Jokaisen valmentajan unelmapelaaja – Jesse Lingard ei luopunut unelmastaan ja on nyt huipulla

Osallistu MM-futiksen viikkokisoihin – voita jopa 2500 euroa!

Meneillään olevassa turnauksessa on nähty harvinainen Englanti, sillä Kolme leijonaa vaikuttaisi olevan poikkeuksellisen hyvin valmennettu. Tämä näkyy muun muassa viimeisen päälle hiotuissa erikoistilanteissa. Gareth Southgatella on visio, miten hän haluaa ryhmänsä pelaavan. Manchester Unitedin Jesse Lingard taas ilmentää päävalmentajan visiota erinomaisesti.

Kisajoukkueen valinnassa vanhat näytöt eivät painaneet. Southgate jätti tylysti rannalle Jack WilsherenChris Smallingin ja Joe Hartin kaltaisia kokeneita pelaajia. Luotsi näki ettei esimerkiksi loukkaantumisten runtelema Wilshere sovi hänen intensiiviseen pelitapaansa.

Loistavan kauden Unelmien teatterissa pelanneen Lingardin kohdalla on ehkä hölmöä puhua hänen sopivan täydellisesti juuri Southgaten pelitapaan. Kovasti uurastava pelaaja on niin älykäs ja sitä kautta mukautumiskykyinen, että hän löytäisi paikkansa luultavasti jokaisesta joukkueesta. Hänen matkansa huipulle on kuitenkin pitkä ja kivikkoinen.

Taistelu todennäköisyyksiä vastaan

Joulukuussa 1992 syntynyt Jesse Lingard on taistellut todennäköisyyksiä vastaan koko uransa. Melko tarkkaan Manchesterin ja Liverpoolin puolivälissä sijaitsevasta Warringtonista kotoisin oleva keskikenttäpelaaja aloitti uransa paikallisessa Penketh Unitedissa. Suuren ja mahtavan Man Unitedin scoutti löysi nuoren lahjakkuuden jo lapsena ja Lingard liittyi ManU:n akatemiaan vain 7-vuotiaana.

Lingardin fysiikka heitti kuitenkin kysymysmerkkejä nuoren pojan uralle. ManU-tähteä pitkään valmentanut Rene Meulensteen kertoi Bleacher Reportin pitkässä jutussa Lingardin olleen todella pieni, kun hän saapui Punaisiin paholaisiin. Meulensteenin mukaan pojan energia ja omistautuneisuus tekivät kuitenkin vaikutuksen.

Sir Alex Fergusonin apuvalmentajanakin toiminut Meulensteen kertoi nähneensä hyvin varhain, että Lingardista tulee huippujalkapalloilija, mutta että matka tulisi olemaan poikkeuksellisen pitkä. Hän sanoi pyrkineensä aina tilaisuuden tullen vakuuttamaan laihaa pikkupoikaa harjoituksiin kuskanneen äidin ja isoisän siitä, että seuralla on suunnitelma pojan suhteen.

Futishistoria tuntee tarinoita, kun akatemiat ovat heittäneet teini-ikäisiä lupauksia pihalle katsottuaan heidän fyysisten ominaisuuksien olleen riittämättömiä. Jamie Vardy sai pakit Sheffield Wednesdaysta, läpimurtokauden Liverpoolissa pelannut Andy Robertson Celticistä. United kuitenkin jaksoi uskoa aina ikäisiään pienempään poikaan ja Lingard unelmaansa pelata vielä jonain päivänä ManU:n edustusjoukkueessa. Unitedia pikkupojasta lähtien kannattaneen nuorukaisen unelmaa koeteltiin kuitenkin moneen otteeseen.

Vuonna 2011 Lingard juhli nuorten FA Cupin voittoa yhdessä Paul Pogban ja Ravel Morrisonin kanssa. Heiveröinen laituri treenasi seuraavalla kaudella edustusjoukkueen mukana, mutta sai seurata, kun vuotta nuoremmat ja huomattavasti lupaavampana pidetyt Pogba ja Morrison debytoivat ManU:n paidassa. Lingard taas lähetettiin lainalle Leicesteriin, jossa hän pelasi vain viisi ottelua.

Lingard ja aikanaan superlupauksena pidetty Ravel Morrison juhlivat nuorten FA Cupin voittoa keväällä 2011. (Laurence Griffiths/Getty Images)

Seuraavana syksynä parikymppinen Lingard alkoi näyttämään viitteitä potentiaalistaan myös miesten peleissä, kun alkukauden lainajakso Birminghamissa oli kuuden maalin myötä onnistunut. Hänet kutsuttiin joulun jälkeen takaisin, mutta pahasti tuuliajolla joukkueen peräsimessä ollut David Moyes ei uskaltanut antaa nuorukaiselle saumaa. Kevään Lingard viettikin uudella lainapestillä Brightonissa.

Lingardin suuri unelma, eli debyytti Manchester Unitedin edustusmiehistössä kävi toteen elokuussa 2014, seuran oman kasvatin ollessa jo 21-vuotias. Lingard pelasi Swanseaa vastaan 24 minuuttia, ennen kuin törmäys Ashley Williamsin kanssa rikkoi nuorukaisen polven. Kuntoutuminen musertavasta debyytistä kesti lähes puoli vuotta, jonka jälkeen Lingard lähetettiin uransa neljännelle lainapestille Championshipiin. Tällä kertaa Derbyn paitaan.

Vaikka debyyttikausi edustuksessa oli murheellinen, teki nuori mies vaikutuksen konkarimanageri Louis Van Gaaliin. Kausi 2015-16 oli viimein läpimurto ManU:n edustusmiehistöön. Syksyllä Lingard haki vielä vauhtia reservijoukkueesta, mutta nousi kauden edetessä hollantilaisen ehdottomiin luottomiehiin. Lingardin tähtihetki nähtiin FA Cupin finaalissa Crystal Palacea vastaan, jonka hän ratkaisi jatkoajan upealla volleylla.

Fanien hampaista avainpelaajaksi

Kovasti uurastavana ja kurinalaisena pelaajana Lingard soveltui Jose Mourinhon paikoin inhorealistiseen pelitapaan erinomaisesti. Yleensä oikealla pelannut Lingard ei varsinaisesti hurmannut, mutta vakiinnutti paikkansa lusitaanin suunnitelmissa tasaisen varmoilla otteillaan. Tunnollinen puurtaja ei lintsaa puolustusvelvoitteiden suhteen, mutta monia hiersivät hänen vähäiset tehot hyökkäyksessä. Kaudella 2016-17 Lingard esiintyi 42:ssa ottelussa, joihin syntyi vain viisi maalia ja kolme maaliin johtanutta syöttöä.

Niinpä kohu oli valmis, kun huhtikuussa 2017 uutisoitiin Lingardin uudesta sopimuksesta, joka toi seuran omalle kasvatille 100 000 punnan viikkoansiot. Jopa lukuisat United-kannattajat pitivät palkkaa pahasti ylitse ampuvana, ulkopuolisista puhumattakaan. Lingardista tuli tahtomattaan eräänlainen inhokki, jonka kuusinumeroista palkkaa pidettiin lähinnä yleisenä vitsinä.

Mourinho kuitenkin puolusti suojattiaan, sanomalla tämän olevan hyvä pelaaja, joka voi kovan työmoraalin ansiosta kehittyä entisestään ja on siksi sopimuksen arvoinen. Myös United-legenda Gary Neville kiiruhti apuun, korostamalla Lingardin pitkää historiaa seurassa.

Englantilainen ei jäänyt surkuttelemaan julkista mielipidettä, vaan antoi näyttönsä nurmella. Viime kauden alussa Mourinho pyrki peluuttamaan hyökkäävämpää jalkapalloa ja Lingard avasi suurimmaksi osaksi penkiltä. Käänteentekevä viikko nähtiin marrasjoulukuun vaihteessa. Ensin Lingard taiteili upean soolomaaliin Watfordin verkkoon ja upotti muutamaa päivää myöhemmin Arsenalin kahdella maalillaan.

Pari viikkoa myöhemmin, tapaninpäivänä Lingard tuli Burnleya vastaan kentälle ManU:n ollessa 0–2-tappiolla. Laiturista kymppipaikan pelaajaksi kypsynyt englantilainen maalasi kahdesti ja toi Unitedille pisteen. Viimeistään tuossa vaiheessa United-kannattajat oivalsivat Lingardin olevan loistava pelaaja ja ansaitsevan paikkansa Unitedin avauksesta.

Edes Alexis Sanchezin saapuminen ei horjuttanut Lingardin asemaa. Kauden päätyttyä ManU:n numeron 14 tehot olivat mukavat 13+7. Ne ovat selvästi paremmat kuin aiemmilla kausilla, mutta todellisuudessa Lingardin loistokkuutta ei mitata maaleilla ja syötöillä.

Lingardin pitkään haaveilema debyytti ManU:n paidassa päättyi karmealla tavalla. (Getty Images)

Ennen kaikkea älykäs jalkapalloilija

Jesse Lingard on pelaaja, jota on epäilty lapsesta saakka, mutta hän ei ole koskaan jäänyt valittamaan, vaan on mukautunut tilanteisiin. Esimerkiksi debyytissä sattuneen loukkaantumisen nuori mies otti omaan piikkiin ja sanoi rynnänneensä tilanteeseen yli-innokkaasti.

Pieni koko ja ikäisiään heikompi fysiikka ovat ehkä hidastaneet Lingardin urakehitystä, mutta pitkässä juoksussa juuri rajoitteet ovat tehneet englantilaisesti nykyisen kaltaisen huippupelaajan. Rio Ferdinand totesi talvella Lingardin joutuneen pienestä pitäen olemaan muita älykkäämpi ja se näkyy nyt.

Esimerkiksi ManU:n tilapäisille prässipelaamisille Lingard on avain, joka kertoo koko muulle joukkueelle, milloin vastustajaan isketään. Myös sille on syynsä, miksi Mourinho istutti Lingardin kymppipaikalle. Hän ei ole pelintekijä, mutta loistavana prässääjänä ja tunnollisesti puolustusvelvoitteet hoitavana pelaajana, hän soveltui lusitaanin vastaiskupainotteisempaan pelitapaan erinomaisesti.

Lingardin älykkyys ja kyky mukautua näkyy juuri siinä, kuinka hyvin hän hoitaa erilaiset roolit. Kevätkaudella, kun ManU ajoi takaa Crystal Palacea, pelasi Lingard hetken aikaa laitapakkina. Lingardista ei tule laitapakkia, mutta hän hoiti oudon roolin tyylillä.

Juuri Lingardin älykkyys tekee hänestä jokaisen valmentajan unelmapelaajan. Tätä nykyä 25-vuotias pelaaja ei ole teknisesti niin hyvä, että hänestä kehittyisi tähtipelaaja, mutta planeetalta tuskin löytyy yhtäkään valmentajaa, joka ei ottaisi monipuolista puurtajaa ryhmäänsä.

Toki Lingard on myös teknisesti hyvä jalkapalloilija, mutta hänellä ei ole Kevin De Bruynen kaltaista syöttövalikoimaa tai Eden Hazardin kikkapankkia, joilla pelejä dominoidaan. Lingardin tekniset vahvuudet ovat enemmänkin joukkuetta palvelevia. Esimerkiksi Ferdinand ylisti United-pelaajan kykyä pelata yhden kosketuksen syöttökombinaatioita täydessä vauhdissa. Ferdinandin mielestä Lingardin hento kroppa juontaa juurensa hänen nopeaan pelipäähän ja sitä kautta kykyyn pelata nopeita syöttökombinaatioita.

Samaisessa BT Sportsin studiopätkässä muisteltiin, kuinka Ferdinand on jo useamman vuoden kehottanut pitämään Lingardia silmällä. Talvella hämmästystä keräsi Sir Alexin vuonna 2012 antama lausunto, jossa hän uumoili Lingardin nousevan ranskalaislegenda Jean Tiganan tavoin huipulle 24-vuotiaana. Lingard täytti joulukuussa 25 vuotta, joten skotin ennustus on toteutunut.

Englannin tärkeimpiä yksilöitä

Lingardin kulkema matka Englannin MM-joukkueen avaukseen on hieno esimerkki siitä, kuinka joskus kannattaa olla kärsivällinen. Liki 22-vuotiaille debytanteille on harvemmin tiedossa valoisaa tulevaisuutta suurseuroissa. Lingard nousi Unitedin avainpelaajaksi vaikka kävi läpi vaikean polvivamman ja joutui fanien hampaisiin. Välillä epäiltiin hänen kykyjään pärjätä Unitedissa, kun etenkin Mourinhon aikana seuraan on hankittu toinen toistaan kovempia tähtiä.

Meneillään olevan MM-turnauksen Lingard on avannut kaksijakoisesti. Avauspelissä Tunisiaa vastaan ManU:n mies pelasi periaatteessa hyvin, mutta tuhnuilu maalipaikoissa oli iso miinus. Panamaa vastaan hän ampui upean maalin Raheem Sterlingin kanssa pelaamansa nopean seinäpelin jälkeen.

Lingard pyssytti upean osuman Panaman verkkoon. (Clive Brunskill/Getty Images)

Southgaten 3–5–2-muotoon piirtyvässä ryhmityksessä Lingard on yksi Kolmen leijonan tärkeimpiä lenkkejä. Lingard pelaa vaativassa valekasin roolissa keskikentällä. Rooli on vaativa siksi, että toisinaan hänen täytyy nostaa kolmanneksi ylhäällä prässääväksi pelaajaksi, mutta ehtiä silti puolustuksen tueksi.

Lingardin älykkyys ja kyky pelata nopeita kombinaatioita on niin ikään tärkeä osa Southgaten pelitapaa. Tunisian ja Panaman kaltaisia heikkoja joukkueita vastaan Englanti oli paljon pallossa, mutta kovemmissa peleissä Kolme leijonaa pyrkii olemaan suoraviivaisempi. Peliä rakennetaan alhaalta, mutta keskialue halutaan ylittää vauhdikkaasti, osittain siitä syystä, ettei Englannin ryhmästä löydy selkeää pelintekijää.

Englannin voitot avauspeleistä ovat tuttuun tyyliin nostattanut toiveita kotimaassa. ”It’s coming home!” lausahdus on otettu taas käyttöön, vaikka Tunisian ja Panaman kukistaminen ei ole varsinainen uroteko. Jalkapallon synnyinmaassa kuitenkin tiedetään, ettei tämä joukkue todennäköisesti tule voittamaan mestaruutta.

Meneillään oleva turnaus on Englannin uuden tulemisen ensimmäinen askel. Gareth Southgate on ensimmäinen prosessivalmentaja pitkään aikaan. Edeltäjistään poiketen Southgaten tärkein pyrkimys ei ole mahduttaa kaikkia tähtipelaajia yhtä aikaa kentälle. Entinen maajoukkuetoppari haluaa ryhmänsä pelaavan tietyllä tavalla ja on sen takia valinnut tiettyjä pelaajatyyppejä.

Näin ollen ei ole yllättävää, että juuri Jesse Lingard on noussut luotsin luottopelaajien joukkoon. Enää warringtonilaisen ei tarvitse todistella kenellekään. Hänestä ei ehkä tule Steven Gerrardin tai Wayne Rooneyn kaltaista supertähteä, mutta loistava jalkapalloilija Lingard kuitenkin on. Sitä tuskin pystyy yksikään jalkapallosta edes etäisesti jotain ymmärtävä kieltämään.

Lähteet: Bleacher Report, MEN, BT Sports, Independent, Transfermarkt

Kansikuva: Clive Brunskill/Getty Images