Sergio Ramos outojen siirtohuhujen keskipisteenä

Kesällä jalkapallon siirtoikkunan ollessa auki liikkeellä on paljon mielenkiintoisia huhuja. Hieman yllättäen Sergio Ramosin nimi pyörii myös monissa huhuissa.

Huhut lähtivät liikkeelle, kun Ramosin on kerrottu haluavan palkankorotuksen. Noin viisi miljoonaa euroa vuodessa tienaava toppari ei kuulu joukkueensa kalleimpiin pelaajiin, vaikka sitä mielestään ansaitsisi. Nykyistä sopimusta Ramosilla on jäljellä vielä kaksi vuotta.

Barcelonan presidentin vaaleihin valmistautuva Jordi Majo kertoi ESPN:lle, että hänelle tarjottiin ”salaisena aseena” mahdollisuutta tuoda Ramos kataloonien riveihin. Majo tosin epäilee, että Ramosin agenttina toimiva Rene Ramos, joka on myös Sergion veli, yrittää vain tällä tavalla saada nostettua Sergion palkkaa Real Madridissa.

– Ramos tarjosi itseään meille vähän aikaa sitten vaalien salaisena aseena. En tiedä onko häntä tarjottu muille. Me emme kuitenkaan pelaa sitä peliä. Sergio Ramos ja hänen veljensä eivät käytä meitä hyväkseen nostaakseen asemaansa Real Madridissa. Meidän osalta tämä ehdotus hylätään täysin, Majo kommentoi.

Pelaajahankintoja käytetään usein hyödyksi seurojen presidentinvaaleissa. Esimerkiksi Florentino Perez uhosi hankkivansa Luis Figon Real Madridiin, mikäli Perez valittaisiin seuran presidentiksi. Hän voitti lopulta vaalit ensimmäistä kertaa ja toi Figon kohusiirrolla Madridiin.

Real Madridin ruumiillistuma

Sergio Ramosia on huhuttu lähes jokaiseen suurseuraan viimeisen vuoden aikana. Ramosien leiristä Barcelona-huhut tyrmättiin kuitenkin välittömästi.

– Sergio ei tule ikinä pelaamaan Barcelonassa, Rene Ramos kommentoi ytimekkäästi Marcalle.

Sergio Ramos on yksi maailman parhaista toppareista, monien mielestä jopa maailman paras. Hän on edustanut Real Madridia kymmenen vuoden ajan 400 ottelun verran. Iker Casillaksen ollessa sivussa kapteenin nauha on monesti löytynyt Ramosin käsivarresta.

Ramos on sekä pelillisesti että henkisesti Real Madridin tärkeimpiä pelaajia. Johtajana hän on jopa Cristiano Ronaldon yläpuolella. Ramos on niin iso osa madridilaisten tämän päivän identiteettiä, että olisi vaikeaa nähdä hänet muussa joukkueessa. Ramosin asema vain korostuu, mikäli Casillas vaihtaa maisemaa kesällä.

Viime päivinä Ramosia on huhuttu erittäin paljon Manchester Unitedin suuntaan. Barcelonan paidassa miestä ei tulla näkemään, mutta United on varmasti vakavasti otettava vaihtoehto. Huhuissa on pyörinyt myös mahdollinen jättikauppa, missä David de Gea ja Ramos vaihtaisivat maisemaa.

On vaikeaa keksiä yhtään syytä, miksi Ramos vaihtaisi joukkuetta. Hän saa pelata Madridissa niin paljon kuin haluaa, on erittäin arvostettu niin fanien kuin joukkueenkin toimesta ja lisäksi pääsee taistelemaan mestaruuksista kaudesta toiseen. Palkan pitäisi toki olla korkeampi ja on vaikea ymmärtää, miksei Real Madrid ole vielä nostanut vielä tähtensä palkkaa ansaitulle tasolle. Madridilaisten talous on tuskin juuri näistä muutamista miljoonista kiini.