Suomen Palloliitto kertoi viime viikolla palkanneensa Keski-Suomeen käynnistettävän valmennuskeskuksen päälliköksi Henri Lehdon, 31. Lehto työskenteli aiemmin Kilpa- ja huippu-urheilun valmennuskeskuksessa joukkueurheilun asiantuntijana. Hänen käsialaansa ovat Veikkausliigan kausista 2013 ja 2014 julkaistut erinomaiset ja kattavat tekniset raportit.
Lehdon toimenkuvaan kuuluu oleellisesti muun muassa vastata pelin ja pelaamisen eri osa-alueiden analysoinnista, ja tämän tiedon siirtämisestä valmentajakoulutukseen sekä maajoukkueiden käyttöön. Lisäksi hänen tulee tuoda kehityksen seuranta-konsepti lähemmäs seuratoimintaa, koordinoida alueellista valmentajakoulutusta sekä tehostaa sitä alimmilla tasoilla.
Tehtäväkuva on kuin suoraan Lehdolle tehty, sillä hän on liikuntatieteiden maisteri pääaineenaan valmennus- ja testausoppi. Lehdolla on myös useampivuotinen tutkijanura taustallaan, sillä hän on toiminut KIHU:ssa eri tehtävissä vuodesta 2007 alkaen. Kuten aiemmin mainittu, hän on työssään tehnyt muun muassa analyysejä Veikkausliigasta ja toiminut Sami Hyypiä Akatemiassa videokoordinaattorina sekä valmentajakouluttajana.
Lehto on erittäin mielenkiintoinen rekrytointi sen takia, että vastaavalla akateemisella taustalla varustettuja ihmisiä ei Palloliitosta tällä hetkellä löydy, vaikka tämä on nykyään muualla maailmassa arkipäivää. Suomessa ei tosin valitettavasti ainakaan vielä voi opiskella jalkapalloa, joten Lehdonkin valmennus- ja testausopin tutkinto käsittelee lähinnä fysiologiaa.
Mitä akateemisuus antaa?
Jose Mourinho ja Jürgen Klopp ovat tällä hetkellä varmasti tunnetuimmat urheilutieteiden maisterin tutkinnon jalkapallosta suorittaneet modernit huippuvalmentajat. Lisäksi Euroopassa on kasvamassa kokonainen uusi sukupolvi urheilutieteellisestä valmistuneita valmentajia. Esimerkiksi Portugalissa pienimmilläkin junioreilla on tällaiset valmentajat. Ei siis ole sattumaa, että reilun kymmenen miljoonan asukkaan maa tuottaa kokoonsa nähden todella paljon hyviä jalkapalloilijoita.
Miksi akateeminen loppututkinto urheilutieteistä ja siellä nimenomaan jalkapallosta on sitten tärkeä? Siksi, että valmentajan tulee olla systemaattinen ja analyyttinen sekä kyetä etsimään ja jäsentelemään tietoa, ja juuri siihen yliopisto kouluttaa. Siksi, että oman alan teoreettisen taustan hallitseminen korreloi suoraan käytännön toiminnan laatuun. Iso kuva pitää olla kunnossa, mutta usein kovan kilpailun aloilla, jollainen jalkapallokin on, pienen pienet detaljit ovat ratkaisevia, ja ilman perinpohjaista teoreettista ymmärrystä niitä on mahdotonta hallita.
Jos käytetään edelleen Portugalia esimerkkinä, niin Lissabonin yliopiston urheilutieteellisellä laitoksella opiskellaan ja tutkitaan muun muassa pallonhallinnan merkitystä, syöttöketjujen merkitystä hyökkäämiseen, puolustamiseen ja transitioihin, muuttuvien tekijöiden vaikutusta peliin sen sisällä sekä kollektiivista käyttäytymistä. Ilman näiden (ja monien, monien muiden) asioiden hallintaa on lähes mahdoton olla nyt tai varsinkaan tulevaisuudessa huippuvalmentaja Euroopassa. Suomessa se vielä ainakin toistaiseksi onnistuu Veikkausliigaa myöten.
Aina löytyy poikkeuksia, mutta niiden varaan ei voi eikä pidä rakentaa mitään. Tässä yhteydessä voidaan siis aiheellisesti kysyä pari teoreettisen taustan merkitystä havainnollistavaa kysymystä: kuinka monen suuren liikeyrityksen johdossa on vaikkapa merkonomi? Tai kuinka monen telakan johdossa toimii levyseppähitsaajan koulutuksen saanut ihminen? Miksi siis jalkapallossa pelaajaura ja lyhyet pintaraapaisun tarjoavat valmennuskurssit usein nähdään Suomessa riittävänä pätevöitymisenä huippuvalmentajuuteen? Vastaus on jalkapalloihmisille vähemmän mieluinen, sillä totuus on että laji elää pahasti ajastaan jäljessä.
Tästä kuvaava esimerkki on nuorimmista Suomen poikien maajoukkueista vastaava valmentaja, joka viime kesänä ilmoitti ettei tarvitse minkäänlaista dataa tai analyysiä pelaajatarkkailunsa tueksi, koska hänen silmänsä havaitsee kaiken oleellisen. Tämä ei siis tapahtunut 1990-luvun alkupuoliskolla vaan vuonna 2014.
Lehdolla suuri vastuu
On luonnollisesti vielä mahdoton sanoa, miten Lehto tulee tehtävässään onnistumaan, mutta hänen menestymisensä on koko Suomen jalkapallon tulevaisuuden kannalta ratkaisevaa. Jos Lehto epäonnistuu, se vaikeuttaa ja saattaa pahimmillaan jopa sulkea akateemisten ihmisten tien lajin pariin.
Muutosvastarintaa ja vähättelyä tulee varmasti olemaan paljon, jos Lehto uskaltaa alkaa tuomaan tieteellistä ajattelua lajipiireissä enemmän esiin. Hän on aiemmin ollut oman elämänsä hankaloitumisen pelossa haluton sanomaan sanottavaansa ääneen, jos/kun se on ollut ristiriidassa jalkapalloihmisten usein vanhakantaisten näkemysten kanssa.
Rohkeat ja ennakkoluulottomat ihmiset tekevät muutoksen. Aika näyttää onko Henri Lehto sellainen. Suomalaisen jalkapallon edun nimissä sopii toivoa että on, sillä se tarvitsee analyyttisempää ja tieteellisempää lähestymiskulmaa.