Nouseeko siipirikkoinen Bayern takaa-ajoasemasta voittoon?

Bayern München lähtee Mestarien liigan puolivälierien toiseen osaotteluun kinkkisestä paikasta, kun Porto nappasi ensimmäisessä kohtaamisessa vakuuttavan 3-1 voiton kotikentällään. Tämä tarkoittaa sitä, että Pep Guardiolan luotsaama Bayern tarvitsee kotikentältään vähintään kahden maalin voiton siten, ettei Porto onnistu tekemään vierasmaalia. Ottelu suorana tiistaina YLE TV 2 klo 21.35 alkaen.

Bayern lähtee toiseen osaotteluun jälleen kovin siipirikkoisena, kun poissa ovat edelleen loukkaantuneet Arjen Robben, David Alaba, Mehdi Benatia, Frank Ribery sekä mahdollisesti kolhuista kärsivät Bastian Schweinsteiger, Juan Bernat, Phillip Lahm, ja Javi Martinez.

Myös Portolla on pieniä huolia kokoonpanonsa kanssa, kun luotettavat laitapakit Danilo ja Alex Sandro ovat poissa toisesta osasta korttitilin täytyttyä. Lisäksi joukkueen ykköstykki Jackson Martinez kärsii pienestä nivusvammasta, mutta portugalilaisten mukaan Martinez on tiistain ottelussa täydessä pelikunnossa.

Bayern pinteessä

Münchenin ylpeys pelasi ensimmäisen osan surkeasti, vaikka hallitsikin palloa suurimman osan ajasta. Suurin kohu ottelun jälkeen kohdistui pääkäskijä Guardiolaan, joka eri lähteiden mukaan kritisoi julkisesti ottelun aikana joukkueen valmennus- ja lääkintäosastoa useista loukkaantumisista. Jos tämä on totuus, on tällainen käytös käsittämätöntä kokeneelta espnajalaiselta. Episodin seurauksena seuran pitkäaikainen lääkintämies erosi tehtävästään. Alla video tapahtuneesta, jossa Guardiola ilmeisesti taputtaa sarkastisesti joukkueensa taustajoukoille koskien juuri suurta määrää loukkaantumisia.

https://vine.co/v/ezhLtxI7hnm/embed/simple

Vaikka Guardiolalla ei ollutkaan ensimmäisessä osassa käytössään paras mahdollinen kokoonpano, vilisee joukkueessa useita maailmanluokan tähtiä, ja valmentajan olisi tullut saada näistä miehistä enemmän irti. Bayernin laitapelaaminen ja murtautumiset hyökkäyspäässä eivät olleet kohdallaan, ja tähän kun lisätään puolustuksessa sattuneet kardinaalimunaukset, oli Porton voitto oikeutettu. Toki bayernilaisilla oli muutama tontti tehdä useampi maali, mutta Porton maalivahti Fabiano oli lopulta näissä tilanteissa vahvempi.

Ilman Riberyä ja Robbenia toisessakin ottelussa pelaavan Bayernin on keksittävä paremmat keinot Porton tulevan bussin murtamiseksi. Schweinsteigerin poissaolo näkyy todella ikävästi pelin rytmittämisessä keskikentällä ja heikon ensimmäisen ottelun pelanneen Xabi Alonson on parannettava otteitaan tällä osa-alueella.

Miten Porto onnistuu puolustamaan johtoasemansa?

Liukutaklaavalla Casemirolla on iso rooli Porton keskikentällä. Kuva: Getty

Liukutaklaavalla Casemirolla on iso rooli Porton keskikentällä. Kuva: Getty

Portugalilaiset tulevat varmasti pudottamaan 4-3-3 muotoaan entistä alemmaksi ja antamaan pallonhallinnan täysin kotijoukkueelle. Näin tapahtui myös ensimmäisessä osassa, kun Porto hallitsi palloa kotikentällään ainoastaan 39 %:sesti, ja tämä lukema putoaa varmasti tiistaina entisestään.

Portugalilaisten kannalta olennaista on pitää keskikentän ja puolustuksen väli mahdollisimman tiiviinä, ettei Bayern pääse tässäkään ottelussa murtamaan keskustaa heidän toivomillaan syöttökombinaatioillaan. Tässä suuri rooli on loistavan kauden pelanneella alemmalla keskikenttäpelaaja Casemirolla. Laitapakkien Alex Sandron ja Danilon poissaolot tulevat näkymään, muttei niin radikaalisti kuin, jos vastassa olisivat Robben ja Ribery. Porton päävalmentaja Julen Lopetegui asettanee laitapakeiksi todennäköisesti Marcanon vasemmalle ja Ricardo Pereiran oikelle, jotka ovat tällä kaudella pelanneet vain 12 ottelua yhteen laskettuna – mielenkiintoista nähdä millainen on poikien pelituntuma.

Porto voi omassa pelitavassaan pallollisena luottaa edelleen vahvoihin vastahyökkäyksiin nopeiden hyökkäyspään pelaajien ansiosta. Lisäksi vikkelät Martinez, kaksi maalia edellisessä ottelussa viimeistellyt Ricardo Quaresma ja algerialainen Yacine Brahimi pystyvät prässäämään oikea-aikaisesti Bayernin puolustuksen pelinrakentelua, jottei müncheniläiset pääse rakentamaan peliä aivan rauhassa.

Miten käy?

Bayern lähtee kokeneiden pelaajien ansiosta otteluun ennakkosuosikkina – poissaoloista huolimatta. Niin kuin useampaan otteeseen on tullut jo todettua, on ratkaisevaa se, miten Bayern onnistuu kapitalisoimaan pallonhallintansa.

Putoaminen tässä vaiheessa kautta Mestarien liigasta olisi jonkin sortin katastrofi Münchenissä. Tämä tietäisi myös sitä, että Guardiola ei saisi himoittua triplaa, kun Saksan mestaruus on jo käytännössä varma ja joukkue jahtaa vielä myös Saksan cupin mestaruutta. Viimeksi Bayern juhli triplaa vuonna 2013, juuri ennen kuin Guardiola otti ohjat joukkueen peräsimessä. Vain tripla kelpaa Münchenissä tämän kauden maagisten otteiden jälkeen ja tämän tiedostaa myös espanjalainen.

“I am completely convinced that my players will take their chances. I know which club I am at and know that [league] champions and cup winners is not enough. Only the treble is enough,” Guardiola theguardia.com

Porton saumat ottelussa tulevat olemaan erikoistilanteissa ja nopeissa vastahyökkäyksissä. Ensimmäisessä osassa Bayern oli ongelmissa molempien kanssa, joten tästä portugalilaiset saavat varmasti lisää itseluottamusta tulevaan otteluun.

Veikkaan, että Bayern onnistuu nappaamaan niukin naukin 2-0 kotivoiton ja etenee näin ollen Mestarien liigan välieriin.

Mahdolliset avauskokoonpanot:

baypor