Valioliigakierroksen topit ja flopit: Liverpool, Manchester City ja Leicester

Valioliigassa nähtiin jälleen värikäs viikonloppu. Chelsea jatkoi edelleen todella vakuuttavia otteitaan, mutta kärkipään osalta viheriöillä nähtiin myös yllätyksiä. Monet mestaruudestakin taistelevat joukkueet kärsivät yllättäviä pistemenetyksiä, mikä tasasi tilannetta aivan kärjen takana.

Flopit

3. Tottenham

Tottenham kärsi sunnuntaina kirvelevän tappion Manchester Unitedille maalein 0-1. Old Trafford ei toki ole se helpoin paikka vierailla, mutta lontoolaisten otteissa olisi ollut paljon parantamisen varaa. Erityisesti loppukiri, tai pikemminkin sen puute, ja monien tärkeiden pelaajien alisuorittaminen kävi Tottenhamille kalliiksi. Spurs kamppailee tiukasti Mestarien liigaan oikeuttavista paikoista, mutta nykymenolla paikka kärkinelikossa jäänee haaveeksi. Joukkue nappasi toki voiton Manchester Citystä lokakuun alussa, mutta muuten Tottenham ei ole pystynyt kaatamaan pahimpia kilpailijoitaan. Unitedin lisäksi Chelsea kuittasi täydet pisteet lontoolaisilta, kun taas Liverpoolin, Leicesterin, Evertonin ja Arsenalin kanssa Spurs tasasi pisteet.

2. Liverpool

Liverpoolilla on menossa hieman köykäisempi vaihe otteluohjelman suhteen, sillä joukkue ei ole hetkeen kohdannut suurimpia ennakkosuosikkeja. Tästä huolimatta pistepussi ei ole karttunut aivan odotetusti, sillä Pool on voittanut edellisestä neljästä ottelustaan vain yhden. Sunnuntaina joukkue päätyi pistejakoon West Hamin kanssa, kun ottelu Anfieldilla päättyi tasan 2-2. Liverpool onnistui toki nousemaan väkevän toisen puoliajan myötä tasoihin, mutta avauspuoliajan lopun nukahdukset koituivat lopulta kohtalokkaiksi. Pool on edelleen mainioissa asemissa sarjataulukon kolmannella sijalla, mutta piste-eroa ykkösenä majailevaan Chelseaan on kuusi pistettä.

1. Manchester City

Tämän viikon ykkösflopista ei ollut epäselvyyttä. Leicester takoi pallon jo ensimmäisen 20 minuutin aikana kolmesti Manchester Cityn verkkoon ja ottelu oli käytännössä paketoitu, vaikka vierailijat pystyivätkin hieman kaunistelemaan lukemia toisella puoliajalla. Cityn pelaajistolle ei liiemmin heru kehuja esityksen jälkeen, mutta syyttävä sormi osoittaa myös Pep Guardiolaan ja riskialttiin taktiikan suuntaan. Myös Fernandinhon puuttuminen taivaansinisten keskikentältä ja miehen merkitys joukkueelleen tuli karulla tavalla esille.

Topit

3. Chelsea

27 pistettä ja vain kaksi päästettyä maalia edellisessä yhdeksässä ottelussa Valioliigassa. Antonio Conte on virittänyt lontoolaiset todella kovaan iskuun Arsenalille kärsinyt 0-3 -tappion jälkeen. Chelsea jatkoi tutulla linjalla sunnuntaina, kun joukkue nappasi täydet pisteet West Bromwichilta lukemin 1-0. West Bromwich pelasi oikeastaan juuri niin kuin Chelseata vastaan pitääkin pelata, mutta yksi virhe koitui kohtaloksi eikä hurjassa vireessä oleva Diego Costa tuntenut armoa. Hyökkääjä viimeisteli jo kauden 12 maalinsa ja siirtyi yksin Valioliigan maalipörssin piikkipaikalle.

2. Stefano Okaka, Watford

Watford kuittasi tärkeät pisteet lauantaina, kun Everton kaatui maalein 3-2. Kolmen pisteen myötä The Hornets kipusi jo sarjataulukon seitsemännelle sijalle. Joukkueen ratkaisijaksi nousi vasta toista kertaa tällä kaudella avauskokoonpanossa ollut Stefano Okaka, joka viimeisteli kaksi osumaa. Maalit olivat syyskaudella loukkaantumisista kärsineelle hyökkääjälle sesongin ensimmäiset. Varsinkin ensimmäinen italilaishyökkääjän osumista tulee varmasti pyörimään maalikoosteissa vielä pitkään.

1. Leicester

Leicesterin syyskausi on ollut haasteellinen, mutta viime kauden mestarit saivat balsamia haavoilleen kuittamaalla komean voiton Manchester Citystä. Ennen tätä kamppailua Leicester ehti pelata viisi voitotonta ottelua Valioligassa. Kettujen esitys oli kauttaaltaan erinomainen ja palautti mieleen muistoja viime kaudelta. Kontrasti oli melkoinen verrattuna joukkueen viikon aiempaan otteluun, kun Porto kylvetti kotikentällään englantilaisia lukemin 5-0. Ensimmäisen hattutemppunsa Valioliigassa viimeistelleen Jamie Vardyn onnistumiset tulivat myös tärkeään saumaan, sillä hyökkääjä oli edellisen kerran onnistunut maalinteossa syyskuun alkupuolella.

Pystyt seuraamaan Valioliigaa kattavasti Viasatin kanavilta sekä Viaplay -palvelusta.

Nordicbetin joulukalenterissa on tänään vuorossa kasinohaasteet. Mikäli suoritat kolme haastetta, niin olet mukana kilpailemassa 7500 euron potista. Pääset mukaan tästä.

Kansikuva: Getty