IFK Norrköping kotivoitolla kesätauolle – hujoppi vastaan ihmiskuula

Allsvenskan on jäämässä kuukauden mittaiselle kesätauolle Tšekissä pelattavien alle 21-vuotiaiden EM-turnauksen johdosta. Sitä ennen väännetään tärkeistä pisteistä sarjan 13. ottelukierroksen merkeissä. Sunnuntaina 7.6. nappikevään pelannut IFK Norrköping saa vieraakseen sympaattisen ”kyläseura” Falkenbergs FF:n. Joukkueet iskevät yhteen 17 000-paikkaisen Nya Parkenin tekonurmella kello 18.30 alkaen.

”Pekingin” paketti hyvin tasapainossa

Janne Anderssonin luotsaama ryhmä on yllättänyt kevään aikana monet epäilijät. Viime kausina puolustuspää on imenyt palloja omaan pömpeliin sellaisia määriä, että haaveet kärkipään sijoituksista on voinut suosiolla unohtaa. Tämän kevään aikana vastustaja on rankaissut ”valkopaitoja” keskimäärin noin kerran ottelua kohden. Norrköpingin hyökkäyspää on tälläkin kaudella ollut myrkyllinen, joten pisteitä on satanut laariin tiuhaan. Joukkue jakaa taulukon kakkossijan yhdessä Malmön ja Elfsborgin kanssa.

Puolustuslinjan ehdoton kulmakivi on 33-vuotias toppari Andreas Johansson, joka on yksi sarjan tärkeimpiä hahmoja omalle joukkueelleen. 19-vuotias laitapakki Linus Wahlqvist on vakuuttanut viime kaudesta lähtien siinä määrin, että suuri ja mahtava Malmö FF tuli ”koputtamaan ovelle” viime kesänä. Ruotsin alle 19-vuotiaiden maajoukkueen runkopelaajiin kuuluva puolustaja päätyi kuitenkin laittamaan nimensä Norrköpingin tarjoamaan neljän vuoden diiliin.

Daja painaa hommia Pekingin konehuoneessa. (AOP)

Daja painaa hommia Pekingin konehuoneessa. (AOP)

Keskikentän keskustassa Daniel ”Daja” Sjölund keskittyy enemmän varmistavaan rooliin 10 vuotta nuoremman Alexander Franssonin noustessa mukaan hyökkäysten tueksi. Vasemmalla laidalla vastustajia kiusaa islantilainen 21-vuotias Arnor Ingvi Traustason, jonka hyvät otteet ovat piirtyneet myös maajoukkuekoutsi Lars Lagerbäckin verkkokalvoille.

Kärjessä ”hujoppi” nimeltä Emir Kujovic jatkaa siihen mihin viime kaudella jäi. Koossa on vakuuttavat kahdeksan maalia, mikä oikeuttaa kakkossijaan maalipörssissä. Myöskään viisi nyyttiä upottaneen, salamannopean Christoffer ”Totte” Nymanin tehoissa ei ole ollut valittamista. Viime kauden maalipyssyn eli Sierra Leonesta kotoisin olevan lihaskimppu Alhaji Kamaran loukkaantuminen on pystytty paikkaamaan näppärästi.

FFF-leirissä taistellaan sarjapaikan puolesta

Hakeem Araba aiheuttaa tuhoa rynnimällä supermiehen tavoin puolustusten läpi. (AOP)

Ihmiskuula Hakeem Araba aiheuttaa tuhoa rynnimällä supermiehen tavoin puolustusten läpi. (AOP)

Viime kaudella piskuista Falkenbergs-laivaa luotsannut ”Henke” Larsson onnistui repimään suojattinsa kuiville kaikkien jalkapalloromantikkojen mieliksi. Nyt samaa yrittää viime kaudella Kalmarista monon kuvan peffaansa saanut Hasse Eklund. Tähän mennessä joukkue on aikataulussa kerättyään kahdestatoista ottelusta yhtä monta pinnaa. Keskiviikkona joukkue kävi kylässä AIK-luolassa, josta se poistui todellisen jännärin päätteeksi tappio niskassaan lukemin 3-4.

Joukkueen komeetta on ollut kuusi maalia runnonut ”ihmiskuula” nimeltään Hakeem Araba. Hyökkääjäkolossin raivatessa tilaa kentällä on mustelmia ja ruhjeita jaossa vastustajille yhden illan tarpeiksi. Mies on kokeillut siipiään myös valkokankaalla, jossa hänellä oli pieni sivuosa Orlando Bloomin rinnalla vuonna 2004 ilmestyneessä nyrkkeilyaiheisessa komediassa The Calcium Kid. Araban Hollywood-ura ei vielä auennut aivan samaan tyylin kuin Valioliiga-legenda Vinnie Jonesilla, mutta tiedä vaikka joku kaunis päivä mies takoisi kovaa tulosta myös box officen puolella.

Kankean oloinen ”tervaskanto” Stefan Rodevåg on ollut taas mies paikallaan viimeistellen kolme osumaa. Paha menetys vierailijoille on keskikentällä jokaisesta ruohonversosta taistelevan Dan Keatin poissaolo. Uuden-Seelannin maajoukkuemies nollaa Solnan retkellä täyttynyttä korttitiliään. Weden energisen veljesparin tiet erosivat kun Anton seurasi ”Henkeä” Helsingborgiin, mutta Calle sentään jäi sähisemään oikean laiturin tontille. Maalia vartioivan Otto Martlerin hiki pääsee tuskin kuivumaan Norrköpingin vierailulla, ja miehen nopeille reaktioille tulee varmasti käyttöä isäntien vyöryessä päälle.

Vedonlyönti

Kotijoukkue IFK Norrköping lähtee otteluun suosikkina ja homman myös hoitaa. Kupongille kotijoukkueen vähintään kahden maalin voitto. Maaleja nähtäneen reilunpuoleisesti, joten tulosveikkaus voisi olla mallia 3-1.