Siirtoikkuna aukeaa tammikuussa – mitä Valioliigan osalta voidaan odottaa?

Eurooppalainen jalkapallokausi alkaa olla puolessa välissä, mikä tarkoittaa siirtoikkunan avautumista vuoden vaihtuessa. Todellisuudessa tammikuun siirtoikkunassa harvemmin tapahtuu mitään suurempia siirtoja. Itseasiassa viime aikoina virta on ollut Euroopasta poispäin, kun kiinalaiset ovat tulleet markkinoille. Tämä katsaus toivon mukaan selventääkin mitä tulevasta ikkunasta voi realistisesti odottaa.

Tammikuun siirtoikkuna voisi kuvailla suureksi kangastukseksi. Futismedia spekuloi koko syksyn mitä massiivisimmilla siirroilla, jotka tulevat tammikuussa tapahtumaan. Todellisuudessa tammikuun anti on yleensä laimeaa, varsinkin isojen seurojen osalta.

Viime tammikuun rahakkaimmasta Valioliigakaupasta vastasi Stoke, pulittaessaan 21 miljoonaa puntaa Gianelli Imbulasta. Portosta tullut ranskalainen oli lopulta ainoa yli 20 miljoonaa maksanut pelaaja. Toiseksi kallein tammikuussa siirtynyt pelaaja oli Lokomotiv Moskovasta Goodison Parkille suunnannut Oumar Niasse, joka maksoi Toffeesille noin 15 miljoonaa puntaa.

Isoja siirtoja tammikuussa toki on nähty. Esimerkiksi vuonna 2011 rahaa paloi ja maisemat vaihtuivat, kun Andy Carroll sekä Luis Suarez siirtyivät Liverpooliin ja Fernando Torres Chelseaan. Vastaavasti 2014 nähtiin lähes 40 miljoonan punnan siirto Juan Matan vaihtaessa maisemaa Stamford Bridgeltä Old Traffordille. Myös David Luizin ensimmäinen Chelsea-siirto tapahtui tammikuussa, samoin Nemanja Maticin paluu Länsi-Lontooseen.

Isoja siirtoja saatetaan siis nähdä, mutta yleensä tammikuun hankinnat ovat olleet täsmähankintoja. Loistava esimerkki tammikuun täsmähankinnasta on vuosi sitten Arsenaliin tullut Mohamed Elneny, joka maksoi arviolta 10 miljoonaa puntaa. Yleensä tammikuussa joko vahvistetaan materiaalin syvyyttä tai paikataan puutteita, joita on saattanut tulla loukkaantumisten myötä.

Tulevan siirtoikkunan mielenkiintoisin Valioliigajoukkue lienee Chelsea. Voittoputkessa liihottava sarjakärki nettoaa Oscarin myynnistä käsittämättömät 55 miljoonaa puntaa, mikä on hävytön summa edellisen kerran tammikuussa osuneesta pelaajasta. Kiinasta tuleva rahapino tarjoaa Antonio Contelle sauman vahvistaa ryhmäänsä, mutta tarvitseeko italilainen uusia pelaajia?

Chelsea ei pelaa Euroopassa, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, etteivät Siniset joudu otteluruuhkaan. Näin ollen Conte voi peluuttaa lähes samana pysynyttä avauskokoonpanoa, kuten on tähänkin asti tehnyt. Chelsean avauksessa ei kuitenkaan ole huutavia puutteita ja uusi hankinta voisi pahimmassa tapauksessa vain sekoittaa pakkaa. Laadukkaampi toppari Gary Cahillin tilalle olisi oikeastaan ainoa looginen talvihankinta, tosin hyvin toimivaa linjaa ei välttämättä kannata lähteä rikkomaan.

Vastaavasti Arsenal kaipaa vahvistusta laituriosastolle. Mitä ilmeisemmin Alexis Sanchez jatkaa piikissä, joten esimerkiksi Dimitri Payetin kaltainen huippupeluri voisi olla omiaan buustaamaan Tykkimiesten mestaruushaaveita. Varsinkin, kun pitkään Arsene Wengerin kiikarissa olleen Julian Draxlerin PSG-siirto näyttää varmalta. Mitenkään mahdotonta Wengerin aktivoituminen ei ole, sillä esimerkiksi seuran ennätyssummalla aikanaan tullut Andrey Arshavin matkasi Lontooseen juuri tammikuun (2009) siirtoikkunassa.

Brittimedian mukaan Dimitri Payetista saattaa tulla Alex Oxlade-Chamberlainin joukkuekaveri. Kuva: Getty

Huhujen perusteella Arsenalin tulevasta siirtoikkunasta voi kuitenkin odottaa hiljaista. Oikeastaan ainoa vahvemmin Emiratesille yhdistetty pelaaja on huippulupaava Sunderland-vahti Jordan Pickford, jonka mahdollisen siirron yhteydessä on kuitenkin puhuttu loppukauden kattavasta lainapestistä Valon Stadionilla.

Pelaajapolitiikan suhteen Arsenalin tärkein tehtävä on uusien miesten hankinnan sijaan saada Sanchezin ja Mesut Özilin nimet jatkopahveihin. Tähtipelaajien nykyiset diilit päättyvät kesällä 2018 ja ainakin chileläinen on saanut megalomaanisen tarjouksen Kiinasta.

Pohjois-Lontoon valkoisella puolella ei kannata odottaa kiireistä siirtoikkunaa. Oikeastaan ainoa vahvemmin White Hart Lanelle linkitetty pelaaja on Crystal Palacen Wilfried Zaha, jonka on kuitenkaan vaikea kuvitella tuovan liiemmin lisäarvoa, varsinkin kun kesähankinta Moussa Sissoko on näyttänyt viime peleissä elonmerkkejä.

Kesällä yhteensä yli 300 miljoonaa puntaa polttaneet Manchesterin joukkueet saattavat keksiä mitä vaan. Cityyn on itseasiassa tulossa vahvistusta, kun kesällä lunastettu huippulupaava brassi Gabriel Jesus liittyy Taivaansinisten riveihin Palmeirasista. Pep Guardiolan epäonneksi Jesus ei kuitenkaan täytä joukkueen pahimpia puutteita, jotka löytyvät alakerrasta.

Käytännössä City tarvitsisi ainakin laadukkaan keskuspuolustajan, joskaan uusi laitapakkikaan ei olisi pahitteeksi. Ainoa puolustava pelaaja, joka on viime aikoina yhdistetty Cityyn on Sevillan keskikenttää tasapainottava Steven N’Zonzi, joka omaa Valioliigakokemusta Stokesta ja Blackburnista.

Manchesterin läntisellä puolella Victor Lindelöfin 45 miljoonan punnan siirtoa pidettiin varmana vielä ennen joulua, mutta ruotsalainen näyttää viime aikaisten tietojen perusteella jäävän Benficaan. Syynä ManU:n innostuksen laantumiseen lienevät topparin järjetön hintalappu, sekä Phil Jonesin ja Marcos Rojon hyvät otteet viime aikoina.

Jos Carrington treenikeskuksessa käy ovi, tulee se käymään ulospäin. Ainakin Morgan Schneiderliniä pidetään varmana lähtijänä. Ranskalaisankkurin uudeksi osoitteeksi on huhuttu West Bromwichia ja Evertonia. Goodison Parkille on yhdistetty myös pahasti flopannut Memphis Depay, jonka päivät Old Traffordilla näyttävät olevan luetut. Ainoastaan 20 minuuttia tämän kauden Valioliigassa pelannut hollantilainen lähtenee lainalle, mutta pysyvääkään siirtoa ei kannata poissulkea. Kaksikon lisäksi Bastian Schweinsteiger näyttää takuuvarmalta lähtijältä. Saksalaisen osoitteeksi on spekuloitu MLS-liigaa ja Chicago Fireä.

Evertonin näkökulmasta Depay olisi enemmän kuin tervetullut vahvistus, vaikka vähän pelanneen hollantilaisen nykytaso onkin arvoitus. Loppukauden polveaan kuntouttava Yannick Bolasie jätti ison aukon Toffeesin laituriosastolle, jonne Ronald Koeman etsinee joka tapauksessa vahvistusta.

Merseyside Derbyn voittaneella Liverpoolilla riittää myös mietittävää. Ainakin Poolin keskuspuolustus kaipaisi Dejan Lovrenia laadukkaampaa kakkostopparia. Myös vasemman pakin tontti on Jürgen Kloppille kinkkinen. James Milner kyllä pelaa hyvin, mutta esimerkiksi keskitystilanteet ovat parempi jalka kentän puolella pelaavalle englantilaiselle haastavia. Penkillä istuva Alberto Moreno taas on niin huono ja ”Kloppon” luoton menettänyt, että saksalainen saattaa napata jonkun nuoren ja nousevan kyvyn Milnerin aisapariksi. Esimerkiksi Leicesterin Ben Chilwell ja Aston Villan Jordan Amavi ovat pyörineet huhuissa.

Mestaruutta puolustavan Leicesterin alkukausi on ollut liigapelien osalta vaikea, mikä johtuu osittain pahoista puutteista keskikentän keskustassa. Claudio Ranieri on kuitenkin vahvistamassa tätä osastoa Genkin huippulupaavalla Wilfred Ndidillä. Hiljattain 20 vuotta täyttänyt nigerialainen liikahtaa King Power Stadiumille 15 miljoonan punnan korvausta vastaan.

Siirtoikkunan kuumin Valioliigapelaaja taas löytyy Southamptonista. Loistokautta pelaava Virgil Van Dijk on yhdistetty kumpaakin Manchesterin ja kumpaankin Liverpoolin joukkueeseen. 40 miljoonan punnan hintalapulla varustettu toppari jäänee kuitenkin vielä loppukaudeksi, sillä Claude Puel on puhunut useaan otteeseen aikomuksestaan pitää hollantilainen St. Mary’sillä.

Virgil Van Dijkillä riittää ottajia, mutta tarttuuko toppari isojen seurojen haaviin vielä tammikuussa? Kuva: Getty

Van Dijk -sagan vanavedessä kannattaa seurata myös Jermain Defoen tilannetta. Kokenut maalinsylkijä on nimittäin yhdistetty akuutista hyökkääjäpulasta kärsivään West Hamiin, jossa 34-vuotiaan Defoen Valioliigaura alkoi yli 15 vuotta sitten. Sunderlandille voisi Defoen myynnin myötä sanoa ”kiitos ja hyvää yötä”, joten David Moyes pyrkii pitämään kynsin ja hampain kiinni ykköstähdestään.

Valioliigakenttien ulkopuolisista pelaajista suurennuslasin alla on Real Madridin James Rodriguez, joka on vihjaillut siirrolla muihin maisemiin. Los Blancosin penkille jämähtänyt kolumbialainen sopisi esimerkiksi Chelseaan todella hyvin, mutta viimeisimpien tietojen mukaan 60 miljoonan punnan hintalappu on latistanut länsilontoolaisten kiinnostuksen. Vähemmän yllättäen myös kiinalaiset ovat kiinnostuneet Rodriguezin palveluksista.

Kiinan Superliiga ja sen poskettomat rahapinot tuovatkin oman mielenkiintonsa tulevaan siirtoikkunaan. Aiemmin mainittu Oscar yli 50 miljoonan punnan hintalapulla on hyvä esimerkki kiinalaisten ostovoimasta ja järkyttävästä ylihinnasta, mitä uusrikkaat seurat joutuvat maksamaan. Valioliigakentiltä tutun Carlos Tevezin kotiinpaluu Boca Juniorsissa kesti lopulta vain puolitoistavuotta, sillä argentiinalainen lähti parempien tienestien perässä Kiinaan. Tevez tienaa uuden sopimuksensa myötä 615 000 puntaa viikossa, joka tarkoittaa hyökkääjän ansaitsevan punnan joka sekunti.

Kiina kannattaa siis ottaa tosissaan. Esimerkiksi tammikuussa 2016 kauko-itään suuntasivat Jackson MartinezRamires ja Alex Teixeira, joista jokaisella olisi ollut annettavaa Euroopan huippusarjoissa.

Toisen mielenkiintoisen aspektin tulevaan ikkunaan tuovat tammi-helmikuussa pelattavat Afrikan mestaruuskisat. Esimerkiksi Liverpool menettää senegalilaisen Sadio Manen kolmeksi viikoksi Gabonissa pelattaviin kisoihin. Pahaa päänvaivaa kisat tuovat myös David Moyesille, jonka avauskokoonpanosta katoaa ainakin Didier Ndong (Gabon) sekä Lamine Kone (Norsunluurannikko). Kolmen viikon takia ei kuitenkaan kannata odottaa nimekkäitä korvaajia afrikkalaispelureille.

Mitä tammikuun siirtoikkunasta voi sitten realistisesti odottaa? Allekirjoittaneen sivistynyt arvio on: täsmähankintoja ja ylijäämän poistamista. Varsinkaan isoilta seuroilta ei kannata odottaa megasiirtoja. Hieman pienemmän profiilin tulijoita saatetaan kuitenkin nähdä. Esimerkiksi Branislav Ivanovic tuli Chelseaan aikanaan tammikuussa (2008). Serbin maanmies Nemanja Vidic oli niin ikään tammikuun(2006) tulija, samoin Patrice Evra (2006).

Jos ovi käy johonkin suuntaan ison rahapinon saattelemana, käy se nimenomaan Kiinan suuntaan. Valioliigan kärkikuusikolla ei kuitenkaan ole niin isoja puutteita, että niitä tarvitsisi täyttää isoilla siirtosummilla. Tammikuun siirrot ovat myös myyjän näkökulmasta ongelmallisia, sillä korvaaja on huomattavasti vaikeampi ajaa sisään keskellä kautta, kuin sesongin alkutaipaleella. Senkin takia odotettavissa on Valioliigan osalta maltillinen siirtoikkuna.

Kansikuva: Getty

26-31.12. Nappaa 10€ Riskitön veto jääkiekon nuorten MM-kisoihin! Linkki: go.nordicbet.com/U20hoki

Luukku 30: go.nordicbet.com/Luukku30: Osallistu ja voit voittaa osuutesi 6000€ kasinokampanjasta sekä 1500€ arvonnasta.

Seuraa Valioliigaa Viasatin kanavilta ja ViaPlay-palvelusta.