Australia-Hollanti klo 19.00

Hollanti otti tärkeän avausvoiton Espanjasta ja pääsee nyt paineitta varmistamaan jatkopaikkansa Australian kustannuksella. Päivän avaava B-lohkon ottelu pelataan Estadio Beira-Riolla Porto Alegressa.

Asetelma

Australia jäi Chilen jalkoihin avauskamppailussa vaikka Tim Cahill nikkasikin päällään 2-1 kavennuksen ensimmäisellä puoliajalla. Socceroon peli oli oikeastaan taputeltu alun 15 minuuttiin. Hollanti taas nöyryytti omassa pelissään hallitsevaa maailmanmestaria Espanjaa. 5-1 voitto ei jätä jossiteltavaa ja joukkue pääsee nyt hakemaan jatkopaikkaan oikeuttavaa voittoa.

Australia

Joukkue tiesi jo turnaukseen lähtiessään, että jatkopaikka tästä lohkosta olisi yksi suurimmista ihmeistä. Voitto tästä ottelusta olisi vieläkin suurempi ihme, sillä nyt joukkue saa vastaansa todistetusti yhden kisojen kovavireisimmistä joukkueista. Joukkue on hakenut vain kaksi voittoa viimeisestä 11 MM-lopputurnausottelustaan. Australia iskee sen kuuluisan bussin tänään maalinsa eteen ja toivoo, että sille avautuu paikkoja vastahyökkäyksiin ja sitä kautta erikoistilanteisiin. Huonoja uutisia valmentaja Ange Postecogloulle toi Chile pelissä loukkaantunut Ivan Franjic. Takareitensä venäyttäneen miehen tilalla nähdään jo hänet Chile ottelussa korvannut Ryan McGovan. Chilen agressiivisen prässin alla Australia piti palloa ainoastaan 38%. Myös tänään Australia tulee olemaan se ottava osapuoli.

Australia2

Hollanti

Espanja oli Oranjelle lopulta pelkkä vastaantulija vaikka vielä ensimmäisellä puolikkaalla näytti siltä että ottelusta saadaan todellinen jännitysnäytelmä. Hollanti iski Espanjaa vastaan vastahyökkäyksillä avoimeen tilaan. Tänään tilanne on täysin toinen. Australia parkkeeraa bussinsa ja Hollannin tehtävä on löytää ne välit joiden kautta pallo maaliin löytää. Avausottelussa Lois van Gaal käytti kolmea topparia ja kahta wing-backia eli systeemi oli lähempänä 5-3-2 muodostelmaa. Tänään mies varmasti muuttaa systeemiään tottuun neljän linjaan ja muodostelmana nähdään klassinen 4-3-3. Tempo voi ottelussa laskea nähtyä matalammaksi, sillä avausvoitto tyhjensi varmasti hieman Oranjen pusseja. Hollannin motivaationa toimii silmissä siintävä lohkon kärkipaikka ja sitä kautta välttyminen mahdollisesti Brasilian kohtaamiselta.

Hollanti433

Pelin kulku

Australia vetäytyy ja Oranje yrittää löytää tilaa murtautuakseen maalipaikoille. Tim Cahill pärjäsi hyvin Chilen toppareiden välissä, mutta tänään haaste on paljon kovempi. Hollanti lähtee paljon hyökkäävämmällä muodostelmalla tänään liikkeelle ja saa sitä kautta enemmän miehiä käyttöönsä ylemmälle kolmannekselle. Tulikuumasta Arjen Robben ja Robin Van Persie -kaksikosta löytynee mies joka pystyy Socceroosin sumpun avaamaan. Australialta on loukkaantuneena sen ainoa tunnustettu oikea puolustaja, joten löytyykö oikealta ne väylät jonne Robben löytää 37km/h vauhdilla? Cahill on iskenyt yhdeksästä Australian lopputurnausmaalista viisi ja syöttänyt yhden, joten on selvää ketä kotijoukkueesta tarkkaillaan.

”Hollannin esitys Espanjaa vastaan oli niin vakuuttava, että jos he yltävät lähellekään samaan, on tuloksena varmuudella toinen voitto. Australia ei ihmeitä Chilea vastaan esittänyt ja keskittyy nyt varmasti puolustuspelaamiseen. Arjen Robbenin johdolla Hollanti puhkoo sen verran reikiä aussipuolustukseen, että peli saattaa hyvin ratketa jo ennen taukoa.” -Markus Halsti, Huuhkajat

Vedonlyönti

Hollannin puolustus on selvästi terävämpi kuin Chilen. Australia jää muutenkin paljon erikoistilanteiden varaan, sillä Hollanti osaa kyllä ottaa joukkueen vastahyökkäykset kiinni. Maalien makuun emme siis usko Cahillin sekä kumppaneiden tänään pääsevän ja uskomme Hollannin nappaavan ottelusta ratkaisevan voiton. Pelin tempo laskee varmasti ratkaisevan avausmaalin jälkeen, joten maalimääriin jätämme tänään koskematta. Kupongille Hollannin voitto ja kumpikin joukkue ei tee maalia.

AustraliaHollanti

 

 

Tuplaa talletuksesi Betssonilla. Lunasta 100€ bonus vedonlyöntiin tästä.