Espanja – Chile, klo 22

Chile lähtee lähes paineitta iltaotteluun Espanjaa vastaan. Vastaavasti Espanjalla on edessään pakkovoitto, jotta unelma maailmanmestaruuden uusimisesta pysyisi hengissä.

Asetelma

Chile oli pelillisesti paljon vakuuttavampi Australiaa vastaan kuin mitä Espanja Hollantia vastaan. Toki, Australia ja Hollanti ovat kaksi aivan eritasoista joukkuetta, mutta silti Espanja näytti todella haavoittuvalta etenkin puolustuspäässään, eikä sillä ollut aseita pysäyttää Hollannin nopeita vastahyökkäyksiä. Chile on varmasti katsonut Espanjan ja Hollannin välisen ottelun ja tietää mihin iskeä. Espanja on pakkovoiton edessä, kun taas Chilelle riittää tasapelikin.

Espanja

Pelitapaa Espanja ei tule muuttamaan. Se pyrkii edelleen barcelonamaiseen pallonhallintaan ja lähtee vyöryttämään hyökkäystään lyhytsyöttöpelillä kohti Chilen maalia. Espanja vaanii, Espanja kyttää; palloa siirrellään joskus jopa päämäärättömän näköisesti keskeltä laidalle ja takaisin, mutta jatkuvasti käynnissä on se ratkaisevan syöttölinjan löytäminen. Muutoksia kokoonpanossa tullaan näkemään. Del Bosque laittaa todennäköisesti joko Piquen tai Ramoksen vaihtoon ja Raúl Albiol saa tilaisuutensa topparina. En myöskään usko, että Costa jatkaa kärjessä. Costa on pelitavan tuotos, ja Atlético Madridin vastahyökkäyksiin perustuva peli ei juurikaan voisi olla erilaisempi Espanjan maajoukkueen pelistä. Siksi liputan el Niñon (Torres) peluuttamisen puolesta. Edellinen peli meni puihin, mutta täytyy muistaa missä olosuhteissa Torres tuli kentälle. Toinen, varteenotettava muutos, on Xavin tiputtaminen penkille ja Fàbregasin laittaminen kymppipaikalle. Fàbregas tuo vaihtoehtoja pelin rytmitykselle ja tuo omalla juoksu- ja ratkaisuvoimallaan lisää vaarallisuutta muuten aika ennakoitavissa olevaan Espanjan hyökkäyspeliin. Uskon, että Iker aloittaa maalilla. Täytyy muistaa, mikä oli miehen panos Mestarien liigassa ja mikä on hänen arvostuksensa maajoukkueessa: Iker on joukkueen yhdessäpitävä liima.

espanja 4-2-3-1

Chile

Voittavaa konseptia ei vaihdeta, kuuluu vanha sanonta. Uskon toisen la Rojan lähtevän tismalleen samalla kokoonpanolla ja taktiikalla (4-3-1-2) kuin Australia-matsiin. Ainoa mahdollinen muutos saatetaan nähdä, jos Alexis Sanchez siirretään piikkiin kymppipaikalta, jolloin ryhmitys olisi enemmänkin 4-3-3. Jotenkin en usko tähän, sillä Sanchez tuo maalintekijän vainullaan jatkuvan vaarallisuuden Espanjan puolustuslinjan yläpuolelle. Chile lähtenee pelaamaan samoilla aseilla Espanjaa vastaan kuin Hollanti, tosin peliä pelattaneen enemmän laitojen kautta syvemmällä Espanjan hyökkäyspäässä, eikä niinkään keskikentältä Espanjan toppareiden väliin. Chile ei halua lähteä pitämään palloa, vaan luottaa nopeisiin vastahyökkäyksiin ja keskityspalloihin. Sanchez on ihan kelpo pääpelaaja, ja pystyy tukemaan kärkikaksikkoa nousuillaan.

chile 4-2-3-1

Pelin kulku

Espanja tulee hallitsemaan pelivälinettä, Chile keskittyy puolustamaan omaa maaliaan. Ottelun lähtökohdat näkyvät, sillä ensisijaisesti Chile lähtee välttämään tappiota ja Espanja hakemaan voittoa. Pallonhallinta menee Espanjalle, mutta sillä ei ole mitään merkitystä tässä pelissä.  Odotamme tasaväkistä kamppailua, jossa Chile pyrkii horjuttamaan Espanjan pelinrakentelua keskisellä kenttäkolmanneksella ja hakemaan pallonriistojen kautta omaa vastahyökkäysmahdollisuuttaan.

”Chile ottaa voiton. Espanjalainen jalkapallo on kaunista, mutta näissä kisoissa Espanjalle se ei enää riitä. Pelinkuva on se, että Espanja pitää palloa, mutta Chile käy rappaamassa tarvittavat maalit. Chile laittaa hurjan prässin päälle, ottaa tärkeät pallonriistot hyökkäysalueella ja iskee vastahyökkäyksistä.” -Jarkko Hurme, Huuhkajat

Vedonlyönti

Ottelun tärkeys tulee näkymään tarkkana pelinä. Hyvät maalipaikat tulevat olemaan kortilla, eikä olisi ihme jos peli päättyisi 1-0 tai 0-1. Myös tasapeli on mahdollinen. Chilellä on omat mahdollisuutensa, eikä Espanjan hyökkäyspeli ole niin tehokasta kuin esimerkiksi Hollannilla tai vaikkapa Ranskalla. Siksi lapulle alle 2.5 maalia.

EspanachileTuplaa talletuksesi Betssonilla. Lunasta 100€ bonus vedonlyöntiin tästä.