Puhkesiko RoPS:n kupla? – Muutoksia tehtävä mestaruuden saavuttamiseksi

RoPS:n 11 ottelun mittainen tappioton putki tuli päätökseen sunnuntaina, kun KuPS voitti varsin ylivoimaisen esityksen jälkeen rovaniemeläiset maalein 3-0. RoPS ei pystynyt nappaamaan tarjottimella ollutta paikkaa sarjan kärjessä.

Rovaniemeläisten nousu sarjan kärkikahinoihin ensimmäisten kolmen, yhteismaalein 1-8 hävityn ottelun jälkeen on satutarina vailla vertaa. Tappioputken kääntämiseen viiden ottelun voittoputkeksi ei uskottu varmasti missään muualla kuin rovaniemeläisten pukukopissa. Klubin viimeaikoinen kompurointi on myös tasoittanut tilannetta kärjessä ja RoPS:lla olikin tilaisuutensa siirtyä piikkipaikalle. Nyt joukkue on kauden alun jälkeen ensimmäistä kertaa kolmen ottelun voitottomassa putkessa.

Pitää kuitenkin muistaa, että sunnnuntain tappio oli vasta RoPS:n toinen huhtikuun 23. päivän jälkeen. Mitään varsinaista kriisiä ei ole, mutta rovaniemeläisten otteissa on jo vähän aikaa ollut parantamisen varaa, vaikka tappioita ei ole juurikaan tullut. Joukkue on hävinnyt viimeisestä yhdeksästä pelistään vain yhden, mutta voittojakaan ei ole tullut kuin kolme. Sinivalkoiset ovat jääneet tasapeleihin muun muassa VPS:aa, FC KTP:tä sekä HIFK:ta vastaan.

Juha Malinen saikin nykyisestä avauskokoonpanostaan parhaan mahdollisen hyödyn irti. Pienten loukkaantumisten ja korttitilien täyttymisen myötä rajat ovat tulleet vastaan.

RoPS:n pelaajista peräti kahdeksan on pelannut kuluvalla kaudella Veikkausliigassa yli 1700 minuuttia, kun otteluja on takana 21. Vertailun vuoksi saman verran otteluja pelanneet sekä samoista sijoista taistelevat HJK ja FC Inter ovat peluuttaneet pelaajiaan huomattavasti tasaisemmin. Interin pelaajista ainoastaan joukkueen kapteeni Henri Lehtonen on pelannut yli 1700 minuuttia. HJK:lla vastaavaan minuuttimäärään yltävät joukkueen avainpelaajat Erfan Zeneli sekä Atomu Tanaka. Lisäksi RoPS:n pelaajista vain kahdeksan ovat pelanneet alle 1000 minuuttia, joista kaikilla on mittarissa alle 600 minuuttia. Klubilla kahdeksan pelaajaa on pelannut 500-1000 minuuttia. Alle 1000 minuuttia pelanneita helsinkiläisillä on yhteensä 12.

On sanomattakin selvää, että näin kova peluutus tulee ajan myötä tiensä päähän. Esimerkiksi loistavan kauden pelanneen Ricardon otteista KuPS-ottelussa huomasi välittömästi, kun edessä ei ollutkaan tuttua topparikaksikkoa Faith Friday  Obilorin lusiessa pelikieltoa. Brasilialainen teki sunnuntaina todella pahoja arviointivirheitä ja vastaantuloja.

Mostagh Yaghoubi nappasi sunnuntaina peräti kauden kahdeksannen keltaisen korttinsa ja on sivussa joukkueen seuraavasta ottelusta. Tämän lisäksi peräti seitsemän sinivalkoisten pelaajaa on yhden varoituksen päässä pelikiellosta. Myös loukkaantumisten riski kasvaa koko ajan kovan peluutuksen alaisena, vaikka kesällä ottelutahti onkin hiljaisempi.

RoPS:n onneksi Veikkausliigan siirtoikkuna avautuu parin päivän kuluttua ja joukkueen on mahdollista hankkia leveyttä kokoonpanoon. Rovaniemellä kannattaakin edes vähän avata kukkaron nyörejä, sillä joukkueella on vielä täydet mahdollisuudet jopa mestaruuteen asti.