HJK:lla on käsissään hiomaton timantti – potentiaalia nousta välittömästi sarjan parhaaksi pelaajaksi

Veikkausliigan alkuun on 34 päivää ja monet joukkueet alkavat jo olla valmiina sesongin alkuun. Vakuuttavasti Suomen Cupissa esiintyneellä HJK:lla on pullat hyvin uunissa, sillä monet joukkueen pelaajista ovat pelanneet väkevästi heti ensimmäisistä otteluista lähtien. Joukosta on kuitenkin erottunut yksi yllättävä timantti.

Monet hieraisivat silmiään, kun Klubi päätti marraskuussa käyttää Evans Mensahin lainaoption seuraavasta kaudesta. Mensah pelasi viime kaudella Veikkausliigassa kolmessa ottelussa yhteensä 17 minuuttia, joten näytöt jäivät varsin vähäisiksi. Ghanalainen ehti vakuuttaa seurajohdon kuitenkin harjoituskentällä, sillä 17 peliminuuttinsa aikana nuorukainen ei luonnollisesti ihmetekoihin pystynyt.

18-vuotias ghanalainen on osoittanut olleensa lainasopimuksen arvoinen jo alkukauden harjoitusotteluissa sekä Suomen Cupissa. Mensah on ollut ottelusta toiseen Klubin parhaimmistoa. Tiistaina nuorukainen oli tärkeässä roolissa Klubin kaataessa HIFK:n Stadin derbyssä, kun Mensah viimeisteli kaksi täysosumaa.

Keväällä Ghanan paidassa Afrikan mestaruusturnauksessa debytoinut Mensah viihtyy parhaimmillaan laiturina. Vikkelä nuorukainen omaa Veikkausliigaan poikkeuksellisen hyvän tekniikan ja haastaa vastustajien puolustajia aktiivisesti, mitä ei HJK:ssa paljoakaan viime kaudella nähty. Myös viimeistelty onnistuu terävästi, kuten Mensah keskiviikkona näytti.

Ghanalainen on lisäksi erittäin nopea pelaaja, vaikkakin fysiikan suhteen on vielä tekemistä esimerkiksi kaksinkamppailujen suhteen. Vastustajien puolustuksella ei tule olemaan helppoa, kun Mensahin lisäksi toisella laidalla viilettää tasaisen tuhoisaa jälkeä tekevä Demba Savage. Mika Lehkosuon alaisuudessa laiturit ovat olleet merkittävässä roolissa ja tämä osasto helsinkiläisillä on kunnossa alkavalle kaudelle.

Hyökkäyspelaamisen suhteen HJK:n palapelin palaset ovat muutenkin jo hyvin paikoillaan. Viime kaudella puuttunut keskikentän moottori on paikattu Moshtagh Yaghoubin myötä, mikä helpottaa valtavasti esimerkiksi Atomin taakkaa ja japanilainen saa keskittyä entistä hyökkäävämpään rooliin. Helsinkiläisten hyökkäyksen täydentävät viime kaudella Veikkausliigan parhaaksi hyökkääjäksi valittu Alfredo Morelos sekä loistavassa iskussa harjoituskaudella ollut Akseli Pelvas. Tällaisessa ympäristössä Mensahin kelpaa ottaa seuraava iso askel urallaan.

Mensahin sopimus pitää sisällään HJK:n osto-option. Mikäli otteet jatkuvat samanlaisina myös Veikkausliigassa, niin ottajia olisi varmasti isompien seurojen toimesta jo ensi kauden jälkeen. Ei olisikaan yllätys, mikäli ghanalainen olisi HJK:n seuraava iso pelaajamyynti ulkomaille.

Veikkausliigakausi 2017 alkaa 5. huhtikuuta, HJK kohtaa kauden avauspäivänä VPS:n. 

Kansikuva: All Over Press