Serie A:ssa Genovan paikallisottelu Derby Della Lanterna

Serie A:n 24. kierroksen ehdottomana herkkupalana voidaan pitää kauden toista Ligurian pääkaupungin Genovan paikallisottelua Derby Della Lanternaa. Genovan tunnetuimman vuonna 1543 valmistuneen maamerkin mukaan nimetty paikallisottelu pelataan lauantai-iltana historian 92. kertaa. Otteluun tuo lisämielenkiintoa se, että luotettavien huhujen mukaan Huuhkajien kapteenin Niklas Moisanderin kolmivuotinen sopimus Sampdorian kanssa julkaistaan derbyn jälkeen.

Sampdoria

Derbyn näennäinen kotijoukkue Sampdoria aloitti kautensa äärimmäisen vahvasti. Sinisa Mihajlovicin valmentama ”La Doria” on perustanut alkukaudella pelinsä äärimmäisen kurinalaiseen puolustuspeliin. Alkukaudella myös joukkueen hyökkäyspeli toimi erinomaisesti, mutta tähtipelaaja Manolo Gabbiadinin myynnin jälkeen varsinkin maalinteko on ollut Genovan toiseksi vanhimmalle seuralle tervanjuontia. Doria on yhä edelleen mukana kamppailemassa europeleihin oikeuttavista sijoituksista, mutta joukkueen viime viikkojen vire on tiputtanut sen sarjassa kuudenneksi ja rakas paikallisvastustaja Genoa kolkuttelee jo selän takana tasapisteissä.

Mihajlovic on peluuttanut Doriaa tällä kaudella yhtä poikkeusta lukuunottamatta neljän miehen puolustuslinjalla. Sampdoria noudattelee nyky-futiksen trendejä siinä mielessä, että sillä on riveissään kaksi lähes tasavertaista huippumaalivahtia. Argentiinan viime kesän MM-kisojen finaaliin asti torjunut Sergio Romero on joutunut tällä kaudella tyytymään melko vähäiseen peliaikaan. Romero aloitti kauden Dorian ykkösmaalivahtina, mutta viime kuukausina Palermosta lainalla pelaava Emiliano Viviano on ollut Sinisan selkeä luottomies joukkueen maalinsuulle. Romero on viime viikkoina kärsinyt ikävistä pikkuvammoista, joten mies saattaa kuitenkin palata takaisin pelaavaan kokoonpanoon toivuttuaan täyteen pelikuntoon. Samaan aikaan Viviano on pelaamassa erinomaista kautta ja monen mielestä miehen pitäisi kuulua jopa Italian maajoukkuerinkiin. Viviano on pelannut urallaan kuusi maaottelua, mutta edellisestä on aikaa jo useampi vuosi.

Dorian topparitilanne on siinä mielessä mielenkiintoinen, että tällä kaudella vastuuta on saanut pääasiallisesti kaksi lainasopimuksella seurassa pelaavaa pelaajaa. Romassa viime kaudella vähälle vastuulle jäänyt Alessio Romagnoli kuuluu maan kuumimpiin topparilupauksiin. 20-vuotias nuori monipuolinen pallollinen toppari on nauttinut tällä kaudella saamastaan vastuusta pelaamalla loistavan kauden. Romagnoli palaa kuitenkin tämän kauden jälkeen takaisin Romaan ja hänen korvaajakseen Doria kaavailee jo mainittua Niklas Moisanderia. Toisen topparin paikassa vahvimmin on kiinni 30-vuotias argentiinalainen Matias Silvestre. Silvestre on kuulunut jo pitkään Serie A:n eliittipuolustajien joukkoon, mutta miehen viime vuodet ovat olleet vaikeita. Boca Juniorsin kasvatti siirtyi vuonna 2012 kovin odotuksin Inter Milaniin, mutta sekasortoisessa ympäristössä miehen vastuu jäi vähälle ja hän lähti täksi kaudeksi palauttamaan uraansa takaisin raiteilleen Sampdorian riveihin kauden mittaisella lainasopimuksella. Doria haluaisi varmasti pitää hyvän kauden pelanneen miehen itsellään myös tuleville kausille, mutta ainakaan vielä seurat eivät ole päässeet yhteisymmärrykseen siirtosummasta.

Oma sanansa sanottavana on myös Tammikuussa Palermosta loppukauden lainasopimuksella siirtyneellä Ezequiel Munozilla. Munozin perässä oli moni seura AC Milanista lähtien, mutta hän päätyi kuitenkin Sampdorian riveihin. Mies kuitenkin loukkaantui heti siirtonsa jälkeen ja on poissa vielä parin viikon jälkeen. Munozin sopimus Palermon kanssa loppuu tähän kauteen ja Dorian tavoitteena on varmasti saamaan mies jäämään Ligurian maakunnan pääkaupunkiin myös varsinaisen sopimuksen myötä.

Samuel Eto´n ura Sampdoriassa on ollut kaikkea muuta kuin tylsä. (Getty)

Samuel Eto´n ura Sampdoriassa on ollut kaikkea muuta kuin tylsä. (Getty)

Sampdoria lähtenee otteluun viime viikkoina vakiintuneella 4-3-1-2 formaatiolla. Alaoksan ehdoton herra ja hidalgo on jo yli kymmenen kauden verran Doriaa edustanut elävä seuralegenda Angelo Palombo. Palombo on monipuolinen keskikenttäpelaaja, joka kantaa Doriassa suurta vastuuta pelinrakentelusta. Vierelleen hän saanee nuorisokaksikon Pedro Obiang-Alfred Duncan. 22-vuotias Obiang nousi Dorian ykkösmiehistön mukaan jo viisi vuotta sitten, jolloin miehen perässä oli monet Euroopan suurseurat Barcelonasta lähtien. Viime vuodet ovat olleet hieman vaisumpia, mutta tällä kaudella äärimmäisen juoksuvoimainen box-to-box tyylinen pelaaja on esiintynyt edukseen. Interistä peräti kolmen vuoden lainasopimuksella pelaava nuori Duncan on pelaamassa niin ikään läpimurtokauttaan Sampdorian keskikentällä. Duncan on pienehköstä koostaan huolimatta erinomainen kaksinkamppailija ja hänen roolinsa varsinkin puolustussuuntaan on äärimmäisen tärkeä.

Sampdorian viime viikkojen suurimmat ongelmat ovat olleet hyökkäyspäässä. Legendaarinen Samuel Eto´o siirtyi Tammikuussa Sampdorian riveihin Evertonista, mutta mies on siirtonsa jälkeen kerännyt otsikoita lähinnä ei-pelillisistä asioista. Eto´o myöhästeli harjoituksista ja otti useasti yhteen kuumaverisen Mihajlovicin kanssa. Tilanne eteni siihen pisteeseen, että Eto´o lähti pari viikkoa sitten luvatta pois Sampdorian harjoituksista ja Italiassa huhuiltiin jopa miehen sopimuksen purkamisesta. Miehet kuitenkin sopivat erimielisyytensä ja Eto´o on esiintynyt kentän puolella nyt kolmessa ottelussa.

Toinen mielenkiintoinen nimi on niinikään seuraan Tammikuussa siirtynyt Kolumbian maajoukkuhyökkääjä Luis Muriel. Sampdoria maksoi miehestä peräti 15 miljoonaa euroa, joten odotukset häntä kohtaan ovat katossa. Muriel teki debyyttinsä tullessaan vaihdosta puoliajalla kentälle Perparim Hetemajn Chievon vieraana. Debyytti oli onnistunut, sillä mies teki heti ensimmäisessä ottelussaan maalin ja oli alati vaarallinen. Genoaa vastaan Mihajlovic lähtenee kuitenkin tutulla kaksikolla Okaka-Eder, jonka ruuti viime viikkoina on ollut äärimmäisen märkää. Varsinkin Okaka on kuitenkin pelaaja, jonka tärkeyttä omalle joukkueelle ei mitata pelkästään maaleissa. Isokokoinen target-kärki tekee paljon likaista työtä, voittaa kaksinkamppailuita ja on erinomainen kohdepelaaja Sampdorian hyökkäyspäässä.

Genoa

Kaverukset Perotti ja Kucka hallitsevat Genoan keskikenttää (Getty)

Kaverukset Perotti ja Kucka ovat olleet vireessä (Getty)

Italian vanhin jalkapalloseura Genoa voitti peräti yhdeksän Italian mestaruutta 1900-luvun alkupuolella, mutta viime vuosina joukkue on valahtanut sarjataulukon alempaan keskikastiin. Tämä vuosi on ollut kuitenkin Genovan kaupungin juhlaa, sillä myös Genoa on vielä mukana taistelemassa europaikoista. Genoan alkukausi oli todella vahva, mutta vuodenvaihteen tienoilla pelillinen vire kääntyi ikävään laskuun. Gian Piero Gasperinin valmentama joukkue kuitenkin onnistui korjaamaan kurssiaan ja tällä hetkellä ”Rossoblu” on Serie A:n kuuden edellisen ottelun kuntopuntarissa kuudentena. Varsinaisessa sarjataulukossa sijoitus on tällä hetkellä seitsemäs, mutta tasaisessa sarjassa kaikki on vielä auki, sillä esimerkiksi neljäntenä tällä hetkellä oleva Fiorentina on vain kolmen pisteen päässä.

Genoan päävalmentaja Gian Piero Gasperini on tullut tunnetuksi läpi valmentajauransa vankkumattomana 3-4-3 peliformaation ystävänä. Genoan ehdoton ykkösmaalivahti on seuran oma kasvattia Mattia Perin, joka kuuluu sarjan parhaimpien maalivahtien joukkoon. 22-vuotias Perin on mahdollisesti ikäluokkansa paras maalivahti maailmassa ja hänen perässään on jo pitkään ollut monia suurseuroja Juventuksesta ja Liverpoolista lähtien. Perin on puhtaana torjujana jo legendaarisen Gianluigi Buffonin tasolla, mutta miehellä on vielä kehitettävää jalalla pelaamisessa ja pelin johtamisessa. Nuorella miehellä on kuitenkin aikaa vaikka muille jakaa ja häntä pidetään yleisesti Italian maajoukkueen tulevana pitkäaikaisena ykkösmaalivahtina.

Genoan kolmen miehen puolustuslinja on tällä kaudella ollut varsin vakiintunut, sillä kolmikko Facundo Roncaglia-Nicolas Burdisso-Sebastian De Maio pelaa käytännössä aina kunnossa ollessaan. Genoan puolustus on ollut tällä kaudella ajoittain vaikeuksissa, mutta varsinkin kaksikko De Maio-Roncaglia on pelaamassa erinomaista kautta. Genoa menetti tammikuun siirtoikkunassa Italian maajoukkuerinkiin kuuluvan vasemman laitalinkn Luca Antonellin AC Milanin riveihin. Antonelli oli mahdollisesti Genoan alkukauden paras kenttäpelaaja, joten hänen korvaamisensa on kaikkea muuta kuin helppo urakka. Sampdoriaa vastaan kyseisellä pelipaikalla aloittanee ennemmin keskikentän keskustan pelaajana tunnetuksi tullut Tomas Rincon. Toisella laidalla jatkanee totutusti hienoa kautta pelaava 25-vuotias Brassi Edenilson. Keskikentän ehdoton johtaja on Italian maajoukkuerinkiin tämän kauden hienojen otteiden avulla noussut Andrea Bertloacci, joka saanee rinnalleen Slovakian maajoukkuemies Juraj Kuckan.

M´Baye Niang tekee lopullista läpimurtoaan Genoan paidassa. (Getty)

M´Baye Niang tekee lopullista läpimurtoaan Genoan paidassa. (Getty)

Genoa menetti tammikuussa myös ehdottoman ykköskärkensä Alessandro Matrin takaisin Juventukseen. Matrin viime kaudet ovat olleet melko sekavia, sillä mies on siirtynyt Juven ja Milanin välillä saamatta kuitenkaan hurjasti vastuuta pelikentän puolella. Tällä kaudella vastuuta tuli ja mies selkeästi nautti pelaamisesta. Juventus kuitenkin halusi miehen takaisin korvaamaan MLS:ään siirtynyttä Sebastion Giovincoa, joten loppukaudella mies saa tyytyä jälleen kuluttamaan vaihtopenkkiä.

Matrin korvaajaksi Genoa hankki AC Milanin superlupaavana tunnetun monipuolisen M´Baye Niangin. Niang nousi nuorena miehenä Milanin avauskokoonpanoon, mutta lopullinen läpimurto aikuisten sarjoissa on antanut vielä odottaa itseään. Alkuaika Genoan riveissä on kuitenkin ollut onnistunut, sillä neljässä ottelussa on syntynyt jo kaksi maalia. Niang tuntuukin nauttivan melko vapaasta roolistaan kolmen miehen hyökkäyksen vasemmalla laidalla.

Genoan hyökkäyskolmikko saakin valmentajalta paljon vapauksia ja esimerkiksi näennäinen keskushyökkääjä Diego Perotti pelaa todella laajalla säteellä laskeutuen myös tukemaan joukkueen pelinrakentelua. Genoa hommasi tammikuussa itselleen myös Marco Borriellon, jolle tämä on jo kolmas visiitti Genoan riveissä. Borriellon vastuu Romassa jäi viime kausina pieneksi, mutta Genoan riveissä hän on pelannut urallaan 63 pääsarjamatsia, joissa on syntynyt 31 maalia. Borriello on kuitenkin tällä hetkellä kaukana täydestä pelikunnosta ja hän aloittanee ottelun vaihtopenkin puolelta.

Ottelun kulku

Genoan ja Sampdorian väliset ottelut harvoin tarjoavat suuria pelillisiä hienouksia, vaikka viime vuosina otteluissa onkin nähty paljon maaleja. Kyse on kuitenkin ennen kaikkea kaupungin herruudesta, joten kumpikaan joukkue ei halua hävitä tätä ottelua. Yleensä nämä ottelut ovatkin muistuttaneet ennemmin sotakenttää kuin jalkapallo-ottelua, sillä pelaajat tuntuvat unohtavan kaikki valmentajan ohjeistukset ja keskittyvät menemään kaksinkamppailuihin mahdollisimman aggressiivisesti. Kauden ensimmäinen paikallisottelu päättyi Sampdorian 1-0 voittoon, joten Genoalla luulisi olevan ainakin nälkää korjata tuo epäkohta.

Genoa on ollut viime viikkoina näistä joukkueista huomattavasti vakuuttavampi kentän puolella. Sampdorian pelistä tuntuu kadonneen punainen lanka alkukauden parhaan pelaajan Manolo Gabbiadinin siirron jälkeen eikä joukkueen hyökkäyspeli ole ollut lähelläkään alkukauden tasoa. Sampdoria vahvistui tammikuun siirtoikkunassa rutkasti, mutta tällä hetkellä menossa on uusien pelaajien sisäänajo sisään joukkueen pelitapaan. Vastakkain on kaksi melko suoraviivaista jalkapalloa pelaavaa joukkuetta. Varsinkin Sampdoria tykkää viljellä pitkiä palloja kolossaaliselle hyökkääjälleen Okakalle, joka ei viime viikkoina ole ollut aivan yhtä pirteä kuin alkukauden aikana. Genoa taas vyöryy varsinkin laitojen kautta, erityisesti M´Baye Niang on ollut pelaamissaan otteluissa todella vaarallinen sisään leikkaavana vasempana laiturina. On mielenkiintoista nähdä kumpi joukkue tulee ottamaan pelissä hallinnan itselleen, sillä kummankin joukkueen vahvuudet ovat nopeissa vastaiskuissa.

Vedonlyönti

Vedonlyöntiyhtiöt tuntuvat pitävän Sampdoriaa ottelussa pienoisena ennakkosuosikkina. Omissa papereissani tilanne on kuitenkin päinvastainen, sillä Genoa on kovemmassa vireessä ja näyttänyt kentällä paremmalta joukkueelta. Kotietua ottelussa ei luonnollisesti ole, sillä stadionilla on tasainen määrä kummankin joukkueen kannattajia. Tästä johtuen Genoan voitolle tarjottu yli 3 kerroin on ehdottomasti pelattavissa.

Mahdolliset avauskokoonpanot

sirA

Viasat televisio ottelun Viasat Xtra kanavallaan lauantaina klo 21.40 alkaen.