Miksi espanjalaisjoukkueet dominoivat eurooppalaista futista? – Taustalla espanjalainen peli-identiteetti

Viaplay LogoJuhliiko Real Madrid Mestarien liigan voittoa vai lipeääkö kannu Torinoon? Se selviää Viaplay-palvelussa.

Parhaasta sarjasta väittely on usein erittäin turhauttavaa ja puuromaista. Keskustelu tuppaa liusumaan hyvin vahvasti mielipidepuolelle, ennemmin kuin tilastoihin. Tilanne eskaloituu myös ennen pitkää yksittäisiin pelaajiin, esimerkiksi siihen, miten hyvin Lionel Messi pärjäisi Valioliigassa, tai että hän ei tule koskaan olemaan kiistatta maailman paras, koska ei ole kokenut sateista iltaa Stokessa.

Joka on varmasti erittäin v-mäinen.

On kuitenkin olemassa eräs tapa vertailla sarjojen menestystä, joskaan sekään ei ole aukoton: menestyminen Euroopan kahdessa suuressa seurajoukkueturnauksessa. Eikä tilastojen vertailua pitäisi edes lukea niin, minkä sarjan joukkue on voittanut minäkin vuonna. Vaan pikemminkin niin, että miksi tietty sarja on hallinnut 2010-luvun seurajoukkuefutista. Jos siis mittarina toimii edellä mainittu kriteeri.

Espanjalaisten vuosikymmen

Hollantilaisten joukkueiden hallitessa Mestarien liigaa 70-luvun alussa, ottivat seuraavat ohjat silloisessa Euroopan Cupissa englantilaiset joukkueet. Seuraavien vuosikymmenten aikana Italia oli yksi selkeä päällepäsmäri. Heidän aikansa kesti 1980-luvun lopulta 90-luvun puoleenväliin – ja vähän sen jälkeenki – asti. Lopulta tuli 2010-luku, ja espanjalaisten seurojen esiinmarssi.

Espanjalaiset seurat ovat toki pärjänneet kautta aikain eurooppalaisissa seuraturnauksissa, mutta Pep Guardiolan Barcelona laukaisi Iberian niemimaan menestymisen. Välissä on mestareita haettu muualtakin, mutta La Liga -joukkueet ovat kerta toisensa jälkeen tulleet takaisin.

Vuodesta 2010 eteenpäin Mestarien liiga on kokenut neljä espanjalaisvoittajaa ja tänäkin kautena siihen on jälleen mahdollisuus, kun Real Madrid kohtaa Juventuksen Cardiffissa pelattavassa finaalissa. Viimeisenä kolmena kautena futiskansa ympäri maailman on todistanut kaksi täysin espanjalaista UCL-finaalia.

Eurooppa-liigan kohdalla La Ligassa pelaava joukkue on nostellut kannua tuona kyseisenä ajanjaksona niin ikään neljästi. Viime vuosina tuota Euroopan ”kakkosturnausta” on hallinnut suvereeniin tyyliin andalusialainen Sevilla. Tänä vuonna tilastoputkeen tulee muutos, kun tiensä Ruotsissa pelattavaan loppuotteluun raivasivat hollantilainen Ajax ja Valioliigassa jälleen ailahdellut Manchester United.

Mikä sitten on johtanut siihen, että 2010-luku on ollut hyvin pitkälti espanjalaisten seurojen juhlaa Mestarien liigassa ja Eurooppa-liigassa.

Tapa, teko

Olisi silkkaa häröilyä olla nostamatta esiin erinomaisia pelaajia. La Liga on pullollaan pelaajia, jotka pystyvät kutsumaan itseään maailman parhaiksi omilla pelipaikoillaan. Ja, jos ei absoluuttisiksi parhaiksi niin top-5 pelaajiksi ainakin. Lionel Messi, Cristiano Ronaldo, Neymar, Luka Modrić, Toni KroosMarcelo, Gareth BaleGerard Pique, Sergio Ramos, Sergio Busquets, Andres IniestaAntoine Griezmann, Jan Oblak, Koke, Diego Godin ja niin edelleen.

Kaikesta tähtiloistosta huolimatta yksi tärkeimmistä syistä menestykseen on espanjalainen jalkapallo itsessään. Kuulostaa hyvinkin yksinkertaiselta, mutta sitä se ei todellakaan ole. Ensinnäkin, Guardiolan eteenpäin kehittämä pallokontrollijalkapallo ei ollut uusi asia Espanjassa, eikä todellakaan maailmassa. Hollantilaiset takoivat pelaajiensa päähän jo 1960-luvulla (totaalvoetbalin perustukset ovat huomattavasti kauempaa, joita olivat luomassa muutkin kuin hollantilaiset), että kun hallitsee tilaa, hallitsee myös pelejä. Ja jotta tilaa voi hallita, on pelaajien oltava liikkuvia, älykkäitä ja teknisesti taitavia. Guardiola on vienyt muun muassa noita ajatuksia modernimpaan, kehittyneempään suuntaan.

Manchester Cityä tätä nykyä luotsaava Pep Guardiola on yksi spanskidominanssin dynamoista. (Barrington Coombs/Getty Images)

Espanjan maajoukkue alkoi niin ikään kehittää uutta pelillistä identiteettiään edesmenneen Johan Cruyffin ja Guardiolan ajatusten pohjalta. Kaikesta tästä eri ainesten hämmentämisestä syntyi espanjalainen tapa pelata jalkapalloa, jota kutsuttiin Espanjan maajoukkueen kultavuosina (2008-2012) nimellä tiki-taka. Sama ideologia on nyt jokaisessa espanjalaisessa seurajoukkueessa. Tavalla tai toisella. Hyvin kuvaavaa oli kun Espanja voitti vuoden 2010 MM-finaalissa Hollannin, pelasi Vicente Del Bosquen miehistö huomattavasti cruyffilaisempaa jalkapalloa, kuin entisen suurpelaajan kotimaa Hollanti.

Juurrutettu pelitapa

Maan vahva pelillinen ideologia on juurtunut jokaiseen seuraan tietyn tavan toimia ja valmentaa. Ajatella jalkapallosta. Kyse ei ole tietenkään siitä, että jokainen espanjalaisessa futiksessa toimiva henkilö ajattelisi täysin samoin jalkapallosta kuin se viereinen kaveri, tai että kaikki olisivat vain toistensa kopioita, ei. Kyse on ennemminkin siitä, että esimerkiksi jokaisella La Liga -seuralla on vahva ajatus tilan hallitsemisesta, johon liittyy liike, älykkyys ja tekniikka.

Argentiinalaisen Diego Simeonen luotsaama Atlético Madrid hallitsee tilaa hyvin eri tavalla kuin vaikkapa Real Madrid tai Barcelona. Joukkue kontrolloi eri kaistoja tekemällä yhtenäisiä juoksuja ja pelaamalla kapealla ja tiiviillä ryhmityksellä, jotta vastustaja ei pääse linjojen väleihin, eli hallitsee tilaa kapealla liikkellä. Kun joukkue saa lopulta riistettyä pallon (liike), se kykenee pelaamaan pienissä tiloissa (tekniikka) ja etenemään täsmällisillä iskuilla (äly). Toki Ticon pelaaminen on myös paljon muutakin, mutta esimerkkitilanne on suuressa kuvassa melko klassinen.

Toinen ääripää on Barcelona ja heidän pallokontrolli, jolla pyritään tilan hallitsemiseen pitämällä peliväline omalla joukkueella ja sitä kautta otteluiden dominoimiseen. Barca pelaa pallonhallintatilanteessa leveällä, muodostaen syöttökolmioita, -kombinaatioita ja -suuntia (liike), jolloin he kykenevät murtautumaan sekunnin milliosissa (äly) ja viimeistelemään pallon maaliin akrobaattistenkin kuvioiden jälkeen (tekniikka).

Lopuksi

Espanjalaisten seurojen menestykselle Euroopassa ei ole yksinkertaista tai ylimaallista ratkaisua. Asiaan vaikuttaa esimerkiksi lohkojaot ja arpaonni, pelaajien terveystilanne, otteluruuhkat, henkilökemiat ja niin edelleen.

Yksi asia on kuitenkin varmaa, espanjalaisen pelifilosofian innoittama jalkapallo on tällä hetkellä se, millä Euroopassa pärjätään.

Kuva: Gonzalo Arroyo Moreno/Getty Images.