosta jatkoon, arvan oltua suosiollinen aikoinaan lohkojen muotoutuessa. Joukkue on täysin tasapäinen Itävallan kanssa ja nykyformilla jopa suosikki Unkaria vastaan. Kokemusta isojen maiden kaatamisesta löytyy pikkuhiljaa, joten myös Portugali saa olla varuillaan.

Joukkue

Maalivahdit: Hannes Halldorsson (Bodö/Glimt), Ögmundur Kristinsson (Hammarby), Ingvar Jonsson (Sandefjord)

Puolustajat: Ari Skulason (OB), Hordur Magnusson (Cesena), Hjörtur Hermannsson (PSV Eindhoven), Ragnar Sigurdsson (Krasnodar), Kari Arnason (Malmö), Sverrir Ingi Ingason (Lokeren), Birkir Saevarsson (Hammarby), Haukur Heidar Hauksson (AIK)

Keskikenttäpelaajat: Emil Hallfredsson (Udinese), Gylfi Sigurdsson (Swansea), Aron Gunnarsson (Cardiff), Theodor Elmar Bjarnason (AGF), Arnor Ingvi Traustason (Norrköping), Birkir Bjarnason (Basel), Johann Gudmundsson (Charlton), Eidur Gudjohnsen (Molde), Runar Mar Sigurjonsson (Sundsvall)

Hyökkääjät: Kolbeinn Sigthorsson (Nantes), Alfred Finnbogason (Augsburg), Jon Dadi Bodvarsson (Kaiserslautern)

Avainpelaajat

Gylfi Sigurdsson on joukkueen kiistaton syömähammas. Monivuotinen Valioliiga-peluri pystyy laukomaan niin vauhdista kuin vapaapotkuistakin. Hänen jalkansa avulla Islanti voi muodostaa erikoistilanteista varteenotettavan uhan.

Hyökkääjistä kaikki kolme voivat ottaa roolia. Paikoista pitää iskeä kovalla prosentilla jatkossakin. Joukkueen yläpäässä on terve kilpailutilanne ja tehoja voidaan hakea myös penkiltäkin. Islannin häräksi kutsuttu Kolbeinn Sigthorsson on kovapotkuisena pelaajana osoittanut jo tasonsa muun muassa Ajaxissa vuosina 2011–15, jolloin mies paukutti 31 sarjamaalia.

Tiiviinä joukkueena puolustavan Islannin alakerran johtohahmo on Ragnar Sigurdsson. Virheiltä on vältyttävä. 29-vuotias toppari kuului Venäjän pääsarjajoukkue Krasnodarin vakiokokoonpanoon.

Sigurdssonilla on riittänyt tuuletettavaa sekä Swansean että Islannin paidassa. Kuva: Getty

Sigurdssonilla on riittänyt tuuletettavaa sekä Swansean että Islannin paidassa. Kuva: Getty

Kiinnitä katseesi

Jatkuuko joukkueen miehekkäät esitykset nyt, kun enää ei saa haltioituneesta kotiyleisöstä tukea? Onko valmentaja Lars Lagerbäckillä vielä joku ässä hihassa? Pystyykö joukkue hyödyntämään paineettoman tilan altavastaajana?

Islannin kaikkien aikojen meritoitunein pelaaja 37-vuotias Eidur Gudjohnsen saa kisojen myötä kruunun upealle uralleen. Muun muassa Chelseassa, Barcelonassa ja Tottenhamissa pelannut ikoni on tykittänyt 25 maalia urallaan Islannille. Vaikka miehen pelistä vauhti on iän myötä laskenut, niin hän on varmasti henkisenä johtajana ja esimerkkinä äärimmäisen tärkeä pelaaja joukkueelleen.

Loppusanat

Islannin pitää välttää ensimmäisessä pelissä isomaalinen tappio. Joukkueen täytyy olla pelissä mukana, jotta arvokisoissa kokemattoman joukkueen itseluottamus ei kärsi. Taistelu jatkopaikasta tulee olemaan huikea. Islannilla on kaikki edellytykset selvitä pudotuspeleihin, mutta siellä rajat tulevat hetimmiten ensimmäisellä kierroksella vastaan.

Unkari

Unkari taisteli kuin taistelikin itsensä kisoihin samasta alkulohkosta, jossa myös Suomi pelasi. Lohkokolmosena jatkokarsintaan edennyt Unkari tiputti Norjan yhteismaalein 3–1. Entisen huippumaan suurin temppu on kuitenkin tällä kertaa todennäköisesti nähty, sillä joukkueelta tuskin odotetaan kisoissa ihmeitä. Se ihme olisi pudotuspeleihin pääsy. Ilman maailmantähtiä pelaava Unkari perustaa pelinsä tyypillisesti tiukkaan puolustukseen, josta karsintojen maaliero 11–9 myös kertoo.

Joukkue

Maalivahdit: Gabor Kiraly (Haladas), Denes Dibusz (Ferencvaros), Peter Gulacsi (Leipzig)

Puolustajat: Attila Fiola (Puskas Akademia), Barnabas Bese (MTK Budapest), Richard Guzmics (Wisla Krakova), Roland Juhasz (Videoton), Adam Lang (Videoton), Tamas Kadar (Lech Poznan), Mihaly Korhut (Debrecen)

Keskikenttäpelaajat: Akos Elek (Diosgyori), Adam Pinter (Ferencvaros), Zoltan Gera (Ferencvaros), Adam Nagy (Ferencvaros), Laszlo Kleinheisler (Werder Bremen), Gergo Lovrencsics (Lech Poznan), Zoltan Stieber (Nürnberg)

Hyökkääjät: Balazs Dzsudzsak (Bursaspor), Adam Szalai (Hannover), Krisztian Nemeth (al-Gharafa), Nemanja Nikolic (Legia Varsova), Tamas Priskin (Slovan Bratislava), Daniel Bode (Ferencvaros)

Avainpelaajat

Bursasporissa pelaava Balazs Dzsudzsak on joukkueen ykköstähti. Hän on tyypillinen moderni laituri, joka leikkaa oikealta laidalta keskelle vahvalla vasemmalla jalallaan ja hakee laukausta. Miehen keskitykset ovat myös parasta A-luokkaa, joiden kohteena on useimmiten Hannover-hyökkääjä Adam Szalai. 193-senttinen Szalai aiheuttaa ulottuvuudellaan harmaita hiuksia varmasti mille tahansa toppariparille.

Kiinnitä katseesi

Pelaajista tässä kohtaa nostetaan esiin toistuvasti 40-vuotias maalivahti Gabor Kiraly, tai ainakin hänen pelihousunsa. Ne ovat harmaat collegehousut, jotka eivät varmasti jää keneltäkään huomaamatta. Maalivahdista tulee myös EM-kisojen kaikkien aikojen vanhin pelaaja, mikäli kutsu kentälle käy. Entinen ennätys on saksalaislegenda Lothar Matthausin hallussa, joka pelasi 39 vuoden ja 91 päivän ikäisenä vuoden 2000 EM-kisoissa. Kiraly on edustanut maataan jo komeat 103 kertaa.

Loppusanat

Unkari on yksi kisojen heikoimmista joukkueista ja se lähtee myös F-lohkoon altavastaajana. Jatkoonpääsy ei ole kuitenkaan mahdottomuus, kun ottaa huomioon, että Itävalta ja Islanti ovat melkoisen kokemattomia tällaisissa karkeloissa. Paikka pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella on joukkueen maksimisuoritus.

Mikä on suosikkijoukkueesi kisoissa? Vastaamalla kysymykseen saat 10 euron riskittömän vedon Betssonille. Pääset mukaan tästä.

Kansikuva: Getty