TOP 10: Kesän siirtomarkkinoiden kuumimmat nimet

Faneille.com LogoFaneille.com – Hieman erilainen urheilumedia.

Real Madridin juhliin päättyneen Mestarien liigan finaalin jälkeen futiskansa voi eurofutiksen osalta keskittää energiansa yhä villimmiksi käyviin siirtomarkkinoihin. Vaikka muutamia isompia siirtoja on jo nähty, teki Faneille.com katsauksen kesän siirtoikkunan kuumimpiin nimiin. Listalle on haravoitu pelaajia, joiden odotetaan siirtyvän tänä kesänä uusiin seuroihin. Tästä syystä esimerkiksi jatkosopimusta Arsenalin kanssa pohtivaa Alexis Sanchezia tai loistavan kauden Juventuksessa pelannutta Leonardo Bonuccia ei kelpuutettu listalle, vaikka monet suurseurat tiettävästi kaksikon perässä ovatkin.

10. Fabinho, Monaco

Monacossa vuodesta 2013 pelannut Fabinho on ollut jo useampana vuotena siirtohuhujen kohteena, mutta toistaiseksi monipuolinen brassi on pysynyt ruhtinaskunnassa. Aiemmin oikeana pakkina pelannut Fluminese-kasvatti operoi tällä kaudella keskikentän keskustassa, mikä vaan lisää 23-vuotiaan Fabinhon kiinnostusta suurseurojen silmissä. Manchester United on ollut miehestä kiinnostunut aiemminkin, mutta nyt Punaiset paholaiset ovat saaneet kilpailijoikseen Man Cityn ja Juventuksen. Näin ollen brassi ei tule halvalla liikahtamaan ja hintalapun arvioidaan olevan 40 miljoonan punnan paremmalla puolella.

9. Andrea Belotti, Torino

Nappikauden Torinossa pelannut Andrea Belotti on yksi Euroopan kuumimpia nuoria hyökkääjiä. Peräti 26 Serie A -osumaa latonutta italialaista pidetään saapasmaan seuraavan suurhyökkääjänä ja on sanomattakin selvää, ettei sympaattinen Torino ole pidemmän päälle tarpeeksi laadukas joukkue Belottille. Vaikka italialaiset eivät ole sumujen saarilla yleensä loistaneet, on 23-vuotiasta Albinoleffen kasvattia viety huhuissa juuri Valioliigaan. Chelsea, Manchester United ja Arsenal ovat Belottiin yhdistettyjä seuroja. Huhut myös kertovat, ettei Torino päästä kultakimpalettaan vapaaksi, ellei 85 miljoonan punnan ulosostopykälää aktivoida.

8. Riyad Mahrez, Leicester

Valioliigan kauden pelaajaksi toissa kaudella valittu Riyad Mahrez pelasi koko Leicesterin tavoin huomattavasti edellistä vaisumman kauden. 26-vuotias Le Havren kasvatti on kuitenkin profiililtaan sen kaliiberin pelaaja, että hänellä on eväitä pelata absoluuttisessa huippuseurassa. Silkinpehmeän pallokosketuksen omaava algerialainen tekikin itsestään kuuman nimen siirtomarkkinoille ilmoittaessaan, että hän haluaa uusia haasteita uralleen. Mahrezin potentiaalisin määränpää on Arsenal, jonne laituria huhuiltiin jo viime elokuussa. Arsene Wenger kertoi pitävänsä pelaajasta, mutta Leicesterin pyytämät 50 miljoonaa puntaa saattaa olla siirtomarkkinoiden ristiretkeläiselle liian suolainen pyyntihinta. Myös PSG:tä ja Barcelonaa on väläytelty aikanaan 300 000 punnalla Kettuihin saapuneen pelaajan uudeksi seuraksi.

7. Virgil Van Dijk, Southampton

Huipputoppareita ei ole liiemmin markkinoilla, joten Southamptonissa leipäänsä tienaava Virgil Van Dijk on enemmän kuin haluttu puolustaja tänä kesänä. 25-vuotias hollantilainen on moderni huipputoppari ja on kohonnut nopeassa tahdissa Valioliigan eliittiin omalla pelipaikallaan. Kookasta ja hyvin peliä lukevaa Van Dijkiä on viety niin Chelseaa, Liverpoolin kuin Man Unitediinkin, mutta vahvimpana vaihtoehtona miehen uudeksi seuraksi pidetään täysremonttia alakertaansa tekevää Manchester Cityä. Willem II:n kasvatin hintalapuksi on arvioitu 50 miljoonaa puntaa, joka tekisi Van Dijkista historian kalleimman puolustajan. Taas yksi esimerkki Pyhimysten ilmiömäisestä kyvystä löytää ja jalostaa pelaajia.

Virgil Van Dijk on kesän topparimarkkinoiden kuumin nimi. (Julian Finney/Getty Images)

6. Alvaro Morata, Real Madrid

Real Madridiin palannut Alvaro Morata on sangen mielenkiintoinen tapaus. 24-vuotias Los Blancosin oma kasvatti on pelannut urallaan huippuseuroissa ja tehnyt kiitettävää jälkeä, mutta huippukärjeksi kookasta espanjalaista ei voi vielä sanoa. Vaikka peliaika oli kortilla, on 15 maalia kova työnäyte tuoreelta tuplamestarilta. Morataa on viety jo monta kautta Englantiin, etenkin Manchester United ja Chelsea ovat olleet kiinnostuneita, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että mies palaa Italiaan ja kovasti siirtomarkkinoilla jylläävän AC Milanin riveihin. Huhuissa on myös väläytelty 50 miljoonan punnan arvoiseksi hinnoitellun Moratan olevan potentiaalinen kauppatavara Real Madridin pyrkimyksissä houkutella David De Geaa Bernabeulle.

5. Kyle Walker, Tottenham

Sheffield Unitedista nuorena poikana Tottenhamiin saapunut Kyle Walker on ollut jo vuosia Valioliigan laitapakkien kermaa, mutta päättyneellä kaudella englantilainen oli monien mielestä pelipaikkansa ykkönen. 27-vuotias Walker teki syksyllä vuoteen 2021 ulottuvan jatkopahvin Spursin kanssa, mutta alkoi loppukeväästä kiukuttelemaan, eikä Mauricio Pochettinoa kylmännyt penkittää suojattiaan. Moni seura halajaa juuri oikeaa puolustajaa ja jos Walkerista pulitetaan huhutut 50 miljoonaa puntaa, ottanee Tottenham rahat mielellään vastaan, sillä Kieran Trippier ei ole juurikaan Walkeria heikompi vaihtoehto. Tuulennopeaa Walkeria on viety jo viikkojen ajan Man Cityyn, mutta myös ManU, Barcelona ja Bayern München ovat huhujen mukaan apajilla.

Kyle Walkerin ei uskota pukevan Spurs-paitaa päälleen enää ensi kaudella. (Julian Finney/Getty Images)

4. Romelu Lukaku, Everton

Yksi Jose Mourinhon yli laidan heittämistä pelaajista on kehittynyt Evertonissa kovan luokan maalinsylkijäksi. Päättynyt kausi oli Romelu Lukakulle loistava, sillä belgialainen kokosi 25 täysosumaa. Samaan tapaan kuin Belottin tapauksessa, tulee Everton käymään Lukakun tasoiselle pelaajalle liian pieneksi seuraksi, jonka on todennut myös Toffeesia valmentava Ronald Koeman. Härkämäinen kärki omaa kaikki eväät olla maailman johtavia kärkiä, eikä 87 Valioliigamaalia ja vain 24 ikävuotta ainakaan heikennä Lukakun arvoa. Varteenotettavimmaksi vaihtoehdoksi on väläytelty paluuta Chelseaan, mutta myös Man United on osoittanut kiinnostusta minimissään 70 miljoonaa puntaa maksavasta hyökkääjästä.

3. James Rodriguez, Real Madrid

Brasilian MM-kisoissa koko jalkapalloilevan maailman tietoisuuteen noussut James Rodriguez on mainio jalkapalloilija, mutta Zinedine Zidanen paletista kolumbialaiselle ei ole löytynyt paikkaa. Realin viimeisin Galactico-hankinta on takuuvarma lähtijä, sillä Zizou ei kelpuuttanut suojattiaan UCL-finaalissa edes vaihtopenkille. Myös Rodriguezia ollaan viety Englantiin ja kuinkas muuten kuin likipitäen jokaisen huippupelaajan perässä olevaan Manchester Unitediin. Tosin Chelsean ja Interin on huhuttu olevan kesällä 26 vuotta täyttävän hyökkäävän keskikenttämiehen perässä, josta Real tuskin saa kolme vuotta sitten maksamaansa 65 miljoonaa puntaa.

2. Pierre-Emerick Aubameyang, Borussia Dortmund

Dortmundin Pierre-Emerick Aubameyang on Mahrezin tavoin todennut haluavansa uusia haasteita ja Bundesliigan maalikuningasta pidetään varmana siirtyjänä. Kesäkuussa 28 vuotta täyttävän maalitykin onkin otettava seuraava askel urallaan, mikäli hän sen haluaa vielä ottaa. Maailman parhaiden hyökkääjien joukkoon luettavan gabonilaisen on jo monta vuotta huhuiltu siirtyvän Real Madridiin, mutta viime aikaisten huhujen perusteella mies olisi palaamassa Ranskaan ja PSG:n riveihin. Aubameyangin tapauksessa soppaa hämmentää myös Kiina, josta kärki on mitä ilmeisimmin saanut poskettoman tarjouksen.

31 Bundesliiga-maalia latonut Pierre-Emerick Aubameyang on ilmaissut halustaan jatkaa kohti uusia haasteita. (Ronny Hartmann/Getty Images For MAN)

1. Kylian Mbappe, Monaco

Uudeksi Thierry Henryksi ristitty Kylian Mbappe on saanut koko futismaailman polvilleen. Viime joulukuussa 18 vuotta täyttänyt hyökkääjä osui yhtä vaille jokaisessa kuudessa Mestarien liigan jatkopelissä ja avitti 15 maalillaan Monacon Ranskan mestariksi. Ominaisuuksiensa puolesta Mbappe on jo nyt loistava, joten monia varmasti puistattaa jo ajatuskin siitä, kuinka suvereeni nuori ranskalainen on 25-vuotiaana. Mbappen perässä on käytännössä jokainen huippuseura ja jos nuorukainen siirtyy, tullaan siirtoennätys kirjaamaan uusiin lukemiin. Jatkaminen Monacossa ei missään nimessä ole poissuljettu vaihtoehto, mutta pelaaminen Zidanen alaisuudessa Bernabeulla on varmasti houkuttava vaihtoehto.

Kansikuva: Juan Manuel Serrano Arce/Getty Images