Onnistuuko SJK jälleen ryöstöretkessä?

Maarianhaminassa taistellaan torstaina tärkeistä pisteistä, kun sarjataulukon peräkkäisiltä sijoilta löytyvät IFK Mariehamn ja SJK kohtaavat jälleen.

Molemmat joukkueet aloittivat kauden erittäin hyvin, mutta viime aikoina otteissa on ollut paljon parantamisen varaa. Jaossa onkin tärkeät pisteet lähes koko kauden kannalta. Mikäli SJK onnistuu nappaamaan vierasvoiton, se karkaisi jo kuuden pisteen päähän Maarianhaminasta.

Kotijoukkue IFK metsästää ensimmäistä voittoaan seinäjokelaisista. Joukkueet ovat kohdanneet jo neljä kertaa, joista SJK on napannut kolmesti voiton maalein 3-0 ja kertaalleen pisteet on jaettu tasan (2-2). Pahoista loukkaantumisista kärsinyt IFK pääsee torstain koitokseen varsin hyvistä lähtökohdista, sillä loukkaantumisten takia ovat sivussa vain Petteri Forsell sekä Aleksei Kangaskolkka. Varsinkin Forsellin loukkaantuminen on näkynyt karulla tavalla maarianhaminalaisten pelissä, sillä hänen oivaltaville suorituksille olisi ollut tarvetta illasta toiseen. Loukkaantuneiden perään ei kuitenkaan auta itkeä, vaan IFK tarvitsee heräämistä varsinkin Dever Orgillilta sekä Diego Assisilta, joiden ruuti on ollut viime aikoina yhtä märkää kuin Suomen kesä.

IFK hävisi kauden ensimmäisestä yhdeksästä ottelustaan vain yhden, kun taas viimeisestä viidestä ottelusta on irronnut kolme pistettä vain kertaalleen. Torstain ottelu olisikin erinomainen sauma kääntää kurssi ja kuroa ero seinäjokelaisiin kiinni. Muuten mitalisijat alkavat karata, sillä RoPS sekä HJK napsivat pisteitä kovaan tahtiin.

Pekka Lyyski teki talven ja kevään aikana paljon töitä puolustuksen suhteen ja se näkyi välittömästi. Joukkue päästi yhdeksässä ensimmäisessä ottelussa vain viisi maalia. Vastaavasti viimeisessä viidessä ottelussa maarianhaminalaisten verkko on heilunut seitsemän kertaa.

Myös SJK lähtee otteluun varsin mukavista lähtökohdista, sillä sivussa on loukkaantumisen takia ainoastaan keskikenttäpelaaja Marco Matrone. Seinäjokelaisilla on tosin varsin laadukas ja laaja materiaali, joten kierrätystä tullaan näkemään lähiviikkojen aikana varsin runsaasti, sillä joukkueella on edessä Eurooppa-liiga ottelut. Maalivahti Mihkel Aksalu onkin ainoa pelaaja, joka on pelannut jokaisen minuutin kuluvalla kaudella.

SJK:n odotettiin olevan Klubin kovin haastaja mestaruustaistossa, mutta viime aikojen karvaat tappiot ovat aiheuttaneet säröjä mestaruusunelmaan. Seinäjokelaiset ovat hävinneet viidestä viimeisestä ottelustaan kolme. HJK on karannut jo yhdeksän pisteen päähän, mutta helsinkiläisillä on kaksi ottelua enemmän pelattuna. HJK ei tule juurikaan pisteitä menettämään, joten tappioihin ei ole varaa Seinäjoellakaan. Edellisellä kierroksella joukkue voitti vaivoin sarjajumbo VPS:n, joten nyt on korkea aika korjata kurssi.

Jalkapallo on parasta paikan päällä, mutta mikäli et pääse Maarianhaminaan torstaina, niin IS Extra näyttää totuttuun tapaan jokaisen Veikkausliigaottelun. 

Torstain muut ottelut:

18.30 FF Jaro – FC KTP

18.30 KuPS – FC Lahti

18.30 Ilves – HJK

18.30 RoPS – Inter

18.30 VPS – HIFK