Kuka on eniten maaleja tehnyt maalivahti? – Jättää jopa monet hyökkääjät taakseen

Maalivahteja ei ole totuttu näkemään maalipörssien kärkisijoilla, mutta muutamia poikkeuksia löytyy. Suurin osa veskareiden tekemistä maaleista on syntynyt joko pilkuista tai vapaapotkuista.

Brasilialainen Rogério Ceni on historian eniten maaleja tehnyt maalivahti. 42-vuotias konkari on tehnyt 25-vuotta kestäneellä urallaan peräti 128 maalia, joista tasan puolet on syntynyt pilkuista ja puolet vapaapotkuista. Ceni on edustanut koko uransa São Pauloa ja sai 1000 ottelua täyteen samassa seurassa jo vuonna 2011. Brasilialainen onkin perinteikkään seuran suurimpia legendoja. Hänen nykyinen sopimuksensa päättyy elokuussa ja Ceni on kertonut kauden olevan hänen viimeisensä.

Cenin maalirikkaimmat vuodet olivat 2005-07, jonka aikana hän teki käsittämättömät 47 maalia, mikä olisi hieno lukema jopa kenttäpelaajalle. Tahti on pysynyt varsin hyvänä koko uran ajan, sillä viimeisen kahden vuoden aikana Ceni on tehnyt 15 maalia. Parhaana yksittäisenä vuotenaan hän teki 75 ottelussa yhteensä 21 maalia vuonna 2005. Brasilialainen pitää hallussaan kolmea Guinnesin ennätystä: eniten maalivahdin tekemiä maaleja, eniten esiintymisiä samassa seurassa ja eniten kapteenina toimittuja otteuita.

Tilaston hopeamiehenä on paraguaylainen José Luis Chilavert. Aiemmin ennätystä hallussaan pitänyt maalivahti teki 22-vuotisen uransa aikana yhteensä 62 täysosumaa. Hän pitää hallussaan maalivahtien kansainvälisissä otteluissa tehtyjen maalien ennätystä, kun maajoukkuepaidassa vastustajan verkko on heilunut yhdeksään kertaan. Chilavert on myös ainoa hattutempussa onnistunut maalivahti, kun hän upotti vuonna 1998 kolme pilkkua samasa ottelussa. Paraguaylainen pelasi uransa aikana muun muassa Real Zaragozassa, Vélez Særsfieldissä sekä Strasbourgissa.

Kolmanneksi eniten maaleja on tehnyt Dimitar Ivankov, joka on eniten maaleja tehnyt eurooppalainen maalivahti. Bulgarialainen viimeisteli urallaan yhteensä 42 osumaa, joista kaikki syntyivät pilkulta. Ivankov edusti urallaan Levski Sofiaa, Kayserisporia sekä Bursasporia.

Euroopan suurimmista sarjoista paras maalintekijä on saksalainen Hans-Jörg Butt, joka teki 18-vuotta kestäneellä urallaan 32 maalia. Näistä maaleista 26 syntyi Bundesligassa ja kolme Mestarien liigassa. Butt pelasi muun muassa Bayer Leverkusenissa, Hamburger SV:ssä sekä Bayern Münchenissa. Suurimman osan maaleistaan hän teki rankkareista.