Hyypiä lähtee Brightoniin menestymään

Huhtikuussa potkut Saksan Bundesliigan Bayer Leverkusenista saanut Sami Hyypiä otti vastaan uuden haasteen, kun hän allekirjoitti kolmevuotisen sopimuksen Englannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla eli Championshipissä pelaavan Brighton Hove & Albionin kanssa.

– Joitain viikkoja sitten kuulin Brightonin kiinnostuksesta. Alkuun en ollut innostunut, mutta käytyäni haastattelussa huomasin, että seuralla on pitkäjänteinen halu ja suunnitelma nousta Valioliigaan, Hyypiä kertoi Sonera Stadiumilla Palloliiton tiloissa järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.

Brightonilla on käytössään vuonna 2011 valmistunut moderni stadion, ja parin viikon päästä avautuvat uuden hulppean harjoituskeskuksen ovet.

– Ilman muuta menen sinne menestymään. Brighton on päässyt kaksi kertaa peräkkäin Valioliigan nousukarsintoihin, muttei ole onnistunut vielä nousemaan. Haluan olla se puuttuva palanen, jonka myötä seuran tavoitteet toteutuvat, Hyypiä sanoi.

Nousupaineiden mies ei myöntänyt itseään stressaavan, sillä hän on omien sanojensa mukaan tottunut tiukkoihin paikkoihin jo pelaajana. Myös potkuihin päättynyt erittäin vaikea kevät on kasvattanut ja kehittänyt Hyypiää tulevia haasteita varten.

– Harmi, etten saanut kurssia käännettyä. Osaan ehkä jatkossa reagoida asioihin nopeammin ja paremmin. On myös tiettyjä juttuja, joita tulen Brightonissa tekemään eri tavalla jo alusta alkaen, Hyypiä sanoi.

Työt jo käynnissä

Hyypiä ei ole viime aikoina vetänyt pelkästään henkeä ja viettänyt lomaa. Tuoreen managerin työ on jo alkanut tausta-asioiden selvittelyllä ja joukkueeseen sekä sarjaan tutustumisella.

– Aika paljon on tullut videoita katsottua niin omista pelaajista kuin tulevista vastustajistakin. Valmennustiimi pitäisi myös saada kasattua, siihen tulee seuran puolelta yksi apulainen. Tämän lisäksi haluan aisaparikseni henkilön, johon voin luottaa joka tilanteessa, Hyypiä kertoi.

Hyypiä olisi halunnut tehtävään Leverkusenin aikaisen apurinsa Jan-Moritz Lichten, mutta hän kieltäytyi kunniasta perhesyiden takia. Valmennustiimin lisäksi myös pelaajisto kaipaa täydennystä. Seuran hankintalistalla on 6-7 pelaajaa. Hyypiä päättää hankinnoista yhdessä seuran johdon ja kykyjenetsijöiden kanssa.

– Maalivahti ja toppari ovat ykkösprioriteettimme. Suomalaiset pelaajat kiinnostavat sikäli, että tunnen heidän ominaisuutensa ja mentaliteettinsa parhaiten. Pari nimeä olen jo maininnut johdolle eteenpäin, mutta katsotaan nyt mitä niiden kanssa tapahtuu, Hyypiä totesi.

Englannin Championship on tunnetusti erittäin kovavauhtinen ja fyysinen sarja. Brighton on kuitenkin profiloitunut pallonhallintaan ja pelaavaan jalkapalloon luottavaksi seuraksi. Hyypiä aikoo jatkaa samoilla linjoilla tuoden toki mukaan omat mausteensa.

– Uskon pallonhallintaan, mutta en sen itsensä vuoksi. Tarkoituksena pitää aina olla tehdä maali. Viime kauteen verrattuna aion tuoda ripauksen lisää suoraviivaisuutta ja juoksuja sekä palloja puolustuslinjan taakse, Hyypiä kertoi.

Brightonin harjoitukset alkavat 30.6, ja niitä edeltävällä viikolla pidetään pari päivää kestävät testit. Siitä käynnistyy työnteko kohti elokuussa alkavaa sarjaa sekä unelmissa siintävää Valioliigaan nousua. Kiire sen asian suhteen ei kuitenkaan ole.

– Jos nousu ei tule ensi vuonna, se tulee seuraavana tai sitä seuraavana. Minulla on kolmen vuoden sopimus, ja tämän on tarkoitus olla pitkäjänteinen projekti, Hyypiä korosti.