TOP 10: EM-kisojen parhaat nuoret pelaajat

Tällä viikolla alkavissa EM-kisoissa viilettää lukuisia nuoria tähtiä, jotka janoavat läpimurtoa isolla näyttämöllä. Faneille.com päättikin listata kisojen parhaat alle 21-vuotiaat (syntynyt 1995 tai myöhemmin) pelaajat, jonka päälle tarjoilla on muutama vinkki muista lupaavista nuorukaisista. Nämä nimet kannattaa ottaa tarkkaan syyniin.

10. Divock Origi, 21, Belgia

Rikkonaisen debyyttikauden Liverpoolissa pelannut nuori hyökkääjä teki tulosta aina paikan saatuaan. Nopealta ja röyhkeältä kärjeltä odotetaan samaa myös Belgian maajoukkueessa, sillä kisoissa Origi nähtäneen vaihdosta sisään tulevana kärkenä.

9. Marcus Rashford, 18, Englanti

Englannin uusin sensaatiokärki nousi koko kansakunnan huulille helmikuun lopussa paukutettuaan neljä maalia kahteen ensimmäiseen otteluunsa. Vasta muutama viikko sitten maajoukkueessa debytoinut Rashford on nopea, röyhkeä ja ennen kaikkea kylmäpäinen viimeistelijä. Manchester Unitedin loppukevään ykköskärki joutunee tyytymään vaihtomiehen rooliin Kolmen Leijonan kivikovassa hyökkäysarsenaalissa, mutta paikan saatuaan nuorukainen voi nousta valokeilaan, sillä Rashford on osoittanut pystyvänsä maalaamaan tärkeissä paikoissa. Kisojen nuorin pelaaja.

8. Breel Embolo, 19, Sveitsi

Switzerland v Bosnia - International Friendly

Nuoresta iästään huolimatta Embolo omaa huippufysiikan. Kuva: Getty

Nippanappa 17-vuotiaana Sveitsin ykkösseura Baselissa debytoinut Embolo lähtee tuleviin kisoihin suurin odotuksin. Parin edelliskauden aikana yli 30 liigamaalia paukutellut kärkimies on yhdistetty huhuissa muun muassa Liverpoolin, Tottenhamiin ja Juventukseen, joten hyvät kisat voisivat vauhdittaa nuorukaisen siirtoa isompiin ympyröihin. Kamerunissa syntyneen 19-vuotiaan lupauksen omien odotusten lisäksi nuorukaiseen on ladattu suuret odotukset myös käkikellomaassa – Embolo avannee Sveitsin ykköskärkenä.

 7. Renato Sanches, 18, Portugali

Tämän kevään kenties kohutuin nuorukainen sinetöi siirtonsa Bayern Müncheniin jo muutama viikko sitten. Tällä kaudella Benficassa parrasvaloihin nousseesta keskikenttämiehestä odotetaan Portugalin seuraavaa suurpelaajaa ja muun muassa Pep Guardiola kehui Sanchesia yhdeksi Euroopan parhaista nuorista pelaajista. Bayernin suorilta maksamat 35 miljoonaa euroa yhdessä 45 miljoonan ehdollisiin optioihin kertovat kaiken Sanchesin potentiaalista.

 6. Julian Weigl, 20, Saksa

1860 Münchenista viime kesänä vaivaisella 2,5 miljoonan euron korvauksella Borussia Dortmundiin siirtynyt Julian Weigl nousi heti debyyttikaudellaan keltaisten luottopelaajaksi. Kutospaikalla viihtyvä parikymppinen saksalainen otti välittömästi paikkansa Thomas Tuchelin laadukkaassa miehistössä jättäen taakseen muun muassa Nuri Sahinin, Gonzalo Castron ja Sven Benderin kaltaisia nimiä. Ainoastaan kerran maajoukkuepaidan yllensä pukenut Weigl ei lukeudu Saksan näyttävimpiin pelaajiin, mutta tasapainottavassa roolissa viihtyvä nuorukainen hoitaa ruutunsa laadukkaasti ja luotettavasti.

5. Kingsley Coman, 19, Ranska

Tuplamestari Saksasta sekä Italiasta ja ikää vasta 19 vuotta. Laidoilla viihtyvä Kingsley Coman on kuulunut jo muutaman vuoden ajan Euroopan suurimpiin lupauksiin ja kisalippu kotikisoihin on osoitus nuorukaisen kyvyistä. Todennäköisesti vaihtomiehenä aloittava Coman tykkää haastaa laidallaan ja ruokkia kärkimiehiä, mistä kertoo Etelä-Saksassa tällä kaudella tarjotut 12 maalisyöttöä. Coman ei kuulu isäntien avainpelaajiin, mutta on räjähtävyytensä ansiosta erinomainen valttikortti Didier Deschampsille.

METZ, FRANCE - JUNE 04: Kingsley Coman of France reacts during the International Friendly between France and Scotland on June 4, 2016 in Metz, France. (Photo by Daniel Kopatsch/Getty Images)

Huippulupaava Kingsley Coman voi olla ässä ranskalaisten hihassa. Kuva: Getty

4. Leroy Sane, 20, Saksa

Jo edelliskaudella Schalken edustusmiehistössä kirmannut tuulennopea laituri nousi tällä kaudella Kuninkaan Sinisten ykköspelaajien joukkoon. Sanen meno on tällä kaudella ollut jopa niin vakuuttavaa, että nuorukaisen hankkimisesta on ollut kiinnostunut muun muassa Barcelona ja Manchester City. Kahdeksan maalia Bundesligassa värkännyt laitapelaaja voi olla Joachim Löwin jokerikortti, jos ei avaukseen niin ainakin vaihtopelaajana kiusaamaan vastustajan väsyneitä laitapakkeja. Sane on samassa tilanteessa kuin aiemmin listalla mainittu Embolo – hyvät kisat voivat poikia siirron isompiin ympyröihin.

3. Anthony Martial, 20, Ranska

Viime elokuussa luultavasti jokainen jalkapallon ystävä hieroi silmiään kuultuaan Manchester Unitedin maksaneen Monacon Anthony Martialista poskettomalta tuntuneen yli 50 miljoonan euron siirtosumman. Nuorukainen näytti kuitenkin heti debyyttiottelussaan Liverpoolia vastaan miksi United maksoi miehestä, komea soolomaali Poolin verkkoon sai yleisön haukkomaan henkeään. ManU:n parhaisiin pelaajiin päättyneellä kaudella lukeutunut Martial on hyvä täsmäase myös Ranskalle, sillä röyhkeä nuorukainen on yksi kisojen parhaista 1vs1-haastajista, jonka lisäksi myös maalinteko taittuu.

 2. Hector Bellerin, 21, Espanja

SALZBURG, AUSTRIA - JUNE 01: Hector Bellerin of Spain runs with the ball during an international friendly match between Spain and Korea at the Red Bull Arena stadium on June 1, 2016 in Salzburg, Austria. (Photo by David Ramos/Getty Images)

Espanjan ja Arsenalin Hector Bellerin on maailman nopeimpia laitapakkeja. Kuva: Getty

Arsenalissa loistavan kauden pelannut nuori katalaani pääsi hallitsevan Euroopan mestarin kisaryhmään takaportin kautta, kun Real Madridin Dani Carvajal loukkasi itsensä Mestarien liigan finaalissa. Valioliigan nopeimpiin kuuluva laitapuolustaja oli pelipaikallaan liigan paras ja valinta Valioliigan tähdistöön oli yksi valitsijaraadin helpoimmista. Bellerin tuskin saa juurikaan minuutteja kokeneen Juanfranin takana, mutta laitapakki on ehdottomasti yksi Espanjan tulevaisuuden luottomiehistä.

 1. Dele Alli, 20, Englanti

Edelliskaudella Englannin ykkösliigassa pelannut Dele Alli oli yksi suurimmista syistä Tottenhamin loistokauteen. Parikymppinen keskikenttämies valittiin heti debyyttikaudellaan Valioliigan tähdistöön ja täysin ansaitusti. Hyvin todennäköisesti Englannin keskikentällä avaava kookas nuori mies on loistava syöttelijä, taitava eikä kaihda kovaa peliä. Kaiken kaikkiaan Alli siis on täydellinen esimerkki nykyajan modernista keskikenttämiehestä, jolla on kaikki pelin osa-alueet hallussa.

Ota myös nämä nimet seurantaan:

Jason Denayer, 20, Belgia

Manchester Cityn omistama nuori puolustaja pelasi hyvän kauden lainamiehenä Turkin suurseura Galatasarayssa. Loukkaantumisista kärsivän Belgian alakerrassa Denayer on todennäköisesti avauskokoonpanon mies, joko mielipaikallaan keskellä tai oikean pakin tontilla.

Aleksandr Golovin, 20, Venäjä

CSKA Moskovaa edustava hyökkäävä keskikenttämies on Venäjän lahjakkain jalkapalloilija. Kisajoukkueen ainoa alle 25-vuotias pelaaja kärkkyy avauksen paikkaa Venäjän tasaisessa ryhmässä.

Ozan Tufan, 21, Turkki

Debyyttikaudellaan Fenerbahcessa avauskokoonpanoon pelaajaksi noussut puolustava keskikenttämies on pelannut nuoresta iästään huolimatta jo 24 maaottelua. Loukkaantumisista kärsineen Nuri Sahinin pelikunnon ollessa kisojen alla pienoinen kysymysmerkki saattaa Tufan vallata avauksen paikan Turkin kovalta keskikentältä.

Emre Mor, 18, Turkki

Fatih Terimin yllättysvalinta kisajoukkueeseen omaa maaottelukokemusta ainoastaan kahdesta pelistä. Tanskassa syntynyt ja koko uransa pelannut nuori hyökkääjä on todella pienikokoinen (168cm), mutta sitäkin nopeampi. Tiettävästi Dortmundin kiikarissa oleva Mor on lähtökohtaisesti vaihtomies, mutta harjoituspeleissä pirteästi esiintynyt hyökkääjä voi saada vastuuta vaihtomiehenä.

Twitter: @JalmuTiira

Mikä on suosikkijoukkueesi kisoissa? Vastaamalla kysymykseen saat 10 euron riskittömän vedon Betssonille. Pääset mukaan tästä.

Kansikuva: Getty