Kohti Rautamaljaa: Välieräviikonloppu

Pari viikkoa sitten päättynyt 2.divisioonan runkosarja sai odotetun voittajan, kun Hämeenlinna Huskies voitti Kuopio Steelersin runkosarjan viimeisessä ottelussa. Steelers ottelun perusteella Huskies lähtee ennakkosuosikkina Hämeenlinnassa 6.9.2014 kello 16:00 pelattavaan Rautamaljaan.

Tulevana viikonloppuna pelataan myös kaksi karsintaottelua joiden voittajat pelaavat seuraavana kesänä 2. divisoonassa. Ennakkoon karsintaottelut näyttävät hyvin tasaisilta. Tasaisuuden vuoksi onkin todennäköistä, että ainakin toinen kuluneella kaudella 3. divisioonassa pelanneista joukkueista pelaa ensi kesänä yhtä sarjapykälää ylempänä.

Karsintaottelu: Mikkeli Bouncers – Sipoo Bulldogs

30.08 kello 14:00 Urpola Mikkeli

Mikkeli Bouncers voitti 3. divisioonan mestaruuden ja tulos oli täysin oikeutettu, koska mikkeliläiset olivat lähes jokaisen tilaston mukaan sarjan paras joukkue. Runkosarjassa käynyt työtapaturma kuitenkin laski monen silmissä mikkeliläisten osakkeita ja joukkue pääsikin viime viikonloppuiseen Tinamaljaan altavastaajan roolista. Tinamaljassa mikkeliläisten vahvuus nähtiin ja joukkue voittikin lähes näytöstyyliin ottelun toisen puoliajan.

Bouncers-hyökkäys on perustunut läpi kauden monipuolisuuteen ja sen pysäyttäminen tuntuukin vaikealta. Bouncersin heittohyökkäyksen tähtinä ovat menneenä kesänä toimineet 3. divisioonan paras pelinrakentaja Henri Heiskanan ja laitahyökkääjä Mikko Seppänen – Seppäsen piteleminen on tuntunut välillä jopa mahdottomalta. Seppänen onkin yksi sarjan parhaista pelaajista, joka pystyy auttamaan joukkuetta molemmilla puolilla palloa tehokkaasti. Monipuolisen hyökkäyksen toinen osapuoli on taas juoksuhyökkäys, joka on kulkenut tänäkin kesänä FB Janne Tissarin ja HB Ilkka Jämsän tahdittamana tehokkaasti eteenpäin. Hyvin toimiva hyökkäys kuitenkin vaatii myös hyvää hyökkäyksenlinjaa ja sen roolia mikkeliläisten pelistä ei voikkaan vähätellä. Vaikka linjapelaaminen saikin kovan takaiskun runkosarjan viimeisessä ottelussa, kun joukkueen paras linjamies Kai Turpeinen loukkasi jalkansa. Turpeisen loukkaantuminen oli varmasti pelillisesti iso asia mikkeliläisille, mutta vielä isompi asia se oli joukkueelle henkisesti. Moni joukkue olisi varmasti hieman lamaantunut, kun Turpeisen tasoinen pelimies loukkaantuu, mutta mikkeliläisille se antoi kuitenkin vaan lisää taistelutahtoa jota joukkueesta pursusikin läpi pudotuspelien.

Bouncers-puolustus oli 3. divisioonan paras ja sen pelaaminen parani läpi runkosarjan. Kauden alussa hieman haparoinut juoksupuolustuskin nousi kauden aikana sarjan parhaaksi ja loppu kaudesta mikkeliläisille ei paljon pisteitä enään tehtykkään. Onkin mielenkiintoista nähdä millaisella pelisuunitelmalla Sipoo Bulldogs lähtee haastamaan kotijoukkuetta tulevana viikonloppuna.

Sipoo Bulldogs oli 2. divisioonan huonoin joukkue ja voitosta joukkue taisteli ainoastaan 1-2 ottelussa koko runkosarjan aikana. Lähtökohtia karsintaotteluun kuitenkin nostaa runkosarjan viimeinen ottelu, jossa sipoolaiset pystyivät taistelemaan ottelun voitosta aina viimeiselle minuutille saakka.

Bulldogs-hyökkäys oli läpi kauden tehoton ja runkosarjan viimeisessä ottelussa tehdy 18 pistettä olikin kauden ennätys. Nuo 18 pistettä varmasti nostaa henkeä joukkueen sisällä. Eikä olisi ihme vaikka nuo 18 pistettä siivittäisivät hyökkäyksen tulevassa ottelussa kauden parhaaseen suoritukseen. Mikkeliläisten haastamiseen Bulldogs-hyökkäys kuitenkin tarvitsee myös onnistuneita heittoja, koska pelkän juoksupelin avulla voiton hakeminen Savosta tuntuu mahdottomalta.

Bulldogs-puolustus päästi runkosarjan aikana 444 pistettä, joka taas tekee 44,4 pistettä ottelua kohden. Tuollaisiin pistelukemiin karsintaottelussa ei varmasti ole varaa, koska sipoolaisten hyökkäys ei pysty edes hyvänä päivänä tekemään lähemmäs 50 pistettä. Puolustuksen rooli tuleekin korostumaan karsintaottelussa ja sipoolaisten pitäisikin keskittää kaikki voimavaransa ottelun alussa puolustuksen puolelle.Mitä kauemmin tulostaululla on 0-0 niin, sitä kauemmin sipoolaisilla on mahdollisuus ottelussa.

Sipoolaisten hyvästä puolustamisesta nähtiin esimerkki myös runkosarjan viimeisellä kierroksella, kun Wolverines-hyökkäys onnistui tekemään ainoastaan 20 pistettä. Tuo ottelu ei kuitenkaan annan täyttä kuvaa sipoolaisten puolustamisesta, koska Wolverinesin hyökkääminen perustuu ainoastaan juoksemiseen. Sipoolaisten puolustuksen ongelmat ovat olleet kauden aikana enemmän heitto- kuin juoksupuolustamisessa. Sipoolaisten puolustuksen oikea taso nähdäänkin vasta karsintaottelussa kunnolla, jolloin vastassa on 3. divisioonan paras heittojoukkue.

Arvio:

Bulldogsin runkosarjan päätösottelu nostaa vähän sipoolaisten osakkeita. Bouncersin osakkeita kuitenkin nostaa 3. divisioonan voitosta tullut itseluottamus. Kaikista sivuseikoista huolimatta Bouncers lähtee otteluun selvänä ennakkosuosikkina ja Henri Heiskasen johtama heittohyökkäys tuleekin juhlimaan lauantaina. Kotijoukkue voittaa ottelun 42-6. Allekirjoittanut jännittää enemmän löytyykö mikkeliläisiltä ottelun jälkeen t-paitoja joissa 2.divisioonaan nousua juhlistetaan. Vastaavia paitoja, kun joukkueelta löytyi Tinamaljan jälkeen. Paidat kuvaakin hienosti sitä itseluottamusta, jota savolaisilla on tällä hetkellä omaa tekemistään kohtaan.

Karsintaottelu: Helsinki Wolverines II – Helsinki ECG

30.08 kello 14.00 Velodromin harjoituskenttä Helsinki

Helsinki Wolverines kausi oli hieman kaksijakoinen ja runkosarjan alussa koetut tiukat tappiot maksoivat lopulta joukkueelle ainakin yhden sijan sarjataulukossa. Joukkueen iskukyky myös vaihteli runkosarjan aikana rajusti ja se näkyi varsinkin runkosarjan lopulla.

Wolverines-hyökkäys perustui koko kauden juoksemiseen ja lähinnä kikkapelinä toiminut heittäminen oli vähäistä. Karsintaottelussa on mielenkiintoista nähdä lähteekö Wolverines-hyökkäys heittämään palloa enemmän, koska runkosarjan viimeisessä ottelussa Huskiesia vastaan heitto toimi yllättävän hyvin. Heittouhkan tuominen välieräotteluun voisikin muuttaa muuten niin tasaiseksi ennustetun ottelun voimasuhteita Wolverinesin suuntaan.

Wolverines-puolustus oli ajoittain 2. divisioonan parhaiden joukossa, mutta toisinaan sarjan huonoimpien joukossa. On aivan päivästä ja pelaavasta miehistöstä kiinni miten ahmojen puolustus tulee suoriutumaan karsintaottelusta. Se kuitenkin on varmaa, että helsinkiläisjoukkueet tuntevat toisensa todella hyvin ja molempien vahvuudet ovat hyvin tiedossa. Wolverines-puolustus varmasti valmistautuu ottamaan ECG:n vahvan juoksuhyökkäämisen pois ja sitä kautta pakottaa ”vierasjoukkueen” heittämään palloa.

Helsinkiläisen ECG kausi 3. divisioonassa  oli todella hyvä lukuunottamatta kahta viimeistä ottelua. Runkosarjan viimeisellä kierroksella kärsitty tappio Kotka Eaglesille menee panoksettomuuden piikkiin, mutta finaalissa kärsitty tappio oli joukkueelta osittain huonoa pelaamista. Finaalissa tulleita virheitä joukkueen pitääkin välttää karsintaottelussa, jotta kausi kääntyisi lopulta todella hyväksi.

ECG-hyökkäys on perustunut läpi kauden vahvaan juoksupelaamiseen ja montaa hyökkäyksenpelikuviota joukkue ei olekkaan joutunut käyttämään kauden aikana. Karsintaottelussa kuitenkin on mielenkiintoista nähdä löytyykö joukkueelta sitä heittopeliä mitä valmennus on mainostanut pitävänsä takataskussa niin kauan kuin sitä ei tarvita. Pelkällä juoksemisella kun tuskin Helsingin alasarjojen mestaruutta voitetaan ja lunasteta paikkaa ensi kauden 2. divisioonassa. Heittopelin tuominen hyökkäyspelaamiseen voi nostaa myös ECG:n osakkeita karsintaottelussa.

ECG-puolustus pelasi läpi runkosarjan tasaisen varmasti ja ainoastaan Bouncersin hyökkäys pystyi yllättämään sen kunnolla. Vahva juoksupuolustus nostaa joukkueen osakkeita karsintaottelua mietittäessä, koska juoksemalla yksikään joukkue ei ole vielä tänä kesänä ECG:tä kaatanut ja sitä tuskin tekee Wolverinesikään.

Arvio:

Tasainen vääntö joka ratkeaa siihen kumman joukkueen hyökkäys lähtee heittämään ottelussa. Siirtoikkunan ollessa kiinni myös Wolverinesin pelaajamateriaali pitäisi olla hieman alku kautta kapeampi. Pelasihan ahmojen suurimmat tähdet liiga joukkueen mukana runkosarjan viimeisimmissä otteluissa. Wolverines voittaa ottelun 14-12

Välierä: Steeles – Sun City

31.08 kello 17 Väinölänniemi Kuopio

Steelers-hyökkäys näytti runkosarjan viimeisessä ottelussa hyvin heppoiselta. Varsinkin joukkueen hyökkäyksenlinja näytti kärsineen runkosarjan aikana kolhuja ja sen vuoksi kauden pelinrakentaja aloittanut Andy Bezaire pelasi hyökkäyksenlinjassa Hämeenlinnan ottelussa. Myös aiemmin runkosarjassa hyvin toiminut heittopeli näytti Hämeenlinnan ottelussa suhteellisen vaatimattomalta. Tuloksena oli monta syötönkatkoa, joista hämeenlinnalaiset rankaisivat armotta. Hämeenlinnan ottelua on kuitenkin turha tuijottaa liiaksi, koska ottelusta on jo kaksi viikkoa ja kuopiolaiset pääsevät pelaamaan välierän kotikentällään. Kahden viikon tauon aikana kuopiolaiset ovatkin varmasti keskittynyt parantelemaan haavojaan ja saamaan linjapelaamisensa jälleen kuntoon.

Steelers-puolustus on edelleen yksi 2.divisioonan parhaista ja sen yllättäminen vaatii hyvää pelaamista. Juoksupuolustuksen pelaamisessa on kuitenkin viimeisissä otteluissa näkynyt hieman väsymystä. Eikä ihme, onhan kuopiolaiset  joutuneet pelaamaan suhteellisen kapealla materiaalilla viimeisimmät ottelunsa. Hämeenlinnassa kuopiolaisten puolustuksenlinjan tekeminen näytti ajoittain hieman epäilyttävältä ja on mielenkiintoista nähdä millaisena se jatkuu välieräottelussa, jossa vastaan asettuu myös hyvin pelannut hyökkäyksenlinja. Se kuitenkin on jo ennakkoon selvää, että kuopilaiset puolustajat tulevat käyttämään kaikki kikkansa, jotta hankolaisten pelaaminen tulisi mutkistumaan.

Sun City-hyökkäys sai todellisen vahvistuksen runkosarjan viimeiseen otteluun, kun aiemmin kaudella hyökkäyksen käskyttäjänä toiminut Joakim Lindholm puki hartiasuojat päälleen. Lindholmin paluu pelikentille tuli kuulemma hankolaisillekkin yllätyksenä, mutta monen ulkopuolisen silmissä paluulle odotettiin vaan sopivaa hetkeä. Niin tai näin, Lindholm on palannut ja tekee hankolaisten hyökkäyksestä huomattavasti alku kesää vaarallisemman. Lindholm pystyy monipuolisuutensa ansiosta pelaamaan lähes jokaista hyökkäyksen taitopelipaikkaa ja se vaikeuttaa vastustajien pelisuunitelman laatimista huomattavasti. Lindholmin paluu varmasti nostaa myös pelinrakentaja Sebastian Berndtssonin tasoa, koska olihan Lindholm jo viime kaudella Berndtssonin lempikohde ja kaksikon välillä vallitsee jonkinlainen yhteys.

Sun City-puolustus näytti jälleen runkosarjan viimeisellä viikolla hyvältä. Puolustuksen pelaamiseen hankolaisten menestys ei tule kaatumaan ainakaan välierässä. Sen todistaa jo kaksi aiempaa Steelers ottelua joissa maaleilla ei kumpikaan juhlinut.

Arvio:

Steelers on näyttänyt loppukaudesta väsyneeltä ja kovin into joukkueen pelaamisesta on puuttunut viimeisimmissä otteluissa. Sun City taas on parantanut peliään läpi kauden ja Lindholmin paluu varmasti nostaa joukkueen itseluottamuksen pilviin. Kotietu ja tuomaristonlinja on kuitenkin Steelersin puolella ottelussa. Onhan Väinälänniemi ollut viimeiset vuodet todella haastava paikka pelata ja tuomaristo on jo ennestään tuttu kuopiolaisten joukkueelle. Tuomarilinjaa en lähde kritisoimaan, vaan ennemminkin mainitsen, kuinka Steelers pelaajat varmasti tietävät jo heti ottelun alusta asti mikä on sallittua ottelun aikana. Sun City voittaa ottelun selvästi 13-29