Argentiina – Iran, klo 19.00

F-lohkon toisen kierroksen avausottelussa kisasuosikki Argentiina kohtaa Iranin. Bela Horizonten Estadio Mineiraolla pelattavassa ottelussa on vain yksi suosikki, Argentiina.

Asetelma

Argentiina ei ollut ollenkaan vakuuttava ottelussa Bosnia ja Hertsegovinaa vastaan. Kolme pistettä kuitenkin tarttui matkaan ja se on tärkeintä. Iran taisteli 0-0 tasapelin Nigeriaa vastaan ottelussa, joka oli näiden kisojen tähänastisista otteluista ylivoimaisesti tylsin ja heikkotasoisin. Tuolla pisteellä Iran kuitenkin piti jatkohaaveet elossa. Argentiina varmistaisi voitolla jatkopaikkansa, Iranilla jää joka tapauksessa panokset vielä viimeiseen otteluun Bosnia ja Hertsegovinaa vastaan.

Argentiina

Joukkue pelaa valtavien paineiden alla. Joukkueen tähtipelaajilta Lionel Messin johdolla odotetaan maailmanmestaruutta ja mielellään niin että Messi iskee kolme maalia jokaiseen otteluun. Paineet näkyivät avausottelussa, jossa Argentiina oli välillä pahasti helisemässä Bosnian vikkelien laitalinkkien ja Edin Dzekon kanssa. Kolmen topparin ja Mascheranon peluuttaminen puolustuslinjan yläpuolella jätti yllättävän paljon tilaa omaan puolustuspäähän. Alejandro Sabella muuttaa taktiikkaansa ja lähtee illan otteluun selkeämmällä 4-3-3 miehityksellä. Gonzalo Higuain tulee Agüeron pariksi piikkiin, Messin saadessa enemmän vapauksia napsun verran alempana. Argentiina tulee enemmän oikean laidan kautta, jossa Zabaleta nousuillaan antaa Ángel di Maríalle enemmän vapauksia pelinrakenteluun. Keskikentällä miehet tulevat vaihtamaan paikkaa todella vapaasti ja Messi tullee pyörimään omassa toimistossaan, kytäten mahdollisuuksia vasemmalle jalalleen. Jos di María-Messi -kaksikko saadaan pelattua pois, on Sabellan miehistö lievästi sanottuna kusessa. Silloin katseet kohdistuvat Kun Agüeron suuntaan, mies on loistava tasapainottava pelaaja Sabellan sapluunassa vasemmalla laidalla. Jos Messiä tai di Maríaa tuplataan, jättää se tilaa 28 häkkiä Manchester Citylle tällä kaudella iskeneelle Agüerolle.

argot 21.6

Iran

Carlos Quierozin joukkueen pelitapa oli ja on selvää pässinlihaa kaikille. Bussi maalin eteen, toivotaan 0-0 peliä ja yhtä maalia itselle erikoistilanteista. Nigerian nuori joukkue ei onnistunut murtamaan Iranin puolustusmuuria. 4-2-3-1 taktiikalla pelannut Iran puolusti hyvin, muttei saanut oikeastaan mitään aikaan hyökkäyspäässä Nigeriaa vastaan. Nyt vastus on vielä vaikeampi, kun Argentiina tulee hallitsemaan peliä vieläkin selkeämmin. Joukkue elää ja kuolee Javad Nekounamin panoksen mukana, sillä mies on isossa roolissa sekä puolustavassa että hyökkäävässä roolissa. Jos Iran tänään maalin tekee, se voi hyvinkin olla Nekounamin kaukolaukaus, joka tekee tuhojaan.

Iran 21.6.

Pelin kulku

Argentiina tullee hallitsemaan pelivälinettä vähintään 65 % ajasta. Di María-Messi -kaksikko pyörittänee peliä etsien rakoja Iranin boksilla sijaitsevasta puolustusmuurista. Messi pelaa maajoukkueessa hieman erilaisessa roolissa kuin Barcelonassa ja hän hakee yllättäväkin paljon palloa jopa keskialueelta osallistuen näin enemmän pelinrakenteluun. Avausasemassa tulee olemaan Kun Agüero ja Higuain, joille jää mahdollisuus hakea oikea-aikaisilla juoksuillaan tilaa Iranin linjan takaa jonne Messi ja Di Maria pyrkivät pelaamaan läpisyöttöjään. Iranin mahdollisuus piilee erikoistilanteissa ja pitäisin ihmeenä, jos Iran saa yli kolme laukausta maalia kohti koko ottelun aikana. Pelin kannalta toivon nopeaa maalia, sillä vaarana on että tästä kamppailusta tulee todella tylsää katsottavaa.

Argentiina voittaa, mutta uskon, että Iran puolustaa hyvin ja jatkaa siitä mihin viimeksi jäi. He pelaavat tiukkaa puolustuspeliä ja tekevät pelistä vaikean. Peli ratkeaa lopussa ja vähän repeääkin. Lopputulos on 2- tai 3-0 ja Lionel Messi iskee pari. – Mikael Forssell, Huuhkajat

Vedonlyönti

Tätä peliä on vaikea veikata, lähinnä kertoimien takia. Argentiina on valtava ennakkosuosikki, mutta samalla ensimmäinen ottelu jätti paljon kysymysmerkkejä ilmaan. Iran osaa puolustaa omaa kenttäkolmannestaan hyvin, eikä sen bussia ole helppo siirtää maalin edestä. Lähdemme lähestymään matsia Argentiinan voiton kautta luottaen siihen, ettei Iran tee maaliakaan. Lähtökohdat huomioiden paras betsi tähän peliin on Argentiinan voitto ja pelin maalimäärä alle 3.5 maalia.

argotiran

Tuplaa talletuksesi Betssonilla. Lunasta 100€ bonus tästä.

 

*Päivittäinen pelibudjettimme on 10 % kassasta, joka jaetaan tarjolla oleviin kohteisiin. Pelaamme sinkkuja (jokaiseen vähintään 10 euron panostus), jonka lisäksi pelaamme kohteita tuplina ja triplana.