Valioliigakierroksen topit ja flopit: Bournemouth, Alexis Sanchez ja Cityn sikailut

Menneen viikonlopun Valioliigakierros tuskin jätti ketään kylmäksi. Sumujen saarten ykkössarjassa palloa ladottiin verkkoon peräti 37 kertaa eli lähes neljä kertaa per ottelu. Näin ollen myös toppien ja floppien listoille oli runsaasti tunkua. Kierroksen numero 14 tasosta kaiken olennaisen kertonee se, ettei esimerkiksi Swansean tylysti 5–0 möyhentänyt Tottenham mahtunut listalle. Myös 1–5-kotitappion kokenut Hammers jäi floppien ulkopuolelle.

Flopit:

3. Manchester City

Kuten Cityzens-manageri Pep Guardiola totesi, pelasi hänen joukkueensa hyvin ja loi tarvittavat maalipaikat huippuottelun voittamiseksi. Niin vaan pistepotti kuitenkin lipui Chelsean mukana Lontooseen. Vieraat rokottivat käytännössä ainoista maalipaikoistaan ja etenkin tuttuun tapaansa koheltanut Nicolas Otamendi oli yksi lauantain anti-sankareita. Pyyhkeitä ansaitsee myös Kevin De Bruyne, joka 1–0-johdossa tinttasi pallon tyhjästä maalista yläputkeen. City ei ehkä pelillisesti kuuluisi floppilistalle, mutta tapa jolla manchesterilaiset lahjoittivat pinnat vieraille oli pahemman luokan pupeltamista.

2. Liverpool

Mainiolla hyökkäyspelaamisellaan koko alkukauden hurmannut Liverpool näytti jo kiihdyttelevän rutiinivoittoon, kun Emre Can tälläsi vierailijat tulisella kudilla 1–3-johtoon, kellon näyttäessä 64 minuuttia. Ykköstoppari Joel Matipin poissaolo kuitenkin näkyi ja Poolin kahden maalin johto suli lopulta katastrofaaliseksi tappioksi. Bournemouthin voittomaali oikeastaan huipensi vieraiden surkean puolustamisen. Pool-pelurit tekivät isäntien Steve Cookille kunniakujan boxin kulmalle, josta toppari tälläsi suoraan Loris Kariuksen syliin, mutta saksalaismaalivahti ei saanut palloa vangittua, vaan sylkäisi sen suoraan isäntien tarjottimelle.

1. Sergio Agüero & Fernandinho

Cityn tärkeimpiin pelaajiin kuuluva kaksikko poltti päreensä pahanpäiväisesti huippuottelun lisäajalla. Tähtihyökkääjä Agüeron törkytaklaus kohdistui David Luizin polveen ja taklausta seuranneessa kalabaliikissa Fernandinho tarttui useampaan otteeseen Cesc Fabregasin kurkkuun. Ylilyönneistä kaksikko sai ansaitut ulosajot. FA langetti Agüerolle neljän ja Fernandinholle kolmen ottelun pelikiellon. Kaksikon sikailua ei voi mitenkään puolustella, mutta ottelun tuominneen Anthony Taylorin tiukkojen päätösten voi väittää suosineen Chelseaa. Esimerkiksi Luizin ulosajaminen Agüeron juoksulinjan blokkaamisesta alimpana miehenä ei olisi ollut suuri vääryys.

Bonusfloppi: Manchester United

Vierailijat olivat kuskin paikalla ja pelasivat mukiinmenevää jalkapalloa, mutta bonusfloppi irtoaa muutaman tötöilyn seurauksena. Ensinnäkin Marcos Rojon kahden jalan pulkka oli kuvottava taklaus ja päivänselvä punainen kortti vaikka ottelun tuominnut Michael Oliver ”paskoikin housuihinsa”. Myös Jose Mourinhon päätös vetää joukkue kuoreen ja antaa pallo Evertonille oli typerä, sillä johdossa ollut United hallitsi kenttätapahtumia, eikä isäntien murtautumismahdollisuuksia ollut edes näköpiirissä. Kolmas ja surullisin tapaus oli ex-Everton Maroune Fellaini, joka tuli lopussa turvaamaan ManU:n johtoa, mutta kohelsi boxissa sillä seurauksella, että Everton sai rankkarin, jonka Leighton Baines toimitti vuorenvarmasti verkon perukoille.

Topit:

3. Alexis Sanchez

Kertonee kaiken olennaisen tämän Valioliigakierroksen tasosta, että hattutempun viimeistellyt Alexis Sanchez löytyy vasta toppilistan kolmospallilta. Joka tapauksessa chileläinen oli täysin pitelemätön, kun Arsenal kävi murskaamassa paikalliskilpailija West Hamin Itä-Lontoossa. Alexis löi alkutahdit syöttämällä Mesut Özilin 1–0-maalin ja sinetöi Tykkimiesten voiton toisen puoliajan hattutempullaan. Etenkin Sanchezin ensimmäinen osuma oli todella komea, kun kärki hassutti kolme Hammers-puolustajaa ennen tarkkaa sijoitusta takakulmaan.

2. Chelsea

Sarjakärki Chelsea osoitti viikonloppuna jälleen suuruutensa nousemalla komeaan 1–3-vierasvoittoon Etihadilla. Täysin köysissä olleet sinipaidat viimeistelivät tappavan tehokkaasti. Tulikuuma Diego Costa oli tuttuun tapaansa oivalla pelipäällä. Espanjalainen viimeisteli komealla tavalla tasoituksen ja vapautti Willianin läpiajoon Chelsean voittomaalissa. Eden Hazard sinetöi voiton karkaamalla läpiajoon ottelun loppuhetkillä. Esityksenä Chelsean peli ei ollut vakuuttavin, mutta joukkue osoitti merkittävää henkistä kanttia nousemalla takaa ohi.

Diego Costa oli jälleen pelipäällä, samaa ei voi sanoa pahasti koomailleesta Nicolas Otamendistä. Kuva: Getty

Diego Costa oli jälleen pelipäällä, samaa ei voi sanoa pahasti koomailleesta Nicolas Otamendistä. Kuva: Getty

1. Bournemouth

Viikonlopun ykköspaikasta ei liene epäselvyyttä. Lyhytsyöttöpelillään hurmannut Bournemouth teki kauden toistaiseksi kovimman kirin nousemalla kahden maalin tappiolta voittoon asti ja vieläpä viimeisen vartin aikana. Erityismaininta täytyy antaa nuorelle Ryan Fraserille, joka oli kirsikoiden nousun pääarkkitehti. Toisen jakson alussa kentälle tullut skotti hankki rankkarin, teki 2–3-kavennuksen ja tarjoili loistavan keskityksen Steve Cookin komeaan tasoitusmaaliin. Lainamies Nathan Aké huipensi isäntien komean nousun, joka nosti eteläenglantilaiset komeasti kymmenenneksi.

Papukaijamerkki: Hawk-Eye

Jalkapallon synnyinmaassa kiistelty maalilinjateknologia, niin sanottu ”Hawk-Eye” osoitti viikonloppuna vahvuutensa. Liverpool oli lähellä siirtyi 1–4-johtoon, mutta maalikamera osoitti muutaman millin jääneen maaliviivan päälle. Heti seuraavassa ottelussa maalikamera todensi Zlatan Ibrahimovicin tolppien väliä pyörineen pallon käyneen maalissa. Etenkin Zlatanin tilanne osoitti Hawk-Eyen tarpeellisuuden, sillä avustavan olisi ollut mahdotonta ehtiä päätyviivalle.

Seuraa Valioliigaa Viasatin kanavilta ja ViaPlay-palvelusta.

Kansikuva: Getty