Kohti 53. Super Bowlia: Viikko 16 – AFC:n pudotuspelipaikat vielä täysin auki

Viaplay LogoNäe amerikkalaisen jalkapallon valovoimaisin ammattilaisliiga Viaplaylla ja seuraa joukkueiden taistoa kohti tammi-helmikuun vaihteessa pelattavaa Super Bowlia.

Los Angeles Chargersin voitto Kansas City Chiefsistä sähköisti entisestään AFC:n runkosarjan loppuhuipennusta. Ottelu piti kärjen tilanteen avoimena, mutta jätti samalla monta erilaista pudotuspeliskenaariota elämään. Katsojien kannalta ottelun lopputulos oli äärettömän hyvä asia, sillä yhä useammassa ottelussa riittää vielä panosta tällä ja seuraavalla viikolla, kun ainoatakaan divisioonavoittajaa ei ole vielä selvillä. Ehkäpä kaikkein mielenkiintoisin tilanne kuitenkin on Browns-leirissä, jonka viimeisin visiitti pudotuspeleissä on kaudelta 2002. Joukkueella on edelleen teoreettiset mahdollisuudet jatkoon ja niiden toteutuminen olisikin kauden suurin uutispommi ja tuhkimotarina. Katso myös NFC:n tilanne ennen viikonlopun otteluita.

Pidä tauko jouluvalmisteluista Betsafella – lunasta jopa 800 € edestä ilmaisvetoja ja osallistut 10 000 € arvontaan

Konferenssin kärkipaikat

Konferenssin kärkikaksikkoon riittää tunkua. Kaiken kaikkiaan neljällä joukkueella on sinne vielä hyvät mahdollisuudet ja otteluohjelmat huomioiden onkin todennäköistä, että lopullinen kärki ratkaistaan vasta viikon päästä. Ykköspaikka ratkaistaneen kuitenkin Chiefsin ja Chargersin välillä, ellei viimeiset kierrokset tuo tullessaan enemmänkin yllätyksiä.

1. Kansas City Chiefs (11–3)

Vastustajat: Seahawks ja Raiders

Jo aiemmin pudotuspelipaikkansa varmistanut Chiefs kärsi kirpaisevan tappion Chargersille viime torstaina ja joutuu siten taistelemaan divisioonan ja konferenssin ykköspaikasta loppuun asti. Chiefsin vastustajista ensimmäisenä vastaan astelee kaksikosta haastavampi, mutta jo siinä ottelussa joukkueella on mahdollisuus varmistaa ykköspaikkansa.

Chiefs varmistaa AFC West -divisioonan voiton ja paikan konferenssin kärkikaksikossa, jos Chiefs voittaa + Chargers häviää.

Chiefs varmistaa AFC-konferenssin ykköspaikan, jos

  1. Chiefs voittaa + Chargers häviää + Texans ei voita tai
  2. Chiefs voittaa + Chargers häviää + Chiefs saa edun Texansista yhteisiä vastustajia vastaan

5. Los Angeles Chargers (11–3)

Vastustajat: Ravens ja Broncos

Chargers varmisti paikkansa pudotuspeleissä voittamalla komeasti trilleriksi muodostuneen ottelun Chiefsiä vastaan. Voitto ei kuitenkaan nostanut joukkuetta Chiefsin edelle, vaan taistelu saattaa jatkua vielä kiivaana seuraavat kaksi viikkoa.

2. Houston Texans (10–4)

Vastustajat: Eagles ja Jaguars

Colts-kotitappion jälkeen Texans onnistui pitämään Jetsin takanaan lauantaina. Muiden kärkijoukkueiden pelatessa ristiin, Texansille aukesi kuin varkain mahdollisuus pitää paikkansa konferenssin kärkikaksikossa. Sitä ennen tärkeintä on varmistaa jatkopaikka, joka on napattavissa jo sunnuntaina.

Texans varmistaa AFC South -divisioonan voiton, jos

  1. Texans ei häviä tai
  2. Colts ei voita + Titans ei voita

Texans varmistaa paikkansa AFC-konferenssin kärkikaksikossa, jos

  1. Texans voittaa + Patriots ei voita tai
  2. Texans pelaa tasan + Patriots häviää

Texans varmistaa pudotuspelipaikkansa, jos

  1. Ravens ei voita tai
  2. Steelers häviää tai
  3. Titans ei voita + Texans saa edun Ravensista yhteisiä vastustajia vastaan

3. New England Patriots (9–5)

Vastustajat: Bills ja Jets

Patriotsin vierasottelut ovat olleet koko kauden haastavia ja sellaiseksi muodostui myös vierailu Heinz Fieldillä Steelersin vieraana. Kotonaan voittamaton Steelers pääsee onnekseen päättämään kautensa kotonaan, sillä sekä Bills että Jets saapuvat heidän vieraikseen. Divisioonavoiton varmistamisen pitäisi olla Patriotsille pala kakkua, mutta nousu konferenssin kärkikaksikkoon sen sijaan näyttää haastavalta.

Patriots varmistaa AFC East -divisioonan voiton, jos

  1. Patriots ei häviä tai
  2. Dolphins ei voita

Loput pudotuspelipaikat

Paljon erilaisia pudotuspelipareja on vielä tarjolla, kun katseet suunnataan AFC:n kahteen viimeiseen jatkopaikkaan. Toinen niistä menee varmuudella kaksikolle Steelers–Ravens, mutta toiseen riittää tunkua. Nähtäväksi jää, monenko joukkueen voimin taistelua jatketaan tämän viikonlopun jälkeen.

4. Pittsburgh Steelers (8–5–1)

Vastustajat: Saints ja Bengals

Steelers haki kultaakin arvokkaamman voiton Patriotsista viime sunnuntaina ja säilytti paikkansa AFC North -divisioonan kärjessä. Ero Ravensiin pysyi ennallaan eli Steelers johtaa taistelua tasapelinsä turvin. Steelersin onni on, että Ravens kohtaa tänä viikonloppuna huippuvireessä olevan Chargersin. Epäonnekkaasti Steelers itse kohtaa samaan aikaan Saintsin, joka viime viikolla oli kuin varjo itsestään, mutta on siitäkin huolimatta NFC:n ykkösehdokas Super Bowliin. Kumpi näistä otteluista onnistuu hakemaan voiton, on todella vahvoilla divisioonan kärkipaikalle. Jos Ravens kirisi Steelersin ohi, on Steelers vielä hyvissä asemissa viimeistä villikorttipaikkaa silmällä pitäen.

Steelers varmistaa AFC North -divisioonan voiton, jos

  1. Steelers voittaa + Ravens ei voita tai
  2. Steelers pelaa tasan + Ravens häviää

Steelers varmistaa pudotuspelipaikkansa, jos Steelers voittaa + Colts häviää + Titans häviää.

6. Baltimore Ravens (8–6)

Vastustajat: Chargers ja Browns

Ravens palasi voittojen tiellä nappaamalla kotivoiton Buccaneersista sunnuntaina. Se onkin ollut vahva nimenomaan kotistadionillaan (5–2), kun taas vierasmatkat ovat tuottaneet haasteita (3–4). Tuleva ottelu Chargersia vastaan pelataan vieraissa ja todennäköisesti divisioonavoiton ratkaiseva ottelu Brownsia vastaan M&T Bank Stadiumilla Baltimoressa. Tällä viikolla Ravens ei vielä voi varmistaa mitään muuta kuin tippua taistelusta divisioonan voitosta.

7. Indianapolis Colts (8–6)

Vastustajat: Giants ja Titans

Colts on edelleen iskuetäisyydellä Texansin takana AFC South -divisioonan kärkitaistelussa. Kahden voiton ero tarkoittaa kuitenkin joukkueelta täydellistä onnistumista runkosarjan viimeisissä otteluissa ja Texansin jäämistä ilman voittoja. Coltsin tarina on joka tapauksessa komea tältä kaudelta. Joukkue aloitti runkosarjan 1–5-saldolla, jonka jälkeen kurssi kääntyi vauhdilla Coltsin voittaessa kahdeksasta viimeisimmästä ottelustaan seitsemän. Jos joukkue onnistuu kampeamaan itsensä vielä mukaan pudotuspeleihin, Colts olisi vasta toinen joukkue nykymuotoisen pudotuspelijärjestelmän aikana, joka etenisi pudotuspeleihin 1–5-aloituksen jälkeen.

8. Tennessee Titans (8–6)

Vastustajat: Redskins ja Colts

Aivan Coltsin kannassa Titans on myös kohtuullisissa asemissa päätöskierroksille lähdettäessä. Tyylipuhdas 17–0-voitto Giantsista antaa luvan odottaa hyvää myös viimeisistä otteluista, joista ensimmäisessä se kohtaa myös pudotuspelijahdissa olevan Redskinsin ensi yönä.

9. Miami Dolphins (7–7)

Vastustajat: Jaguars ja Bills

Dolphinsin taru koki ikävän takaiskun viime viikolla joukkueen hävitessä selkänumeroisesti Vikingsille (17–41). Voitto tuosta ottelusta olisi maistunut makealta, kun samaan aikaan Patriots hävisi Steelersille. Näiden tulosten myötä Patriots on kaksi voittoa Dolphinsin edellä ja matka viimeiseen villikorttipaikkaan on myös pitkä. Yksikin tappio suistaa sen laulukuoroon.

10. Cleveland Browns (6–7–1)

Vastustajat: Bengals ja Ravens

Browns roikkuu viimeisessä oljenkorressaan hennosti kiinni ja sen eteneminen pudotuspeleihin on toistaiseksi enemmänkin vitsi kuin totisinta totta, mutta urheilussa, jos jossain, ihmeitä tapahtuu. Brownsin toiveet romahtavat samalla sekunnilla, jos joku alla olevasta skenaariosta ei toteudu

Browns etenee pudotuspeleihin, jos

  1. Browns voittaa molemmat ottelunsa ja
  2. Titans häviää Bengalsille ja
  3. Ravens häviää Chargersille ja
  4. Colts häviää Giantsille ja
  5. Dolphins häviää vähintään yhden ottelun ja
  6. Colts ja Titans pelaavat tasan

Pudotuspelipaikan todennäköisyydet

Alla olevat prosentit pohjautuvat FiveThirtyEight:n arvioihin.

  1. Kansas City Chiefs 100 % todennäköisyydellä pudotuspeleihin (17 % todennäköisyydellä mestariksi)
  2. Los Angeles Chargers 100 % (8 %)
  3. New England Patriots >99 % (10 %)
  4. Houston Texans >99 % (4 %)
  5. Pittsburgh Steelers 75 % (4 %)
  6. Tennessee Titans 48 % (1 %)
  7. Baltimore Ravens 41 % (2 %)
  8. Indianapolis Colts 34 % (<1 %)
  9. Miami Dolphins 5 % (<1 %)
  10. Cincinnati Bengals <1 % (<1 %)

Käy laatimassa oma pudotuspelikaaviosi osoitteessa http://espn.go.com/nfl/playoffs/machine.

Twitter: @TuomasKurikka

Lähteet: FiveThirtyEight.comNFL.com

Kansikuva: Jeff Gross/Getty