Miikka Ilo: ”MM-kisat ovat tuoneet piristystä KuPS:n koppiin” – Toivefinaalina Brasilia-Argentiina

Kuopion Palloseuran kapteeni Miikka Ilo on omien peliensä ohella ehtinyt seuraamaan myös Brasilian MM-kisoja. Kisat saavat mieheltä täydet pisteet.

– Olen seurannut kaikki normaaliin aikaan tulleet pelit. Kisat ovat olleet elinaikani parhaimpia, Ilo kertoo.

Etenkin Etelä-Amerikan maiden esitykset keräävät kiitosta.

– Heidän pelaamisensa on niin positiivista. Chile pelasi hienosti. Toivon, että Brasilia ja Argentiina kohtaavat finaalissa.

Pelaajista Brasilian kapteeni Thiago Silvan esitykset ovat olleet Ilon mieleen.

– Hän on niin elegantti ja rauhallinen. Harmi, että hän huilaa välierän. Myös Kolumbian James Rodriguez oli loistava. Hän tuli minulle hieman puskista, vaikka miehen nimi tuttu olikin.

Kisojen iloinen hyökkäyspeli yleisellä tasolla on yllättänyt myös Ilon.

– Ei ole ollut montaa tylsää peliä, koska pienetkin maat ovat pelanneet rohkeasti ja ottaneet ylhäältä kiinni.

KuPS:n joukkueessa on monen maan kansalaisia. MM-huuma on näkynyt myös kuopiolaisten pukukopissa.

– Kisat ovat olleet kiva piristys koppiin. Puhetta niistä on riittänyt. Varsinkin Omar Colley on kuittaillut kovin nigerialaisille. Kukaan ei vain uskalla uhota hänelle takaisin, koska hän on niin fyysinen, Ilo kertoo viekkaasti.

Ilon omat kisakatsomot ovat olleet rauhallisia.

– Olen vain katsonut pelejä puolisoni ja pienen lapsemme kanssa kotona.

Koko kansalle tunnetuksi tullut vapaapotkuvaahto kerää myös Ilolta kehut.

– Se on hauska idea. Ihme ettei aikaisemmin ole tuollaista ollut. Välillä pelaajien kenkien kärjet ovat hassusti vaahdon peitossa, Ilo fiilistelee.