Stuttgartin nuori ranskalaispuolustaja Benjamin Pavard on matkalla tähteyteen Lilian Thuramin viitoittamaa polkua pitkin

Faneille.com LogoFaneille.com – Urheilumedian Zlatan.

Osallistu MM-futiksen viikkokisoihin – voita jopa 2500 euroa!

22-vuotiaan Benjamin Pavardin nousu Ranskan MM-kisajoukkueeseen on tapahtunut nopeassa tahdissa. Vielä vuosi sitten juuri kukaan ei olisi uskonut hänen yltävän Les Bleusin mukaan Venäjälle, mutta täysosumakausi VfB Stuttgartissa nosti nuoren ranskalaispuolustajan kertaheitolla uudelle tasolle.

Ei tarvitse mennä kuin kaksi vuotta ajassa taaksepäin saadakseen kontrastia nykyhetkeen. Tuolloin, kauden 2015-2016 kauden päättyessä, parikymppisen Pavardin ura oli ajautunut tienhaaraan. Hän oli päässyt pelaamaan vain 21 sarjaottelussa kahden kauden aikana Ligue 1:n LOSC Lillen riveissä. Nuori ranskalainen oli isojen päätösten äärellä. Joko hän valitsisi kasvattiseuransa, jota oli edustanut 9-vuotiaasta saakka, tyytyen vaihtelevaan peliaikaan jatkossakin. Tai sitten hän nostaisi kytkintä ja lähtisi etsimään uutta mahdollisuutta muualta.

Ranskan alle 21-vuotiaiden maajoukkuerinkiin kuulunut puolustaja päätti kokeilla siipiensä kantavuutta uudessa ympäristössä.

Pavard kieltäytyi läheistensä maanitteluista jäädä tuttuun ja turvalliseen Ranskan pääsarjaan ja päätti sen sijaan monen ihmetykseksi tarttua saksalaisen Stuttgartin sopimustarjoukseen. Kolme kertaa Bundesliigan mestaruuden voittanut entinen suurseura oli juuri pudonnut Saksan pääsarjasta – ensimmäisen kerran 41 vuoteen. Lupaavan pelaajan siirtoa pidettiin yleisesti ottaen isona takapakkina tämän urakehityksen kannalta. Ikävät kielet ehtivät jo piikitellä, että ehkäpä Pavard olisikin loppujen lopuksi vain divaritason jalkapalloilija. Siirto Saksaan osoittautui kuitenkin nappiosumaksi ranskalaisen kehityksen kannalta.

Luottoa ja peliminuutteja Stuttgartin takalinjoilla

– Osa ihmisistä sanoi urani kärsivän, koska Stuttgart oli pudonnut 2. Bundesliigan liityttyäni seuran vahvuuteen, mutta kaikki sujui siitä huolimatta hyvin. Otin isoja askelia pelaajana. Sain säännöllisesti peliaikaa yhdessä Saksan isoimmmista seuroista, pelaten toistuvasti loppuunmyytyjen katsomoiden edessä, Pavard valotti Goal.com:ille antamassaan haastattelussa.

Saksaan päästyään asiat lähtivätkin rullaamaan hienosti. Stuttgartin visiitti kakkosliigassa jäi vain yhden kauden mittaiseksi, sen voitettua koko sarja kahden pisteen erolla Hannoveriin. Pavard sai vastuuta laajasti operoidessaan oikeana laitapuolustajana, topparina ja jopa puolustavana keskikenttäpelaajana 21 sarjaottelussa. Hänen monipuolisuutensa olikin erittäin iso asia Stuttgartille, mutta samalla se toi mukanaan myös ajoittaista päänvaivaa. Hän pelasi useilla pelipaikoilla, mutta sitä optimaalisinta tonttia ei ollut aina löytyä. Palat loksahtivat kuitenkin kunnolla kohdalleen tämän vuoden alussa, valmentaja Hannes Wolfin saatua lähtöpassit ja Tayfun Korkutin otettua ohjat tammikuussa 2018.

Turkkilaisluotsi istutti Pavardin keskuspuolustajan tontille ja ratkaisun myötä Stuttgart päästi loppukauden 14 ottelussa ainoastaan kymmenen maalia. Kahdeksan ja viiden ottelun mittaisten tappiottomien otteluputkien väliin mahtui ainoastaan yksi Dortmundille kärsitty tappio. Kovan kevätvireen ansiosta svaabialaiset nousivat karsintaviivan tuntumasta lopulta aina Bundesliigan seitsemänneksi. Ja mikäli Lukas Hradecky ja Eintracht Frankfurt ei olisi vastoin odotuksia voittanut Bayern Münchenia Saksan Cupin finaalissa, olisi Stuttgart päässyt mukaan tulevalla kaudella Eurooppa-liigaan.

Maajoukkueessa luotettava laitapuolustaja

Pavard pelasi kaudella 2017-2018 Stuttgartin jokaisen Bundesliiga-ottelun ja oli koko sarjassa yksi niistä neljästä kenttäpelaajasta, jotka olivat kentällä kauden ensimmäisestä sekunnista viimeiseen. Stuttgart päästi koko sarjan toiseksi vähiten maaleja, joten eipä ollut ihme, että Ranskan päävalmentaja Didier Deschamps oli liki pakotettu valitsemaan vasta marraskuussa 2017 A-maajoukkuedebyyttinsä tehneen Pavardin Venäjälle matkanneeseen MM-kisajoukkueeseen. Maailmanmestaruuden vuonna 1998 pelaajana voittanut Deschamps istutti Pavardin oikean laitapakin paikalle, jossa hän on nyt tätä kirjoitettaessa ehtinyt käytännössä syrjäyttää jo AS Monacossa pelaavan Djibril Sibiden.

Tässä syntyy Benjamin Pavardin jalasta yksi tämän kesän MM-kisojen hienoimmista osumista. (Laurence Griffiths/Getty Images)

Siirto keskeltä pois ei ole häirinnyt Pavardia, vaikka läpimurtokausi Bundesliigassa sujuikin topparina. Nuorta pelaajaa on verrattu jo ranskalaislegenda Lilian Thuramiin, joka omana aikanaan myös pelasi seurajoukkueessa keskuspuolustajana ja maajoukkueessa oikeana laitapakkina. 142 maaottelua pelannut Thuram tykitti ainoat maaotteluosumansa Kroatian verkkoon MM-välierässä 1998, vastattuaan kummastakin maalista Ranskan 2-1 voitossa. Myös Pavard avasi maalitilinsä kotimaansa paidassa näyttävästi, osuttuaan ensimmäisellä pudotuspelikierroksella Argentiinaa vastaan. Kovalla itseluottamuksella pelannut Lille-kasvatti tykitti haastavasta paikasta teknisesti briljantin kudin, joka sai katsojat haukkomaan henkeään ja joka toi Ranskan rinnalle pian Argentiinan 2-1 johtomaalin jälkeen. Juuri tuo sama itseluottamus, jolla hän lähti hakemaan ratkaisua tuossa nimenomaisessa tilanteessa, on ollut leimallista Pavardille koko hänen verrattain lyhyen uransa ajan.

Erinomaisen sarjakauden jälkeen ja hyvien maajoukkue-esitysten ansiosta nuori pelaaja tunnetaan nyt laajalti ja hän on herättänyt jo Stuttgartia paljon isompien seurojen kiinnostuksen. Perinteikäs saksalaisseura joutuukin kovan paikan eteen yrittäessään pitää kynsin ja hampain tähtipuolustajastaan kiinni kisojen jälkeen.

Vääjäämättä edessä siintävä seuraava askel uralla voi tapahtua nopeallakin aikataululla. Varsinkin mikäli Pavardin ansiolistaan lisätään reilun viikon päästä MM-titteli.

Artikkelikuva: Getty Images

Lähteet: WhoScored, Goal.com, Deutche Welle, Bundesliga.com