Hollanti – Costa Rica, klo 23.00

Maalirikkaita ja äärimmäisen dramaattisia otteluita tämän vuoden kisoissa isännöineelle Arena Fonte Novalle Bahiassa jätetään näiden kisojen osalta jäähyväiset puolivälieräottelu Hollanti-Costa Rican myötä. Lauantaina klo 23.00 alkavasta ottelusta on odotettavissa mielenkiintoinen kamppailu, johon kotijoukkue Hollanti lähtee selkeähkönä ennakkosuosikkina.

Asetelma

Puolivälieräottelussa on vastakkain kaksi kisojen suurinta yllättäjää, joskaan Hollannin puolieräpaikkaa ei voida pitää läheskään yhtä yllättävänä kuin piskuisen Costa Rican vastaavaa. Costa Rica on yllättänyt ennakkoluulottomalla pelillään kaikki asiantuntijat ja edennyt kaikkien kerrointen ja odotusten vastaisesti maan historian parhaimpaan MM-kisasaavutukseen. Tässä puolivälierässä kaikki paineet ovat Hollannilla, sillä Alankomaat ovat suuren jalkapallokiiman vallassa, ja loistavasti menneiden alkukisojen jälkeen maan odotetaan menevän tänä vuonna päätyyn asti. Kumpikin joukkue pääsee otteluun lähes parhaalla mahdollisella kokoonpanollaan, sillä kummaltakin joukkueelta puuttuu optimiavauksesa yksi pelaaja loukkaantumisten tai pelikieltojen vuoksi.

Hollanti

Vanha kettu Louis Van Gaal on pyörittänyt toistaiseksi näissä kisoissa melkoista taktista rotaatiota, joten Hollannin avauskokoonpanoa ja peliryhmitystä on etukäteen hieman hankala spekuloida. Van Gaal veti kortipakastaan Meksikoa vastaan melkoisen jokerikortin, sillä joukkue aloitti pelin puolustamalla miestä, jota ei ole nähty jalkapallomaailman huipulla juurikaan viimeiseen 20-vuoteen. Meksikoa vastaan joukkueen peli oli tuskaista ensimmäiset 75 minuuttia, mutta lopun erinomainen kirivaihde ja Arjen Robbenin hakemalla haettu pilkku riittivät viemään maan kahdeksan parhaan joukkoon. Joukkue pääsee otteluun lähes parhaalla mahdollisella kokoonpanolla, sillä vain keskikentän niittokone Nigel De Jong on poissa kokoonpanosta. De Jong ei koskaan kerää suuria otsikoita, mutta hän on pelannut toistaiseksi fantastiset kilpailut ja hänen korvaaminen ei tule olemaan helppo tehtävä Van Gaalille.

Kuten sanottua, Hollannin avauskokoonpanoa on hieman vaikea arvailla, mutta uskomme joukkueen lähtevän otteluun tutulla 3-4-1-2 formaatiolla, jossa maalia vartioi totutusti Jasper Cillessen. Kolmen miehen puolustuslinjassa vasemmalla aloittaa vammoistaan toipunut Bruno Martins Indi, keskellä pelaa puolustuslinjan ehdottomasti kokenein pelaaja Aston Villan Ron Vlaar ja oikealla viime aikoina Manchester Unitediin huhuttu Stefan De Vrij. Keskikentällä erinomaisesti vasempana wing-backina esiintynyt Ajaxin Daley Blind siirtynee omimmalle pelipaikalleen keskikentän keskelle De Jongin korvaajaksi. Hänen paikkansa vasemmalla ottanee joukkuepelaajien joukkuepelaaja paremmin kärkenä tunnettu Dirk Kuyt, joka paikkaa tarvittaessa pelipaikalla kun pelipaikalla. Hyökkäyspäässä aloittanee tuttu kolmikko Wesley Sneijder-Arjen Robben-Robin Van Persie.

hollanti 4.7.Costa Rica

Costa Rica on kiistämättä näiden kisojen yllättäjä numero yksi. Joukkue eteni vastoin kaikkia odotuksia jatkoon lohkovoittajana kuolemanlohkosta, jossa maa kohtasi kolme jalkapallon maailmanmestaruuden voittanutta suurmaata. Costa Rica on perustanut pelaamisensa tiiviiseen puolustamiseen ja äärimmäisen organisoituihin ja nopeisiin vastaiskuihin, joita nähtäneen myös illan ottelussa. Pienoinen kysymysmerkki on se, miten puolustus toimii ilman sen mahdollisesti tärkeintä pelaajaa Oscar Duartea, joka hölmöili itsensä pelikieltoon Kreikkaa vastaan pelatussa neljännesvälierässä. Roy Miller on ollut Costa Rican back-up puolustaja numero yksi, mutta nyt myös hänen pelikuntonsa on arvoitus ja avauksessa nähtäneen kohtalaisen vähän kisoissa pelannut Johnny Acosta.

Costa Rican avauskokoonpanoa on huomattavasti helpompi arvioida, sillä päävalmentaja Jorge Luis Pinto on peluuttanut joukkuettaan joka ottelussa samalla peliformaatiolla, joka on numeraalisesti ilmaistuna näkökannasta riippuen joko 3-4-1-2 tai 5-4-1. Maalilla aloittaa toistaiseksi mahdollisesti koko kisojen paras pelaaja Keylor Navas. Faneille.com ennakoi ennen kisoja, että Costa Rican pienetkin menestyssaumat vaativat huikeita otteita Levanten maalilla ainakin vielä pelaavalta Navasilta ja näin on myös totisesti tapahtunut. Varsinkin Kreikkaa vastaan alivoimalla pelannut Costa Rica oli ensimmäistä kertaa näissä kisoissa oikeasti lirissä, mutta Navasin loisto-otteet veivät ottelun pilkuille, joissa Costa Rica upotti pallot varmasti maaliin. Costa Rican laitapelaaminen on ollut kisoissa ihailtavalla tasolla, varsinkin Fulhamissa epäonnistunut Bryan Ruiz on loistanut Costa Rican oikealla laidalla. Yksinäisenä kärkenä pelaava Joel Campbell on epäkiitollisessa roolissa, mutta äärimmäisen nopeana kaverina hän on pystynyt tuottamaan ongelmia vastustajien puolustuksille.

cr 4.7.Pelin kulku

Puhtaasti tilastoja katsomalla vastakkain on kaksi hämmentävän samantyylistä joukkuetta sillä erotuksella, että Hollanti on ollut kisoissa hieman aktiivisempi hyökkäyspäässä. Joukkueiden pallonhallintaprosentit ovat lähes identtiset (Hollannilla 44% ja Costa Ricalla 43), syöttöprosenteissa ei ole suurta eroa ja joukkueiden syöttömäärät tähän astisissa kisoissa ovat lähes täysin samanlaiset. Hollanti on syöttänyt kisoissa yhteensä 392 kertaa, joista lyhyitä syöttöjä on ollut 304 ja pitkiä 71. Vastaavasti Costa Rica on kisoissa esittänyt 385 passia, joista lyhytsyöttöjä on ollut 306 ja pitkiä 66. Kumpikaan joukkue on siis ainakin teorian tasolla lähtökohtaisesti vastaiskujoukkue, joskin tässä ottelussa Costa Rica antanee suosiolla pallonhallinnan Hollannille ja vetäytyy kohtalaisen alas estääkseen Arjen Robbenin vahvat nousut omalta laidaltaan. Ennen kisoja Hollantia pidettiin puolustusvoittoisena joukkueena, mutta näissä kisoissa maa on paukutellut kolme maalia jokaisessa ottelussa. Dirk Kuyt aloittanee Hollannin vasempana wing-backina ja saanee vastaansa Costa Rican tärkeimmän hyökkäyspään pelaajan Bryan Ruizin. Kuyt on koulutukseltaan puhdas hyökkääjä, joten tuosta kaksintaistelusta tulee varmasti todella mielenkiintoinen. Costa Rican suurin kysymysmerkki on yhtäkkiä sen puolustuslinjan kestävyys ilman sen suurinta johtajaa. Korvaaja Acosta on pelannut sanalla sanoen tässä turnauksessa vaisusti ja ei varmasti ole terävimmillään ottelun alkaessa. Vastassa on Wesley Sneijderin, Robbenin ja Van Persien tasoisia kavereita, jotka kyllä paikan tullen rankaisevat, joten mies saa esittää illan ottelussa parastaan takaiskumaalien välttämiseksi.

Uskon, että Costa Rica voittaa tämän ottelun. Heillä ei ole huono joukkue eikä heillä ole mitään hävittävää. Heillä on lento päällä tällä hetkellä ja ainakin minä löisin rahana sen puolesta likoon, että heidän satutarinansa saa jatkoa. – Lukas Hradecky, Huuhkajat

Vedonlyönti

Costa Rica on toistaiseksi ollut piikki vedonlyöjien ahterissa, mutta parhaatkin tarut päättyvät joskus ja nähdäksemme nyt on edessä se hetki, jolloin Costa Rican seinä tulee lopullisesti vastaan. Hollanti on paukutellut maaleja oikein urakalla, mutta pudotuspelivaiheessa maaleja tehdään perinteisesti alkulohkoja vähemmän, joten alle 2,5 maalia ja Hollannin voitto lienevät käyvät vedot tähän otteluun. Turvataan kuitenkin sen verran, että lapulle päätyy Hollanti ja alle 3.5 maalia, täysin poiketen siitä, mitä Lukas Hradecky odottaa.

hollanti-ticotTuplaa talletuksesi Betssonilla. Lunasta 100€ bonus tästä.