EM-futis: Saksa-Slovakia – löytääkö kestomenestyjä vihdoin maalijyvän?

Sunnuntain alkuillan kamppailussa tappioitta C-lohkon voittanut, kisojen suurimpiin ennakkosuosikkeihin kuuluva Saksa saa vastaansa parhaana lohkokolmosena pudotuspelikierrokselle selvinneen yllättäjämaa Slovakian. Saksa lähtee otteluun suurena ennakkosuosikkina, mutta erinomaisesti puolustava Slovakia on kaikkea muuta kuin läpihuutojuttu.

Löwillä riittää vaihtoehtoja

Puolustava maailmanmestari Saksa lähti kisoihin mahdollisesti suurimpana yksittäisena ennakkosuosikkina muutamasta ikävästä poissaolosta huolimatta. Saksa selvitti oman karsintalohkonsa ilman suurempia ongelmia, joskin pientä mestaruuskrapulaa potenut Saksa ei ollut vakuuttava oma itsensä. Kisoissa maalittoman tasapelin Saksan kanssa pelannut Puola yllätti Die Mannschaftin ja myös Irlanti oli todellinen piikki Saksan lihassa yhdellä voitolla ja yhdellä tasapelillä. Kaikesta huolimatta karsinnat ovat Saksan kaltaisille jalkapallon huippumaille lähinnä välttämätön paha. Tuloksille ei lopulta ole suurempaa merkitystä, sillä ainoa tavoite on päästä lopputurnaukseen, missä Saksa onnistui ilman suurempia ongelmia.

Saksa sai ennen kisojen alkua kolme erittäin ikävää uutista. Avauskokoonpanoon vahvasti tyrkyllä ollut kolmikko Marco ReusIlkay GundoganAntonio Rudiger joutui jättämään kisat väliin erinäisten loukkaantumisten vuoksi. Saksan materiaali on kuitenkin niin laaja, että edes kolmen edellä mainitun kaltaisen huippunimen samanaikainen poissaolo ei heikennä joukkueen avauskokoonpanoa merkittävästi. Varsinkin maalivahtiosastolla Saksa on tämän hetken johtava maajoukkue koko maailmassa. Manuel Neuer on selkeä ykkösmaalivahti, joskin Marc-Andre ter Stegen ja Bernd Leno olisivat monen muun maan ehdottomia ykkösmaalivahteja näissäkin kisoissa. Puolustuksessa Saksan ongelmakohdat ovat laitapuolustamisessa, sillä maalla ei ole tällä hetkellä kansainväliset mitat täyttäviä laitapuolustajia. Mats Hummels ja Jerome Boateng muodostavat loistavan topparikaksikon, mutta laitapakkitilanteesta kertoo paljon se, että Schalken perustoppari Benedikt Höwedes on päävalmentaja Joachim Löwin ykkösvalinta oikeaksi laitapuolustajaksi. Monipuolinen Joshua Kimmich esiintyi lohkovaiheen viimeisessä ottelussa Pohjois-Irlantia vastaan mainiosti itselleen hieman tuntemattomalla pelipaikalla, mutta tosipelien alkaessa Löw luottanee kokeneempaan Höwedesiin. Vasemmalla Saksan ehdoton ykkösavaaja on Kölnin rutinoitunut peruspelaaja Jonas Hector, joka harvoin loistaa mutta vielä harvemmin tekee ratkaisevia virheitä.

Mario Götzen sihti on ollut viime aikoina hukassa. (Getty)

Mario Götzen sihti on ollut viime aikoina hukassa. (Getty)

Keskikentällä ja hyökkäyksessa Saksan avauskokoonpanon ainoa kysymysmerkki ennen Slovakia-ottelua lienee Mario Götzen pelipaikka. Pienelle vastuulle Bayern Munchenissa jäänyt Saksan oma kultapoika aloitti kisat 4–2–3–1-formaation yksinäisenä kärkenä, mutta Götze oli kahdessa alkulohkovaiheen ensimmäisessä ottelussa sanalla sanoen surkea ja Pohjois-Irlantia vastaan hän siirtyikin laidalle, jolloin yksinäiseksi kärjeksi nousi vanha kunnon Mario Gomez. ”Super-Mario” esiintyi mainiosti tehden myös ottelun voittomaalin, joten hänen avauskokoonpanon paikkansa lienee selvä myös Slovakiaa vastaan. Keskikentän pohjalla avaa ilman suurempia yllätyksiä kaksikko Toni KroosSami Khedira. Real Madridissa Mestareiden liigan vastikään voittanut Kroos on lähes huomaamatta noussut maailman parhaiden keskikenttäpelaajien joukkoon ja hänen merkitystään Saksan pelaamiselle ei voi vähätellä. Varmoja avaajia ovat myös oikean laidan sympaattinen Thomas Müller sekä satumaisen taitava syöttökone Mesut Özil. Götzen penkittäminen on myös mahdollista, jolloin avaukseen nousee Wolfsburgissa erinomaisen kevätkauden pelannut nuori Julian Draxler.

Slovakia on osoittanut olevansa yllätysvalmis

Sympaattinen pikkumaa Slovakia selvisi maan historian ensimmäistä kertaa EM-kisojen lopputurnaukseen sijoittumalla omassa karsintalohkossaan toiseksi heti kivikovan Espanjan jälkeen. Moni lukijoista saattaa muistaa Slovakian vuoden 2010 MM-kisoista, jolloin se jätti sensaatiomaisesti Italian taakseen lohkovaiheessa ja eteni kuudentoista parhaan maan joukkoon. Tuolloin ensimmäisellä pudotuspelikierroksella vastaan asettui lopulta aina finaaliin asti selvinnyt Hollanti ja tälläkin kertaa arvokisojen pudotuspelivaiheessa vastaan asettuu ehdoton jalkapallon huippumaa.

Slovakian etenemistä kuudentoista parhaan joukkoon voidaan pitää pienoisena yllätyksenä, sillä etukäteisspekulaatiossa sitä pidettiin selkeästi kovan B-lohkon heikoimpana maana. Lohkovaiheen ensimmäinen ottelu Walesia vastaan oli tasainen, joka ratkesi lopulta ottelun loppuhetkillä Hal Robson-Kanun tehtyä voitto-osuman kuin varkain kesken Slovakian vahvan jakson. Toisessa ottelussa Slovakian Jari Litmanen, supertähti Marek Hamsik otti joukkueensa reppuselkään ja johdatti maan komeaan 2–1-voittoon Venäjästä. Viimeinen ottelu Englantia vastaan oli todellinen puolustustaistelu ja lopulta Slovakian maali varjeltui takaiskuilta osittain taidolla ja osittain tuurilla. Maan 32-vuotias ykkösmaalivahti Matus Kozacik on pelannut erinomaisen turnauksen ja ensimmäisessä ottelussa selän taakse uponnut Gareth Balen vapaapotkumaali on käytännössä ainoa kauneusvirhe muuten virheettömissä otteissa. Slovakian tiivistä puolustusta johtaa jo pitkään Liverpoolissa pelannut Martin Skrtel. Skrteln otteet Liverpoolissa ovat olleet laskusuunnassa, mutta näissä kisoissa hän on johtanut joukkojaan esimerkillisesti. Slovakian puolustuslinja on erittäin kokenut, sillä sen nuorin jäsen on 29-vuotias laitapuolustaja Peter Pekarik.

Slovakian ehdottomasti paras ja tunnetuin pelaaja on 28-vuotias varakapteeni Marek Hamsik, joka on pelannut jo kohta kymmenen vuotta ammatikseen Italian suurseura Napolin riveissä. Hamsik on erinomainen moderni keskikenttäpelaaja, jolla on erinomainen laukaus molemmilla jaloilla. Hamsik onkin ollut läpi uransa erittäin osaava maalintekijä, parhaalla Serie A-kaudellaan hän on tehnyt 12 maalia ja maajoukkueessakin menee kohta rikki 20 tehdyn maalin raja. EM-kisoissa Hamsik on hieman pelitavasta riippuen pelannut joko puhtaana hyökkäävänä keskikenttäpelaajana tai eräänlaisena box-to-box-pelaajana hieman alempana ryhmittymää. Vierelleen hän saa erinomaisen kauden Milanin riveissä pelanneen kovaotteisen Juraj Kuckan.

Slovakian suurin ongelma on selkeän ykköshyökkääjän puute. Päävalmentaja Jan Kozak on peluuttanut näissä kisoissa usein kärjessä Kasper Hämäläisen seurakaveri Ondrej Dudaa, joka on koulutukseltaan hyökkäävä keskikenttäpelaaja. Dudan vahvuudet eivät ole viimeistelyssä, joten maaleja odotetaan Hamsikin lisäksi erityisesti laitapelaajilta. Katseet kohdistuvat eritoten 26-vuotiaaseen Vladimir Weissiin, jonka pitäisi pelata tällä hetkellä huomattavasti Al-Gharafaa kovemmassa joukkueessa. Weiss oli vielä muutama vuosi sitten erittäin kiinnostava lupaus, mutta mies on todellinen ongelmapelaaja, josta johtuen ura on ajautunut hieman väärille raiteille. Weiss on kuitenkin äärimmäisen taitava ja vaarallinen pelaaja ja hän pystyy ratkaisemaan otteluita tarvittaessa vaikka yksin.

Marek Hamsik on ollut lupa tuuletella kesän EM-kisoissa.

Marek Hamsik on ollut lupa tuuletella kesän EM-kisoissa.

Mitä odottaa?

Saksa piti alkulohkovaiheen otteluissa palloa itsellään keskimäärin peräti 66% ottelun peliajasta. Ottelussa Slovakiaa vastaan trendi tuskin tulee muuttumaan ja näin etukäteen ajatellen ottelun kulku tuleekin olevaan melko selvää. Saksa pitää palloa ja pyrkii murtamaan Slovakian tiiviin puolustuksen hitaiden hyökkäystensä avulla. Ottelu Pohjois-Irlantia vastaan näytti, että Saksa kyllä pystyy luomaan maalipaikkoja, mutta viimeistelyn on parannuttava huomattavasti nähdystä, sillä Slovakia on huomattavasti Pohjois-Irlantia laadukkaampi joukkue. Slovakia pelasi Englantia vastaan maalittoman tasapelin, mikä osoittaa sen, että joukkueella on eväät nollata nimekkäitä vastustajia. Englantia vastaan Slovakialla ei käytännössä ollut yhtään maalipaikkaa, sillä päävalmentaja Kozak muutti 4–2–3–1-formaation puhtaaksi 4–5–1, jossa Slovakia puolusti syvällä omalla alueellaan. Ongelmakohdaks nousi varsinkin diivamaisen tähden Weissin vasen laita, sillä Weiss on puhtaasti hyökkäävä pelaaja eikä hänen puolustusosaaminen/motivaatio ole häävillä tasolla. Englanti iski vaarallisimmat hyökkäyksensä juuri kyseisen laidan kautta ja uskoisin myös Saksan pyrkivän murtautumaan nimenomaan Mullerin kautta oikeaa laitaa pitkin. Martin Skrtln ja Jan Durican muodostama topparipari on toistaiseksi esiintynyt erinomaisesti ja Saksan todennäköisellä yksinäisellä kärjellä Mario Gomezilla ei varmasti tule olemaan helppo ilta.

Arvio

Slovakia on yllätysvalmis joukkue, mutta Saksa harvoin kompastelee merkityksellisissä otteluissa itseään heikompia maita vastaan. Saksa lähteekin otteluun erittäin selkeänä ennakkosuosikkina. Pidän Saksan jatkopaikkaa käytännössä varmana asiana, mutta ottelussa tuskin nähdään mitään murskalukemia, sillä Slovakia osaa ja haluaa puolustaa tiiviisti koko 90-minuutin ajan. Saksan yhden tai kahden maalin voitto lienee todennäköisin lopputulos ottelulle. Saksan fokus saattaa olla jo tulevassa puolivälieräottelussa, jossa se saa vastaansa voittajan ottelusta Espanja-Italia. Kisoissa pelataan aika tiukalla ottelutahdilla, joten jos ottelu ratkeaa nopeasti, saattaa Saksa nostaa jalan kytkimeltä ja pelata ottelun loppuun puolivaloilla.

Sunnuntain ottelut:

16.00 Ranska–Irlanti

19.00 Saksa–Slovakia

22.00 Unkari–Belgia

Kansikuva: Getty