Hammarby IF vierailulle BK Häckenin uudenkarheaan kotilinnakkeeseen

Tasainen Allsvenskan-kausi on ehtinyt puoleenväliin, ja nyt on vuorossa sarjan 16. ottelukierros kahdeksan ottelun voimin. Kiinnitämme katseemme Göteborgiin, jossa Hisingenin kaupunginosasta ponnistava BK Häcken on saanut käyttöönsä 5. heinäkuuta käyttöön vihityn Bravida Arenan. Uuden stadionin kapasiteetti on 6 500 ja sen tekonurmelle saapuu maanantaina 20.7. vieraita Tukholman vihreävalkoiselta alueelta Södermalmilta. Aaltopeltiä säästelemättä rakennettu Häckenin vanha kotipesäke Rambergsvallen siirtyi näin ollen ajasta ikuisuuteen. Kotijoukkueen kannattajat kokivat siellä vuosien saatossa lukuisia viihdyttäviä hetkiä, mutta tunnelmaa nakertavaa juoksurataa tuskin ikävöi kukaan jalkapalloaddikti.

BK Häcken teki jälleen muhkean tilin

Hisingenin ylpeyden” vakaa talous nojaa junioriturnaus Gothia Cupiin ja onnistuneisiin pelaajamyynteihin. Tuorein esimerkki tästä saatiin viikko takaperin, kun 20-vuotias keskikentällä hääräävä Simon Gustafsson kaupattiin noin 1,5 miljoonalla eurolla Feyenoordin paitaan Rotterdamiin. Miehen kaksoisveli Samuel on vielä toistaiseksi Häckenin omaisuutta.

Joukkueen kausi on tähän mennessä ollut pettymys ja suurin syy keskikastissa majailuun löytyy hyökkäyspäästä, jossa Gunnar Heidar Thorvaldssonin ja BP:stä talvella hankitun Dardan Rexhepin ruuti on ollut märkää. Myöskään vasemmalla laidalla hääräävä kongolainen Rene Makondele ei ole saanut verkkoa heilumaan entiseen malliin. Peter Gerhardssonin vuodesta 2009 valmentamalla ryhmällä ei ole ollut vastaavaa ongelmaa aiemmin, vaan maalintekijöitä on löytynyt laajalla rintamalla.

Abubakarin (oik.) luutiessa vastustajat löytävät itsensä välillä vaakatasosta (AOP).

Abubakarin (oik.) luutiessa vastustajat löytävät itsensä välillä vaakatasosta (AOP).

Åtvidabergista ilmaiseksi värvätty keskikentän raataja Mohammed Abubakari on ollut mies paikallaan. Ghanalainen menee tilanteisiin itseään säästämättä, mutta silti viime kaudella tilille kertyi vain yksi varoitus. Malmön paidassa sivuraiteelle ajautunut ja loukkaantumisista kärsinyt Ivo Pekalski on mielenkiintoinen hahmo, jolle Häcken on oiva ympäristö uran uuteen lähtökiihdytykseen.

Kevätkierroksen ajan joukkueen takalinjoilla hääräsi kivenkovan CV:n omaava toppari Uruguaysta eli 34-vuotias Diego Lugano. Hänen matkansa jatkui Göteborgista kohti seuraavia haasteita, joten nyt keskuspuolustus miehitetään Emil Wahlström-Jasmin Sudic-kaksikolla. Sudicin tarina on tähän mennessä edennyt samoja raiteita kuin edellä mainitun Pekalskin. Malmö-menneisyys ja loukkaantumiset ovat näytelleet isoa osaa, vaikka ikää on mittarissa vasta 25 vuotta. Rouheaotteisen puolustajan tekemisiä on mukava seurata, sillä kaksinkamppailuun mennessään pyydykseen jää joko pallo, vastustaja tai parhaassa tapauksessa molemmat.

Komean Göteborgin kaupungin kaikki sopet kuin omat taskunsa tunteva Kari Arkivuo pelasi laitapakin tontilla rikkonaisen kevätkauden, mutta kuuluu joukkueen ehdottomiin luottopelureihin. Maalin suulla seisoo koko uransa joukkuetta edustanut 31-vuotias Christoffer Källqvist, joka on pukenut Häckenin paidan päällensä yli 300 kertaa. Vuosien varrella harrastamiensa kikkojen takia häntä on paiskattu lempinimellä ”Hisingenin Hiquita”.

Hammarby IF vahvisti ryhmäänsä heinäkuussa

Viiden vuoden odotuksen jälkeen pääsarjaan noussut Hammarby aloitti kauden terävästi, mutta sitten Nanne Bergstrandin luotsaaman aluksen kone piiputti väliaikaisesti. Seurauksena yhdeksän ottelua ilman voittoa ja putoamisviivan lähestyikin uhkaavaa vauhtia. Suurin yksittäinen tekijä tähän oli ”Bajen-Messias” Kennedy Bakircioglua kalvaneet vammat.

Viime maanantaina joukkue nappasi arvokkaan voiton teurastamalla aneemisen Falkenbergin 3-0 kannattajiensa luodessa jälleen fantastisen tunnelman Tele2 Arenalle. Kapteeni Bakircioglu teki paluun kentille tullen sisään ottelun loppuhetkillä. Kyseisessä ottelussa kahdesta maalista vastannut Nahir Besara siirtyi viime viikolla Turkin kakkosliigan Göztepen riveihin. Hammarby oli kartoittanut miehen korvaajan valmiiksi kun piilokärjen tontille värvättiin 28-vuotias Imad Khalili, joka muistetaan Allsvenskanista IFK Norrköpingin ja Helsingborgin riveistä. Topparin tontille saapui entinen Halmstadin luottomies Richard Magyar, jonka visiitti sveitsiläisen FC Aaraun riveissä jäi seitsemän ottelun mittaiseksi.

Myös maalipuiden välissä tapahtui liikehdintää kun monivuotinen ykkösmaalivahti Johannes Hopf otti suunnakseen Turkin kentät. Se tarkoittaa vastuuta IK Sätran kasvatti Tim Markströmille, joka piti maalinsa puhtaana viime pelissä. Hänen isänsä Anders oli Hammarbyn maalivahti 80-luvulla, minkä lisäksi Timin pikkuveli Jakob torjuu kiekkoja NHL:ssä Vancouverin paidassa. Voidaan siis puhua jonkin sortin maalivahtiperheestä. Hammarbyn kakkosmaalivahdin paikalla kehittymistään jatkaa vasta 18-vuotias William Eskelinen.

Vedonlyönti

Häcken sai heti juonen päästä kiinni uudessa kotipyhätössään kukistaen Helsingborgin viihdyttävässä pelissä maalein 3-2. Viimesunnuntainen esitys Elfsborgin vieraana oli mukiinmenevä, vaikka tuloksena olikin maalin tappio. Hammarbyn meininki viime pelissä oli suvereenia, ja joukkue pelannee hyvän syyskauden. Sellainen kutina on päällä, että tässä pelissä verkko pölisee. Rustataan kupongille yli 2,5 maalia-merkkinen vaihtoehto.