Valioliigaraati: Zlatan, nousijat sekä Arsenalin ja Leicesterin kompurointi

Faneille.comin Valioliiga-tiimi kokoontui päivän polttavien kysymysten äärelle. Valioliiga starttasi viime viikonloppuna ja ensimmäiset suuntaviivat tulevan kauden kulusta on nyt vedetty. Isot joukkueet eivät suuressa kuvassa vakuuttaneet, mutta myös onnistumisia nähtiin. Eemeli Kosonen, Janne Kainulainen, Jaakko Tiira ja Roope Liimatainen kävivät ensimmäisen kierroksen tapahtumia läpi ja loivat katsauksen tulevaan.

Leicester hävisi katastrofaalisesti sekavassa tilassa olevalle Hullille. Onko hallitsevan mestarin lento ohi?

JK: Aika vahva statement yhden ottelun perusteella kysenalaistaa mestarin lento. Ketuilla oli kaikki avaimet voittaa avausottelu Hullia vastaan, mutta muun muassa Vardyllä ei ollut kuuluisaa pöljää päivää. Toisaalta Leicesterin heikkoudet tulivat karulla tavalla kyseisessä ottelussa esiin, kun Hull antoi pallonhallinnan hallitseville mestareille, eikä Ketut pystyneet murtautumaan Hullin bussiin. Viikonloppuna pelataan perin mielenkiintoinen ottelu, kun kauden heikosti aloittanut Arsenal saapuu Leicesterin vieraaksi King Power Stadiumille.

JT: Ei lähdetä vielä yhden pelin perusteella tekemään liian hätäisiä johtopäätöksiä, kun Leicester ei muutenkaan suurimpiin mestarisuosikkeihin kuulu. Joka tapauksessa avauspelin konttaaminen nosti tummia pilviä Kettujen taivaalle. Esimerkiksi kapteeni Wes Morgan oli luokattoman huono, myöskään keskikentällä operoinut Andy King ei ole Leicesterin avauksen tasoinen pelaaja. Myös viime kaudesta tuttu tehokas maalipaikkojen hyödyntäminen loisti poissaolollaan, eikä Leicester näyttänyt viihtyvän pallon kanssa. Olen edelleen sitä mieltä, että Leicesterin suoraviivaista ja tehokasta pelityyliä vastaan on todella vaikea pelata, joten kyllä Kettujen liito vielä käyntiin lähtee.

EK: Komppaan tovereita: yhden ottelun perusteella ei pidä tuomita vielä mitään. Leicester pelasi pääosin kuitenkin mainiosti ja olisi voittanut ottelun yhdeksän kertaa kymmenestä, mutta tällä kertaa ei vain pomppinut sisään. Hallitsevan mestarin alkukauden otteluohjelma on tosin varsin haastava, sillä joukkue kohtaa seuraavan viiden ottelun aikana kotonaan Arsenalin sekä vieraissa Manchester Unitedin ja Liverpoolin. Avauspelin ”helpot” pisteet olisi pitänyt ottaa, koska pian alkaa Mestarien liiga ja muutenkin ohuehko materiaali joutuu entistä suuremmalle rasitukselle.

RL: Tappio oli karmaiseva, mutta tosiaan yhden pelin perusteella ei sovi tehdä liian radikaaleja johtopäätöksiä. Sen sijaan kaikki seikat huomioiden uskon Kettujen putoavan pahasti kärkijoukkueiden kyydistä ja putoavan kauden päätteeksi ylempään keskikastiin. Totta kai pienelle seuralle tuokin on hyvin, mutta ei se enää viime kauden lentoa vastaa.

Zlatan Ibrahimovic osui heti Valioliiga-debyytissään. Taisteleeko ruotsalainen tosissaan maalikuninkuudesta?

RL: Haastaa. Ei Ruotsin kuningas välttämättä suurin suosikki maalikunkuksi ole, mutta yksi kovimmista ehdokkaista Sergio Agüeron ja Harry Kanen ohella. ManU ei avauspelissä luonut Zlatanille juurikaan maalipaikkoja, mutta siitä huolimatta ruotsalainen sakotti kertaalleen. José Mourinholla on ollut tapana laittaa ensimmäiseksi puolustuspeli uomiin ja sen jälkeen keskittyä hyökkäyspelin sommitteluun. Jatkossa Zlatan tulee löytämään itsensä yhä useammin maalipaikoilta.

JT: Todennäköisesti. Epäilin josko Zlatan vielä ehtoopäivillään pärjää kovatempoisessa Valioliigassa ja vieläpä vähemmän seksikästä hyökkäyspeliä harjoittavan Mourinhon alaisuudessa, mutta ainakin alun perusteella ruotsalainen on osoittanut olevansa edelleen maailmanluokan pelaaja. Vaikka Zlatan ei ole enää fyysisesti samassa kunnossa kuin ennen, on loistava tekniikka ja viimeistelytaito vielä tallella. Niinpä uskoisin, että Zlatan hätyyttelee 20 maalin rajaa, mutta aivan Agüeron lukemiin ruotsalainen ei yllä.

JK: Minähän Jalmu sanoin! Zlatan iskenee noin 20 maalia tällä kaudella. Siinä olen samaa mieltä kanssasi, että ei Zlatankaan pärjää Agüerolle, joka tulee viemään maalipörssin ja hätyyttelee tällä kaudella jopa maagista 30 maalin rajaa.

EK: Zlatan on vedonlyöntiyhtiöidenkin mielestä heti Agüeron jälkeen suosikki maalikuninkaaksi, joten varsinkin avauspelin jälkeen on turvallista sanoa, että ruotsalainen tulee kamppailemaan parhaan maalintekijän tittelistä. Toki todellinen taso nähdään vasta kauden mittaan. Mielenkiintoista nähdä kohta 35-vuotiaan Zlatanin kunto keskellä kautta, kun mies on ensi kertaa Valioliigan kiivaassa pelitahdissa ja fyysisessä sarjassa.

BOURNEMOUTH, ENGLAND - AUGUST 14: Zlatan Ibrahimovic of Manchester United celebrates scoring his team's third goal during the Premier League match between AFC Bournemouth and Manchester United at Vitality Stadium on August 14, 2016 in Bournemouth, England. (Photo by Stu Forster/Getty Images)

Zlatan ei antanut ensimmäisen Valioliiga-maalinsa odotella itseään kauan.

Loukkaantumisten kiusaama Arsenal oli suurissa ongelmissa Liverpoolia vastaan. Ovatko Tykkimiehet jäämässä isojen kyydistä?

JT: Valitettavasti kyllä. Toki vielä ei ole liian myöhäistä korjata kurssia, kun siirtoikkunakin on avoinna. Nykyisellä joukkueella en näe Arsenalin taistelevan mestaruudesta. Laurent Koscielny on loistava toppari, mutta hänen jälkeensä muuta toppariosastoa voisi kuvat korkeintaan keskinkertaisiksi. Myös se surullisen kuuluisa maailmanluokan hyökkääjä Gunnersin olisi jostain hankittava. Uusi toppari Emiratesilla todennäköisesti nähdään, mutta siihen se sitten jääkin. Arsenal saattaa hivuttaa itsensä kärkinelikkoon, kuten seura on Arsene Wengerin alaisuudessa onnistunut aina tekemään. Nelospaikka on kuitenkin maksimi mihin Arsenal nykyjoukkueella ja taktisesti yksipuolisen Wengerin alaisuudessa voi yltää.

JK: Valitettavasti kyllä. Arsenal ei tule pärjäämään Liverpoolille, Chelsealle, Manchester Unitedille, Manchester Citylle ja tuskin Spursillekaan. Tämä johtuu uskomattomasta jääräpäisyydessä siirtomarkkinoilla, palkkapolitiikasta ja Wengeristä. Jürgen Klopp, Antonio Conte, Jose Mourinho, Pep Guardiola ja Mauricio Pochettino ovat yksinkertaisesti nykyään parempia managereita ja saavat joukkueistaan taktisesti ja henkisesti enemmän irti kuin Wenkku. Syödään sitten sanat, jos madness tapahtuu ja ennen siirtoikkunan umpeutumista ranskalainen vetäisee pari jytkyä á la Griezmann yms. Tähän tuskin uskoo kukaan.

EK: Liverpool yllätti Arsenalin ns. housut kintussa eikä vaikuttanut, että tykkimiehet olisivat olleet laisinkaan valmiita kauteen. Kloppin miehistö pyöritteli kotijoukkuetta ajoittain todella näyttävästi, enkä usko kaavan juuri muuttuvan Arsenalin osalta muitakaan kärkkijoukkueita vastaan. Pienemmät  ja etukäteen heikommat vastustajat Arsenal hoitaa rutiinilla, mutta nimenomaan keskinäiset kohtaamiset isojen kanssa koituvat tykkimiesten kohtaloksi.

RL: Uskon Wengerin raapivan pisteitä riittävän turvalliseen tahtii, jotta mitään pannukakkua ei kaudesta pääse syntymään. Ainakin Manchesterin joukkueet ovat sen verran vahvan oloisia, etten usko Tykkimiesten pysyvän heidän kyydissään. Kärkinelikkoon sijoittuminen on edelleen täysin mahdollisuuksien rajoissa ja sen, jos minkä Wenkula osaa. Siirtoikkunakin on vielä yli kaksi viikkoa auki, joten apujakin on vielä mahdollista hankkia.

Nousijajoukkueet aloittivat vaihtelevalla menestyksellä. Miten Burnleyn, Hullin ja Boron käy?

JK: Hull repi avausottelussaan materiaalistaan kaiken irti. Peluriksi tiedetty Robert Snodgrass oli ottelun hahmo Leicester-voitossa. Liukas laituri on alati vaarallinen erikoistilanteissa ja Snodgrassin dominoimat erikoistilanteet ovat Tiikereiden tämän kauden vahva ase.

Burnley paukautti tällä viikolla, kun kokenut belgialainen Steven Defour saapuu vahvistamaan the Claretsia. Defour tulee olemaan joukkueen tärkein pelaaja yhdessä kärkimies Andre Grayn kanssa. Nähtäväksi jää millainen kausi Burnleyllä tulee olemaan. Joukkue hangannee vähämaalisia otteluita ja pyrkii napsimaan kaikki mahdolliset pisteet tyylistä välittämättä.

Boro tulee olemaan vaikea vastus monelle joukkueelle. Joukkueesta löytyy taitoa ja vaarallisuutta. Avauspiste on otettu ja jäädään mielenkiinnolla seuraamaan joukkueen otteita, eikä tehdä liikoja analyysejä sen otteista ensimmäisen pelin perusteella.

JT: Hullille täytyy nostaa hattua. Käsittämättömässä kaaoksessa oleva seura sai Leicester-voitosta varmasti paljon tuulta purjeisiinsa. En kuitenkaan usko, että Tiikereiden suonenveto tulee kantamaan sarjapaikan uusimiseen, sen verran nuhainen joukkueen materiaali on, eikä fanien ja omistajaportaan vihamieliset fanit voi pitemmän päälle olla vaikuttamatta joukkueen esityksiin. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii Mike Ashleyn omistama Newcastle, joka on alisuorittanut koko 2010-luvun.

Mitä tulee Burnleyyn, ei avaustappio ollut mikään yllätys, vaikka Swansea olisi ehdottomasti ollut kaadettavissa. Defour on eittämättä kova peluri Claretsin tasoiseen jengiin, mutta belgi tarvitsee vierelleen vielä toisen tekijämiehen, jotta Burnley voi tosissaan taistella sarjapaikasta. Vastaavasti Middlesbroughin uskon säilyttävän sarjapaikkansa ilman sen suurempia vaikeuksia. Boro on nousijaksi erittäin laadukas ja hyvin valmennettu ryhmä, josta löytyy muutama kokeneempi johtotähti. Näiden asioiden uskon siivittävän punapaidat alempaan keskikastiin.

RL: Hull aloitti kieltämättä hienosti, mutta uskon silti joukkueen jäävän sarjan jumboksi kauden päätteeksi. Joukkueen nykytila huomioiden säilyminen olisi todella kova temppu. Myös Burnley on vahva ehdokas vaihtamaan sarjatasoa kauden päätteeksi, mutta tilanne ei ole avaustappiosta huolimatta yhtä heikko kuin Hullilla. Middlesbrough on nousijoista vahvin ja uskon heidän hyvien kesäostostensa vuoksi säilyttävän sarjapaikkansa turvallisella erolla putoajiin.

EK: Hullin voitto oli juuri sitä mitä noin sekavassa tilassa oleva joukkue tarvitsi, sillä hallitsevan mestarin kaataminen tuo varmasti melkoisen piristysruiskeen joukkueeseen. Hull kohtaa vielä Swansean ennen kuin joukkue pelaa Manchester Unitedia, Arsenalia ja Liverpoolia vastaan neljän kierroksen sisään. Näissä peleissä kyyti voi olla kylmää ja arki iskeä karulla tavalla, joten myös Swanseata vastaan olisi tärkeää saada pisteitä ja sen myötä itseluottamusta. Roopea kompaten uskon niin ikään Hullin kuitenkin tippuvan sarjaporrasta alaspäin.

Avauskierroksella nähtiin monia loistavia otteluita yksilötasolla. Ketkä yksittäiset pelaajat säväyttivät eniten?

RL: Liverpoolin hyökkäys oli vauhdissa Arsenalia vastaan ja etenkin Phillippe Coutinho ja Sadio Mane väläyttelivät osaamistaan. Mane sopii Kloppon pelityyliin kuin nenä päähän ja voi kostautua todella hyväksi hankinnaksi, mikäli pääsee epätasaisuudestaan eroon. Manchester Unitedin tuore topparihankinta Eric Bailly pelasi lupauksia herättävästi Valioliiga-debyytissään.

JK: Kyllä Coutinho oli, voiko sanoa, jälleen huikea! Lisäksi Hullin Snodgrass, Zlatan ja West Hamin James Collins säväyttivät minun silmääni.

JT: Coutinho oli viikonlopun ykköstähti, siitä ei pääse yli eikä ympäri! Vaikka Leicester hävisikin, oli uusi mies Ahmed Musa mielestäni todella hyvä. Nopea nigerialainen on hyökkäyskolmanneksella epäitsekäs ja työteliäs pelaaja, josta tulee olemaan vielä paljon iloa hallitsevalle mestarille. Myös Chelsean paidassa debytoinut N’Golo Kante oli fantastinen West Hamia vastaan, riistäen palloa tuttuun tyyliin. Kolmas yksilötason nosto on poikkeuksellisesti piikissä pelannut Evertonin Gerard Deulofeu. Katalaani jäi ajoittain todella yksin, mutta oli alata vaarallinen ja hyvänä kuljettajana pystyi horjuttamaan Tottenhamin vahvaa alakertaa yllättävän hyvin, muun joukkueen keskittyessä lähinnä puolustamiseen.

EK: Komppaan Jaakkoa: Musa teki erittäin vakuuttavan sisääntulon Valioliigaan ja on toistaiseksi osoittautumassa erinomaiseksi hauksi Leicesteriltä. Vanhoista nimistä pitää nostaa esiin Chelseasta esimerkiksi Eden Hazard, Oscar sekä Diego Costa. Viime kauden tukkoisuudesta ei ollut tietoakaan, vaikka varsinaiseen näytöstyyliin voitto ei irronutkaan. Silti trio osoitti olevansa samanlaisessa iskussa kuin mestaruuskaudella.

Kansikuva: Getty