Kohti Spagettimaljaa: Kausiennakko 2015

Viime viikon pyhitimme jenkkifutiksen osalta kotimaisen 3. divisioonan käsittelyyn ja tällä viikolla käsittelemme lajin 1. divisioonaa. 1. divisioona tulee olemaan ehkä koko kesän mielenkiintoisin sarja, vaikka onhan Vaahteraliiga nostanut profiiliaan tulevaksi kesäksi huomattavasti viime vuosien korpivaelluksiensa jälkeen.

1. divisioonan valtti liigaan nähden ovat kuitenkin maantieteelliset seikat, joiden vuoksi sarjaa voi seurata lähes missä päin Suomea tahansa. Pohjoisin joukkue löytyy Oulusta ja eteläisin taas Helsingistä, jossa pääkaupungin ylpeyttä koittaa ylläpitää vielä viime kaudella Vaateraliigaa pelannut Wolverines.

1. divisioonan mielenkiintoa lisää myös se, että sarjassa pelaa Wasa Royalsin ja Hämeenlinna Huskiesin kaltaisia joukkueita, jotka ovat panostaneet kasvuunsa ja taustaorganisaatioonsa huomattavan paljon aikaa ja vaivaa viime vuosina. Tästä syystä on mielenkiintoista nähdä, yltääkö tulevan kesän 1. divisioona jo Vaahteraliigan yleisökeskiarvoon saakka, sillä ainakin viime kauden yleisökeskiarvojen perusteella se on täysin mahdollista.

Sijat 7. -6.

oulu_nl

Oulu Northern Lights

Oulu Northerns Lights on sarjan ainoa joukkue, joka ei hanki ulkomaalaisia pelaajia, ja se varmasti näkyy joukkueen iskukyvyssä tulevana kesänä. Oululaisten päätöstä ei kuitenkaan voi liikaa torua, koska suomessa vallitsevan taloustilanteen takia pienille urheiluseuroille ei löydy tukijoita enään entiseen tapaan, ja siitä syystä on turhaa riskeerata seuran koko tulevaisuutta yhden kesän takia. 1. divisioonan tason kannalta päätös on kuitenkin hieman ikävä, koska päätös varmasti tulee vaikuttamaan joidenkin otteluiden tasoon.

Oulussa seistään edelleen rohkean päätöksen takana

Northern Lights teki viime keväänä todella rohkean ja yllättävä päätöksen kun seurajohto päätti nostaa nuoren Othman Al-Kubaisin miesten edustusjoukkueen aloittavaksi pelinrakentajaksi. Päätöksen yllätyksellisyydestä kertoo paljon se, että Al-Kubaisi oli päätöksen aikoihin vasta C-juniori-ikäinen. Pelejä hänelle oli kertynyt edellisenä kautena ainoastaan U17-sarjan 1. divisioonasta, jossa kentällä on samanaikaisesti 14 pelaajaa(7 vs 7).

Päätös ei vielä viime kesänä tuottanutkaan tulosta. Suurimpana syynä kuitenkin voidaan pitää vammoja, joista Al-Kubaisi kärsi läpi kauden. Oululaisten kannalta olisikin suotavaa, että Al-Kubaisi olisi saanut talven aikana lisää lihaa luidensa ympärille ja samalla loukkaantumisten riski pienenisi huomattavasti. Terveenä pysyessään Al-Kubaisi nimittäin voi yllättää monet jenkkifutista seuraavat ihmiset. Potenttiaalia pojalla nimittäin on vaikka mihin ja siitä kertoo se, että Al-Kubaisi toimi Suomen U19-maajoukkueen aloittavana pelinrakentajana pari viikkoa sitten pelatuissa EM-karsintaotteluissa.

Mihin suuntaan joukkue on menossa?

Viime viikonloppuna pelattujen harjoitusotteluiden perusteella Northern Lights ei ole mennyt eteenpäin viime vuodesta, mutta Oulusta kuultujen huhujen mukaan joukkue ei ollut lähtenyt Tampereelle lähellekkään parhaalla miehityksellään. Tästä syystä joukkueen iskukykyä ja kehityskäyrää on hieman vaikea arvioida, mutta jos oululaisten puheet pitävät paikkaansa viime vuotta laajemmasta rosterista, on joukkueella hyvät mahdollisuudet taistella joidenkin otteluiden voitoista.

Arvio: Northern Lightsin kotietua ei kannata aliarvioida ja siitä syystä joukkue tulee keräämään kaudella 1-3 voittoa. Pitkään yhdessä pelannut Northers Lights ei kuitenkaan pysty tällä kaudella haastamaan sarjan kovimpia joukkueita, koska ulkomaalaisvahvistusten puuttuminen antaa liikaa tasoitusta sarjan parhaille joukkueille. Oululaisten rooliksi jää tällä kaudella taistelu Indiansin kanssa sarjan 6. sijasta.

Indians logo

Kouvola Indians

Kouvola Indiansin tie Vaahteraliigasta 1. divisioonaan on ollut todella takkuinen, ja mennyt talvi on ollut kouvolalaisille todella rankka. Tämän takia Indiansin tulevasta kaudesta ei voi ennustaa helppoa, sillä joukkueen kotimainen runko vaihtunut lähes kokonaan. Pelaajiston muutosten lisäksi joukkueen valmennus on mennyt täysin uusiksi ja ensi kesänä joukkueen päävalmentajan paikalla toimii seuran puheenjohtaja Mika Lindolm.

Löytyykö pelastaja Unkarista?

Kouvolan Indiansin kotimainen runko on siis vaihtunut talven aikana ja ensi kesänä rungon tulee muodostamaan mitä ilmeisimmin seuran omat juniorit. Tästä syystä Indians onkin lähtenyt kalastelemaan EU-pelaajia jälleen isolla verkolla ja tähän mennessä mukaan on tarttunut jo kuusi pelaajaa. Pelaajista ainakin kaksi ellei jopa kolme on tulossa Unkarista, joten onkin aiheellista kysyä onko unkarilaisista kouvolaisten pelastajiksi?

Pelinrakentajan paikalle hankittu unkarilainen Marton Czirok on ehkä seuran menestyksen kannalta se tärkein pelaaja, ja siksi hänen otteensa olivatkin varmasti kouvolalaisten kannalta ilahduttavia viime viikonlopun harjoitusotteluissa. Olihan Czirok selvästi kouvolaisten paras pelaaja harjoitusotteluissa ja selvä vahvistus joukkueelleen. Czirok ei kuitenkaan yksi pysty kääntämään Indiansin suuntaa. Viime viikonlopun kaltaisella linjapelaamisella Czirok tuskin tulee näkemään terveenä edes kauden puoltaväliä. Mielenkiintoista onkin nähdä kuinka monta ulkomaalaista Indians vielä tuo Suomeen, ja onko joukossa linjapelaajia. Ilman parempia linjapelaajia kouvolalaisilla tulee olemaan ongelmia, vaikka joukkue olisi muuten rakennettu täysin ulkomaalaisten varaan.

Mistä Inkkarit löytäisivät kovuutta puolustamiseensa?

Viime viikonlopun harjoitusotteluiden perusteella Indiansin suurin ongelma alkavalla kaudella on puolustajien kovuuden puuttuminen. Kovuuden puute on kyllä selitettävissä joukkueen kotimaisen rungon vaihtumisella, sillä on täysin selvää että junioreista nostetut pelaajat eivät ole vielä tarpeeksi fyysisiä miesten sarjoihin. Indians valmennuksen pitääkin saada ulkomaalaisistaan huomattavasti viime viikonloppua enemmän irti runkosarjan aikana, tai muuten Indians tulee häviämään lähes jokaisen runkosarjan ottelunsa todella tylyin numeroin. Ongelmaan voi löytyä vielä ratkaisu, mikäli Indians on tuomassa Suomeen lisää isokokoisia ulkomaalaisia, jotka pystyvät tuomaan fysiikkansa ansiosta joukkueeseen kovuutta.

Arvio: Joukkueen lopullista iskukykyä on mahdoton arvioida, koska huhujen mukaan Indians on kasaamassa todellista muukalaislegioonaa Kouvolaan. Ilman ihmeitä joukkue tulee huhuista huolimatta taistelemaan oululaisten kanssa sarjan 6. sijasta. Voittoja joukkue tulee nappaamaan 1-3 kappaletta riippuen täysin siitä millaisia vahvistuksia joukkue vielä tuo suomeen.

Sijat 5. -3.

 

Saints_logo

Tampere Saints

Tampere Saints on ehkä koko sarjan isoin kysymysmerkki ja sen takia myös musta hevonen. Tampereella on kotimainen runko kunnossa ja joukkueen lopullinen iskukyky tulee lopulta ratkeamaan sen mukaan, miten jenkkihankinnat ovat onnistuneet. Ennakkoon tulokkaat kyllä vaikuttavat hyvältä, koska pelinrakentajaksi hankittu Samson Bialostok on juuri sen tyylinen pelaaja mitä Saints tarvitsee. Myös tukimieheksi hankittu Jack Nelson tuntuu todella varmalta ja turvalliselta valinnalta.

Jenkkien kanssa kuitenkin on omat haasteensa ja yleensä sopeutuminen totuttua pienempiin ympyröihin tuo omat haasteensa. Tampereella on kuitenkin jo totuttu usemman vuoden ajan jenkkipelaajiin ja sitä kautta ongelmalliset kohdat ovat varmasti joukkueen tiedossa. Tämän takia on hyvin todennäköisestä, että Saintsin jenkkipelaajat tulevat olemaan todellisia vahvistuksia joukkueelleen myös tulevana kesänä.

Kuka ottaa pallot kiinni?

Saintsin hyökkäystä mietittäessä suurimmaksi kysymysmerkiksi nousee se, että kuka ottaa Bialostokin heittämät pallot kiinni? Viime kaudella Saintsin paras laitahyökkääjä nimittäin oli Ottopekka Leskinen, mutta hän siirtyi talven aikana Hämeenlinna Huskiesin leiriin. Tästä syystä on mielenkiintoista nähdä pystyykö viime kaudella 2. laitahyökkääjän roolia hoitanut Henri Laine nousemaan Saintsin ykkösmieheksi pelipaikallaan. Jos nimittäin Laine ei pysty ottamaan roolia itselleen, tulee Saintsin laitahyökkääjäosasto olemaan hyvinkin kapea, koska viime kauden 3. laitahyökkääjän roolia hoitanut Mikko Sinikallio ei ole aivan edellä mainitun kaksikon veroinen pelimies.

Nostaako Jack Nelson Saints-puolustuksen uudelle tasolle

Viime kaudella Saints pelasi täysin kotimaisin voimin ja se näkyi varsinkin puolustuksen tilastoissa hyvin negatiivisena asiana. Olihan Saints runkosarjan toinen, mutta runkosarjan 3. sijoittunut Hyvinkää Falcons päästi 68 pistettä vähemmän runkosarjan aikana kun tamperelaiset. Saintsin viime kauden ongelmat kulminoituivatkin juuri puolustamiseen, ja siitä syystä joukkue jäi ulos myös viime vuoden Spagettimaljasta, johon Hyvinkään Falcons pääsi paremman puolustuksensa ansiosta. Tamperelaisten kannalta kesän toinen suuri kysymys kuuluukin pystyykö Saints parantamaan puolustustaan, kun joukkueen puolustusta tulee johtamaan kovaa jälkeä yliopistokentillä tehnyt Jack Nelson?

Arvio: Jos keskushyökkääjä Matti Airaksinen pysyy kunnossa koko kauden tulee Saintsilla olemaan todella vahva juoksuhyökkäys, koska myös pelinrakentaja Bialostok pystyy juoksemaan itse todella tehokkaasti. Vahvan juoksuhyökkäyksensä ansiosta Saints voi nousta jopa Spagettimaljaan saakka, mutta liian moni kysymysmerkki ja arvailu pudottaa joukkueen osakkeita ennen kun niihin saadaan vastaus runkosarjan aikana. Lisäksi pitää huomioida Saintsin pelaavan ennakkoon kovemmassa lohkossa, joten pudotuspeleihin asti pääseminen vaatisi joukkueelta voittoa jo kauden ensimmäisestä ottelusta Hämeenlinna Huskiesia vastaan. Voittoja Saints tulee ottamaan runkosarjan aikana 3-5 kappaletta ja sijoittumaan niiden ansiosta runkosarjan 3. -5.

jaguaarit_paa_10cm_300dpi

Jyväskylän seudun Jaguaarit

Jyväskylän seudun Jaguaarit on ennakkoon todella vahvoilla kun mietitään pudotuspelipaikkoja. Jaguaarit kohtaa runkosarjansa aikana 2 kertaa heikoimmiksi ennustetut Oulu Northern Lightsin ja Kouvola Indiansin. Runkosarjan eroavaisuudet ovatkin hieman herättäneet närkästystä niin pelaajien kun fanienkin keskuudessa, ja onhan jo pelkällä maalaisjärjellä ajateltuna helpompaa kohdata heikompi joukkueita kuin sarjan kärkipäähän ennustettuja joukkueita.

Jaguaarien toinen selvä valttikortti pudotuspelejä ajatellen on otteluiden määrä, Jaguaarit pelaavat 1 ottelun enemmän kuin pahimmiksi kilpailijoiksi arvioidut joukkueet. Yhden ”lisäottelun” pelaaminen itsessään ei ole vielä iso asia, mutta sen tuoma ero voittoprosenttia laskettaessa voi muodostua vielä ratkaisevaksi tekijäksi runkosarjan lopulla, jolloin joukkueiden sijoitukset määritellään voittoprosentin mukaan. Se, onko tuo lisäottelu hyvä vai huono asia jyväskyläläisille tulee kyllä ratkeamaan vasta runkosarjan päätyttyä, mutta ennakkoon ajatellen se voi olla jopa todella hyvä asia.

Jaguaarien hyökkäys tukeutuu kokeneeseen jenkki pelinrakentajaan

Jaguaarien viime kauden hyökkäys tukeutui hyvin pitkälti pelinrakentajan paikalla pelanneen Jerell Jonesin jalkoihin, mutta kun Jones päätti talven aikana siirtyä Huskiesin riveihin oli Jaguaarien pakko hankkia uusi pelirakentaja tulevaksi kesäksi. Eikä uuden pelinrakentajan hankinta huonosti mennytkään, koska Jaguaarit saivat kiinnitettyä pelirakentajakseen jo tammikuun alkupuolella kokeneen Craig Maynardin.

Maynard on taustatietojen perusteella Jonesia huomattavasti heittävämpi pelinrakentaja, mutta tarvittaessa Maynard pystyy myös juoksemaan todella vaarallisesti. Joten on hyvin aiheellista sanoa, että Jaguaarit saivat jopa paremman pelinrakentajan joukkueeseensa, kun Jones vaihtoi seuraa talven aikana. Jonesin vahvuudet ovat enemmän juuri juoksuhyökkäämisesssä eivätkä hänen kaikki vahvuutensa tule sen takia esille pelirakentajan paikalta. Maynardin lisäksi Jaguaarit ovat hankkineet hyökkäykseensä talven aikana sisemmän laitahyökkääjän paikalla viihtyvän Jarrad Gabbidon ja ulomman laitahyökkääjän paikalla viihtyvän Chris Greenin. Kolmikon samanaikaisessa peluuttamisessa ei ole minkäänlaisia ongelmia, koska Gabbidon ja Green ovat brittejä ja eivät rasita sen takia ulkomaalaiskiintiötä. Tästä syystä on myös hyvin todennäköistä, että Jaguaarit tulevat esittämään ensi kesän tehokkainta heittohyökkäämistä 1. divisioonassa. Jos asia ei ole näin, niin hankinnoissa on mennyt joku suuresti vikaan.

Jaguaarien takakenttä vakuutti jo harjoitusotteluissa

Jaguaarit olivat viime viikonlopun harjoitusotteluissa liikkellä hyvin kapealla pelaajistolla, mutta siitä huolimatta joukkueen heittopuolustus pystyi vakuuttamaan monet paikalla olleet katsojat. Napsihan Jaguaarien takakenttä lauantain otteluiden aikana peräti 5 syötönkatoa ja muutenkin takakentän pelaaminen näytti todella tasapainoiselta. Lauantaina hyvin pelannut heittopuolustus tulee saamaan myös vahvistuksen, sillä Jaguaarien puolustuksen puolelle hommattu jenkki tulee pelaamaan joukkueen takakentällä todennäköisesti vahvan puolen takamiehen paikalla. Tästä syystä on pakko uskoa Jaguaarejen olevan todella vahva joukkue juuri heittopeleissä molemmin puolin palloa, mutta vielä ei ole selvää tuleeko maata pitkin pelattavat pelit muodostumaan jyväskyläläisille ongelmaksi. Ainakaan Tampereella pelatuissa harjoitusotteluissa Jaguaarien juoksupuolustus ei mitenkään häikäissyt. Ennakkoon näyttääkin siltä, että Jaguaarien suurin heikkous tulee olemaan juuri juoksupuolustamisessa ja se voi kostautua kovempia joukkueita vastaan todella räikeästi.

Arvio: Helpompi lohko nostaa Jaguaarit suhteellisen varmasti pudotuspeleihin ja lohkonsa takia Jyväskyläläiset voittavat vähintään 4 ottelua. Spagettimaljaan pääsy vaatii kuitenkin joukkueelta huomattavaa venymistä linjapelaamisessa molemmin puolin palloa.

Huskies

Hämeenlinna Huskies

Viime kesänä 2. divisioonan voittanut Huskies tulee haastamaan tosissaan heti ensimmäisellä 1. divisioonakaudellaan sarjan muut joukkueet. Huskiesin menestymisen puolesta puhuu joukkueen vahva kotimainen runko, joka ei ole kärsinyt talven aikana kuin yhden todella merkittävän menetyksen, kun Janne ”Monne” Moisio päätti lopettaa pelaajauransa Rautamaljan voittoon. Tähän menetykseen Huskies on kuitenkin kerennyt reagoimaan, koska Moision lopettaminen oli selviö jo melkein heti syyskuussa käydyn finaalin jälkeen.

Huskies-hyökkäys on vahvistunut merkittävästi viime kaudesta

Huskiesin hyökkäys oli viime kaudella lähes ylivoimainen 2. divisioonassa, ja se olikin yksi syy minkä takia hämeenlinnalaiset voittivat lähes kaikki ottelunsa viime kaudella. Moni valmentaja olisi ollut varmasti tyytyväinen jo viime kauden hyökkäyksen pelaajistoon, mutta Hämeenlinnassa ei selvästikään jääty makaamaan tyytyväisyyteen, vaan seurajohto etsi valmennuksen kanssa läpi talven sopivia pelaajia myös hyökkäyksen puolelle.

Hyökkäys saikin kovia vahvistuksia, kun joukkueen vahvuuteen siirtyi talven aikana viime kaudella Jaguaareissa pelannut jenkkikeskushyökkääjä Jerell Jones, Hyvinkää Falconsia edustanut blokkaava keskushyökkääjä Tuukka Hietamäki ja laitahyökkääjä Ottopekka Leskinen, joka pelasi vielä viime kaudella paikallisvastustaja Tampere Saintsissa. Edellä mainitun kolmikon lisäksi Huskies sai todellisen vahvistuksen myös hyökkäyksenlinjaansa kun Antti Martikka päätti tehdä paluun kotikaupunkinsa väreihin lähes 20 vuoden tauon jälkeen. Martikan siirto on jo senkin vuoksi tärkeä, että viime kaudella Huskiesin hyökkäyksenlinjan tukipilarina toimineet Jouni Luopajärvi ja Tatu Tarkiainen siirtyivät tulevan kauden ajaksi pelaajistosta valmennuksen puolelle. Olisikin ollut hämeenlinnalaisten kannalta jopa hieman huolestuttavaa, jos Martikka ei olisi tehnyt sopimusta Huskiesin kanssa. Ilman yhtä kokeneempaa pelaajaa hurttien hyökkäyksenlinja olisi voinut olla hyvin kapealla pohjalla. Nyt kuitenkin tilanne näyttää hyvin paljon valoisemmalta ja Martikan ansiosta Huskiesin hyökkäys ei olekaan heikentynyt yhdeltäkään osa-alueelta talven aikana.

Luottaako hurttalauma edelleen vahvaan heittohyökkäämiseensä?

Huskies on luottanut viimeiset kaksi vuotta todella paljon heittohyökkäämiseensä ja se on juuri se syy, minkä takia hurttien hyökkäys on ollut lähes mahdoton pysäytettävä 2. divisioonan joukkueille. Sen takia myös yksi jenkkifutiskesän mielenkiintoisimmista kysymyksistä on se, lähteekö pelinrakentaja Niclas ”Nesi” Carpelanin johtama hurttahyökkäys edelleen heittämään palloa vai luottaako joukkue entistä enemmän juoksuhyökkäämiseensä. Juoksuhyökkäämisen kasvavan roolin puolesta ainakin puhuu se, että joukkue hankki riveihinsä viime kaudelle Jyväskylän Jaguaareissa loistaneen Jerell Jonesin. Jones kyllä pystyy pelaamaan lähes mitä tahansa hyökkäyksen taitopelipaikaa, mutta ensimmäisten tietojen mukaan Jonesin ensisijainen rooli tulee olemaan hänelle sopivimmalla keskushyökkääjän paikalla. Silloin hän pystyy hyödyntämään kaikkein eniten omia vahvuuksiaan, jotka näyttivät jo viime kaudella olevan ylivertaisia 1. divisioonaan.

Edellä mainituista seikoista huolimatta olisi jopa ihme, jos Huskies lähtisi muuttamaan viime vuoden pelikirjaansa isolla kädellä. Joukkueen selväksi tavaramerkiksi on muodostunut vahva heittohyökkääminen, johon sekoitettuna juoksuhyökkääminen on toiminut erinomaisesti. Heittohyökkäämisen puolesta puhuu myös hämeenlinnalaisten hieman pienehkö hyökkäyksenlinja, jonka selvä vahvuus on heittoblokkaaminen. Pienikokoisten hyökkäyksen linjamiesten on huomattavasti helpompi pitää kaikkein isokokoisimmat puolustuksen linjamiehet pois pelinrakentajansa kimpuista eikä lähteä väkisin työntämään heitä taaksepäin, jota hyvä juoksuhyökkääminen vaatisi.

Viimeinen asia joka myös puhuu hurttien vahvan heittohyökkäämisen puolesta ovat loistavat laitahyökkääjät, joita joukkueesta löytyy enemmän kun tarpeeksi. Onhan Huskiesin rosterissa ensi kaudella sellaiset herrat kun Jussi Kähönen, Jarno Uitto, Sinh Thu, Juuso Alakoski ja jo aiemmin mainittu Ottopekka Leskinen. Näitä nimiä katsellessa onkin helppo todeta, että Hämeenlinnassa on 1. divisioonan paras laitahyökkääjäosasto, jonka käyttämättä jättäminen olisi jopa tyhmää.

Jatkaako Huskies-puolustus loistavia otteitaan myös tulevana kesänä

Huskiesin puolustus piti viime kaudella nollan lähes kauden jokaisessa ottelussa ja sama tahti jatkui myös viime viikonloppuna käydyissä harjoitusotteluissa. Vaikka harjoitusottelut ovat aina harjoitusotteluita, antoivat viime viikonlopun ottelut jonkinlaisen kuvan hämeenlinnalaisten puolustamisesta.

Harjoitusotteluiden perusteella hämeenlinnalaisten nuoret takakentän pelaajat ovat ottaneet jälleen askeleen eteenpäin ja varsinkin Sami Haantaus ja Aku Kattainen näyttivät ottaneen huimia kehitysharppauksia. Paperilla katsottuna hämeenlinnalaisten puolustus näyttääkin ennakkoon todella vahvalta, mutta syvyyttä joidenkin pelipaikkojen kohdalta ei hirveästi näytä löytyvän. Esimerkiksi edellä mainittu puolustuksen takakenttä näyttää olevan Huskiesilla kunnossa juuri aloittavien pelaajien osalta, mutta jos yksi tai kaksi pelaajaa loukkaantuu, on hämeenlinnalaisten peluutettava puoluksen takakentällään todella kokemattomia pelaajia. Tässä on varmati myös syy minkä takia Huskiesin ulkomaalaisvahvistus Joel Sisler pelaa puolustuksen takakentällä eikä hänelle tutummalla ulomman tukimiehen paikalla. Sisler kuitenkin näytti jo heti harjoitusotteluissa olevansa vahvistus myös puolustuksen takakentällä, ja isokokoiseksi pelaajaksi todella nopea Sisler olikin yksi Huskies puolustuksen parhaista pelaajista viikonlopun otteluissa.

Arvio: Jos Huskies saa viime kesäisen hurmoksensa jälleen päälle voi joukkue selvitä jopa Spegattimaljaa saakka, mutta ennakkoon ajatellen hämeenlinnalaiset taistelevat runkosarjan 3. paikasta. Voittoja Huskies tulee nappaamaan runkosarjan aikana 5-7 kappaletta.

Sijat 2. -1.

Wolverines

Helsinki Wolverines

Helsinki Wolverines oli vielä ennen viime viikonlopun harjoitusotteluita sarjan kovin ennakkosuosikki allekirjoittaneen papereissa, mutta viikonlopun otteet ja Janne Lehtisen loukkaantuminen tiputtivat helsinkiläiset listalla vaasalaisten taakse. Vaikka Wolverines varmasti peluutti harjoitusotteluissaan paljon kakkosjoukkueen pelaajia, ei tappioiden merkitystä voi unohtaa listaa tehdessä, sillä ”wolvojen” tekeminen näytti kokonaisuudessaan niin keskeneräiseltä.

Janne Lehtisen loukkaantuminen ja Wolverinesin pelinrakentajatilanne

Kuten jo edellisen kappaleen alussa mainittiin, Wolverinesin aloittavaksi pelinrakentajaksi kaavailtu Janne Lehtinen loukkasi jalkaansa viikonlopun harjoitusotteluissa. Loukkaantuminen näytti pelitilannekuvien perusteella todella ikävältä, ja samojen kuvien perusteella ei ole väärin arvioida Wolverinesin olevan ongelmissa Lehtisen loukkaantumisen takia. On nimittäin lähes varmaa, että Lehtinen ei tule pelaamaan ainakaan kauden ensimmäisissä otteluissa. Siksi on hyvin mielenkiintoista nähdä, miten Wolverines aikoo pelinrakentajatilanteensa ratkaista. Joukkue kun on käyttänyt jo jenkkikiintiönsä loppuun hyvissä ajoin talvella, ja korvaavan pelinrakentajan hankinta ulkomailta on sen takia hyvin hankalaa. Olisihan tulevan pelinrakentajan omistettava jonkin EU-maan passi voidakseen pelata samanaikaisesti keskushyökkääjän paikalle hankitun Joseph Spellin kanssa. Toivottavaa kuitenkin koko 1. divisioonan ja Wolverinesin kannalta on se, että Lehtinen selvisi tärskystään pelkällä säikähdyksellä ja herra olisi pelikuntoinen jo viimeistään juhannuksen jälkeen. Tuolloin Wolverines kohtaa Wasa Wa1ld Royalsin 28. päivä kesäkuuta kotikentällään Helsingissä.

Wolverines-hyökkäys näyttää pelinrakentajatilanteesta huolimatta hyvältä

Vaikka Wolverines on isojen kysymyksien äärellä pelinrakentajansa takia, näyttää hyökkäys paperilla katsottuna todellla vaaralliselta. Wolverines-hyökkäystä on tullut vahvistamaan tälle kaudelle keskushyökkääjä Spellin lisäksi myös englantilaisella passilla pelaava aussi Locklan Gilbert. Sisemmän laitahyökkääjän paikalla viihtyvää Gilbertiä voidaan pitää hyvällä syyllä koko 1. divisioonan kovimpana ulkomaalaisvahvistuksena ennakkoon, löytyyhän Gilbertiltä kokemusta kiven kovasta Saksan GFL-liigasta. Pelkkä GFL-liigassa pelaaminen ei ole vielä ylivoimainen suoritus, mutta kun Gilbertin tilastoista löytyy useampikin hyvin sujunut kausi GFL:ssä, voidaan häntä pitää todellisena tekijämiehenä.

Gilbert onkin se syy miksi allekirjoittanut pitää Wolverinesin todella kovana joukkueena. Miehen puolustaminen tulee olemaan todella hankalaa monelle 1. divisioonan joukkueelle jo pelkkien fyysisten asioiden takia. Harvasta 1. divisioonajoukkueesta kun löytyy tarpeeksi isokokoista ja nopeaa pelaajaa, joka pystyisi pidättelemään isokokoista Gilbertiä. Gilbertin hurjien tilastojen tielle kuitenkin voi tulla Wolverinesin pelinrakentajatilanne, koska ilman kunnollista pelinrakentajaa on Gilbertinkin todella vaikea tehdä tulosta. On myös hyvin todennäköistä, että aiemmin urallaan pelinrakentajan paikallakin hyvää jälkeä tehnyt Gilbert tulee olemaan kauden ensimmäisessä ottelussa Wolvojen aloittava pelinrakentaja. Gilbertin peluuttaminen pelinrakentajana on kuitenkin wolvojen kannalta hieman huolestuttavaa, koska joukkue menettää silloin parhaan heittokohteensa väärälle pelipaikalle.

Wolverines-puolustus ja sen leveys

Viikonlopun harjoitusotteluiden perusteella Wolverines ongelmat korostuivat juuri puolustamisessa. Tätä asiaa tukee myös se että Huskies pystyi tekemään TD:n jokaisella hyökkäysvuorollaan ja wolvojen puolustajat eivät pystyneet pysäyttämään kertaakaan hurttien hyökkäystä. Se kuinka monta aloittavaa puolustajaa wolvoilta puutui viikonloppuna ei ole selvää, mutta jos runkosarjassa aloittavista pelaajista edes puolet olivat pukeneet viikonlopun harjoitusotteluihin, ovat helsinkiläiset ongelmissa. Puolustuksen ongelmat korostuivat varsinkin heittopuolustamisessa, jonka tekeminen ei vakuuttanut edes Kouvola Indiansia vastaan käydyssä ottelussa. Kouvolaisia vastaan wolvojen takakenttä ei kärsinyt takaiskuja, mutta siitä huolimatta huolimatta takakentän tekeminen näytti hyvin epävarmalta. Ainoa syy miksi Indins ei tehnyt TD:tä wolvoja vastaan oli laitahyökkääjien huonot kiinniotot ja pelinrakentajan ajoittaiset nukahtamiset.

Juoksupuolustus Wolverinesilla on varmasti kunnossa myös tulevalla kaudella, koska ahmoilta löytyy suhteellisen isokokoinen puolustuksenlinja, jonka yli juokseminen tulee olemaan haasteellista monelle joukkueelle. Puolustuksenlinjan ehdoton johtaja tulee olemaan talvella Hangosta Helsinkiin siirtynyt Markku Heinänen. Heinänen on tehnyt jo monen vuoden ajan tuhojaan 2. divisioonassa ja tuskin sarjaportaan vaihtuminen on paljoakaan hidastanut järkelemäistä puolustuksen linjamiestä.

Arvio: Wolverinesin iskukykyyn vaikuttaa paljon Lehtisen tilanne, mutta ennakkoon joukkue on silti nostettava Wasa Wa1ld Royalsin suurimmaksi haastajaksi. Wolverines voittaa runkosarjan aikana 5-7 ottelua ja sitä kautta sijoittuu runkosarjan kakkoseksi.

kruunu_720px

Wasa Wa1ld Royals

Viime vuonna Spagettimaljan voittanut Wasa Wa1ld Royals lähtee tulevaan kauteen selvänä ennakkosuosikkina, vaikka pieniä kysymysmerkkejä löytyy myös vaasalaisten pelaamisesta. Royalsissa varmasti harjoitellaan kovempaa kun yhdessäkään muussa kotimaisessa jenkkifutisjoukkueessa. Vaasalaisten kannalta tärkein kysymys kuuluuu riittääkö pelkkä hyvä harjoittelu koventuneen 1. divisioonan voittoon?

Royalsin ylivoimaisuus viime vuosien sarjoissa on perustunut enemmän fyysisiin ominaisuuksiin kun pallolliseen lahjakkuuteen. Tietysti Royalsista löytyy myös pallollisesti lahjakkaita pelaajia, mutta Vaasan kokoisesta kaupungista tuskin löytyy 35 todella lahjakasta pelaajaa, joiden harjoitusmotivaatio riittää sille tasolle, jota Royals-valmennus vaatii. Onkin siis selvää, että jokainen Royalsin pelaaja ei ole ylivoimainen lahjakkuus, ja sitä kautta joukkueesta varmasti löytyy jonkinlaisia aukkoja, kun 1. divisioonan kilpailutilanne kiristyy huomattavasti viime vuodesta. Etelämpänä olevien joukkueiden etuna on, se että ne pystyvät haalimaan lahjakkaita pelaajia ympärillä olevista kaupungeista. Joten tänä vuonna 1. divisioonassa nähdään, riittääkö raaka työnteko voittamaan lahjakkuuden, vai viekö lahjakkuus vihdoin voiton kovasta työnteosta.

Tukeutuuko kuninkaallisten hyökkäys edelleen vahvuuksiinsa?

Royalsin hyökkäys on tunnettu viime vuosina juoksupainotteisesta pelityylistää ja ei ihme, koska silloin joukkueen fyysinen ylivoimaisuus pääsee parhaiten esille. Onhan juokseminen silloin paljon helpompaa kun vastassa on fyysisesti heikompia pelaajia, jotka häviävät kaksinkamppailuja sekä linja- että tukimies-tasolla. Siksi on hieman jopa ihmeellistä, että Royals ilmoitti tällä viikolla hankkineensa jenkkipassilla pelaavan laitahyökkääjän. Laitahyökkääjä Kevin Alberque hankinta kun mitä ilmeisimmin tarkoittaa sitä, että Royals lähtee heittämään palloa viime vuosia enemmän ja menettää samalla hieman fyysistä ylivoimaansa. Toisaalta taas Alberquen hankintaa puoltaa se, että Royalsin hyökkäyksen puolustaminen muuttui kerta heitolla huomattavasti monimutkaisemmaksi. Alberquen kun näyttää pelikoosteitten perusteella hyvin nopealta ja vaikeasti puolustettavalta pelaajalta, ja sellaista pelaajaa Royalsilta ei vielä ennestään löytynyt. Tästä syystä hankintaa voi pitää myös todella onnistuneena.

Selvin ero muihin joukkueisiin syntyy puolustuksia vertaillessa

Siinä missä vaasalaisten hyökkäys on muiden 1. divisioonajoukkueiden kanssa tasoissa, on vaasalaisten puolustus muita joukkueita selvästi edellä. Selvä ero vaasalaisille syntyy jo aiemmin mainitun treenaamisen ja sitoutumisen kautta, koska jenkkifutiksessa puolustaminen perustuu kurinalaisuuteen ja yhdessä tekemiseen. Nämä asiat ovat juuri niitä joissa muut 1. divisioonaan joukkueet ovat vaasalaisia selvästi jäljessä. Samalla ne synnyttävät sen ratkaisevan eron, jonka kurominen kiinni on lähes mahdotonta pelkällä lahjakuudella. Tästä syystä on myös helposti ennustettavissa, että Royalsin kuninkaallinen puolustus tulee päästämään tulevana kesänä kaikkein vähiten pisteitä runkosarjana aikana.

Vaasalaisten koko olemus kulminoituu yhteen pelaajaan

Vaikka Vaasassa pelaa tulevana kesänä neljä ulkomaalaista on joukkueen tärkein pelaaja kotimainen: Thomas Ceken. Hän on pelaaja, johon kuninkaalliset voivat tukeutua jokaisessa tilanteessa. Ceken ei ole enään sarjan nopein tai nuorin pelaaja, mutta hänestä ulos pursuava intohimo on jotain mitä harvoin suomalaisesta urheilijasta näkee. Ceken onkin tukimieheksi hankitun jenkki Jordan Pattersonin ohella Royals-puolustuksen tärkein pelaaja.

Arvio: Royals lähtee kauteen ylivoimaisena ennakkosuosikkina ja olisi ihme jos vaasalaiset häviäisivät runkosarjan aikana enemmän kun yhden ottelun. Tappioton runkosarja on myös täysin mahdollinen jos harjoitusotteluissa hieman epävarmasti esiintynyt pelinrakentaja Bryan Rosekat pystyy parantamaan otteitaan runkosarjan alettua. Spagettimaljan uusiminen kuitenkin vaatii pientä onnea loukkaantumisten suhteen, koska jo harjoituskaudella joukkue menetti riveistään Ville Järviön joka sai aivotärähdyksen pohjanmaan herruudesta käydyssä ottelussa Seinäjoki Crocodilesiä vastaan. Järviön loukkaantuminen ja siitä paraneminen on myös yksi asia, joka tulee suuresti vaikuttamaan Royalsin kauteen, koska ilman Järviotä pelaava Royals ei ole niin kova kun Järviön kanssa pelaava.