Kohti Tinamaljaa: Viikko 5 – Kriisiseura Wolverines kaipaa voittoja

Wolverines II – Nordmen

04.07. kello 12:00 Brahen kenttä Helsinki

Ottelu joka voi ratketa jo ensimmäiseen pistesuoritukseen.

Päättyykö Wolverinesin syöksykierre tulevana viikonloppuna

Wolverines II:n tilanne näyttää erittäin huolestuttavalta, sillä joukkue näyttää olevan hallitsemattomassa syöksykierteessä. Nyt olisikin helsinkiläisten kannalta hyvin tärkeää, että seuran molemmat joukkueet saisivat tappioputkensa poikki tulevana viikonloppuna, ja sitä kautta syöksykierteen päättymään. Tappioputkissa rypevä seura ei näytä muuten saavan tilannetta hallintaansa.

Helsinkiläisseuran kannalta olisi todella kriittistä saada lento jälleen hallintaan ja sitä kautta Wolverines II voisi selviytyä vielä tämän vuoden pudotuspeleihin. Tämän vuoksi allekirjoittanut toivoo Wolverinesin voittavan seurana kaksi ottelua tulevana viikonloppuna, koska se lisäisi  1. ja 3. divisioonien mielenkiintoa.

Nordmen aloitti odotetun vahvasti kotonaan viime viikonloppuna

Alkukaudesta hieman matkaväsymyksestä kärsinyt Nordmen esitti huhujen mukaan kotiavauksessaan loistavaa jenkkifutista ja varsinkin joukkueen aloittavana keskushyökkääjä toiminut Aki Kiviniemi keräsi vierasjoukkueen pelaajilta paljon kehuja. Kiviniemen pelaaminen on herättänyt aieminkin tämän kauden aikana puhetta ja siitä syystä herraa voidaan pitää yhtänä sarjan parhaimpana keskushyökkääjänä. Onhan jokainen Nordmenin kohdannut joukkue kehunut ottelun jälkeen urheilullista Kiviniemeä. Tästä syystä on mielenkiintoista nähdä, miten ensimmäistä kauttaan pelaava Kiviniemi pystyy vastaamaan kasvavaan haasteeseen, minkä hänelle tarkempaan vartiointiin ottavat joukkueet asettavat.

Toinen mielenkiintoinen asia on se, miten espanialaiset Alvaro Cosin ja Jorge Huete Bonet vaikuttavat Nordmenin pelaamiseen. Viime viikonloppuna herrat eivät vielä saaneet pelata, mutta tulevana viikonloppuna peliluvalliset asiat ovat jo varmasti hoidossa ja pelaaminen onnistuu. Ennakkoon parivaljakosta ei ole muuta tietoja kuin se, että kaksikko pelasi keväällä vielä Valencia Giantsin joukkueessa laitahyökkääjien paikalla. Tästä syystä on myös hyvin vaikea arvioida minkä tasoisia pelaajia herrat ovat. Se kuitenkin on sevää, että ei Nordmenin taso ainakaan laske kauden alusta, kun joukkueen vahvuuteen liittyy kaksi vähän kokenempaa pelaajaa. Onhan Nordmenin selvin heikkous juuri kokemattomuudessa ja sen tuomassa epävarmuudessa.

Arvio: Wolverines ei varmastikkaan saa liikkeelle parasta miehitystään otteluun, koska seuran edutusjoukkue pelaa myös lauantaina ja siitä syystä 2. joukkueen parhaat pelaajat ovat varmasti lauantaina Kouvolassa kohtaamassa Indiansin. Nordmen taas sai varmasti kauden ensimmäistä voitostaan lisää itseluottamusta tekemiseensä ja se tuo oman buustinsa vieraspelimatkalle. Lisäksi pitää muistaa, että tämä on rovaniemeläisten viimeinen kunnon tilaisuus voittaa ottelu Etelä-Suomessa ja se antaa varmasti myöskin jonkinlaista puhtia otteluun. Näiden syiden takia ottelu päättyy 0-21.

Lions – Eagles

04.07. kello 12:00 Harjun urheilukenttä Lohja

Viikonlopuin mielenkiintoisin 3. divisioona ottelu.

Leijonista on kasvamassa hiljaksiin aikuisia kissapetoja

Viime viikolla peräänkuulutimme Liosnsin oikeaa tasoa ja sitä pystyykö joukkue pelaamaan kokonaista hyvää ottelua. Sipoosta kuultujen huhujen mukaan Lions ei vielä viime viikonloppunakaan pystynyt esittämään parastaan, mutta tasaisempi sen suoritus oli kuin sitä edeltänyt toisen puoliajan romahtaminen Vaasassa. Tämä riittikin voittoon Sipoossa ja siitä syystä Lions majailee tällä hetkellä sarjataulukon jaetulla kolmannella sijalla yhdessä Bulldogsin ja Eaglesin kanssa. Enää ei olekaan poissuljettua, että lohjalaiset pelaisivat tämän vuoden pudotuspeleissä. Se kuitenkin vaatii joukkueen pelaamisen kehittymistä viikottain parempaan suuntaan ja samalla ottelun sisällä tapahtuvien pelillisten heilahtelujen tasaantumista. Tulevissa ottelussa Lionsilla ei ole nimittäin varaa enää menettää momenttumiaan eikä sarjapisteitä Vaasassa nähdyn romahduksen tavoin.

Eagles alkaa vihdoin näyttämään siltä joukkueelta joka sen piti olla

Kauden alla Pori Bearsin suurimmaksi haastajaksi nostettu Eagles ei vakuuttanut kauden ensimmäisissä otteluissaan, mutta viimeisten viikkojen aikana meno on parantunut huomattavasti. Parantanut peli-ilme onkin nostanut kotkalaiset takaisin kärkikahinoihin ja isoin kiitos tästä kuuluu joukkueen todella hyvälle puolustukselle. Eagles-puolustus ei olekaan päästänyt kahteen viimeiseen otteluun pistettäkään ja samaan aikaan se on tehnyt kuitenkin 3 TD:tä. Nollapeleistä ja TD:stä huolimatta puolustuksen kovin saavutus on se, että vastassa olleet joukkueet eivät ole saaneet kahden viimeisen ottelun aikana kuin alle 10 kertaaa uudet yritykset. Uusien yritysten määrä on sinänsä jo huikean pieni, mutta vielä hurjemman tilastosta tekee se, että uusien yritysten pallot on useimmiten päätynyt Eagles puolustajan käsiin päättäen hyökkäsvuoron siihen. Eagles-puolustuksen hurjan pelivireen takia on vaikea uskoa, että Lions pystyisi tekemään tulevana viikonloppuna yli 14 pistettä. Joten ottelu tulee ratkeamaan varmasti hyvin pitkälti siihen miten alku kaudesta suurissa ongelmissa ollut Eagles-hyökkäys lähtee rullaamaan pidennetyn juhannustauon jälkeen.

Arvio: Ottelussa ei tulla pisteillä juhlimaan ja siitä syystä ottelu tulee ratkeamaan kotkalaisten varmempaan perustasoon. Lions tekee edelleen aivan liian paljon virheitä ja se kostautuu tälläisissä otteluissa, jossa vastassa on sarjan kuumin puolustus. Ottelu päättyy 8-21

Panthers – Vikings

04.07 kello 13:00 Kisapuiston keinonurmi Lahti

Ottelu jossa ei liiemmin ole panosta

Haluaako sarjan ainut nollakerholainen voittaa jo tarpeeksi?

Päijät-häme Panthers sijoitettiin kauden alla sarjan alempaan keskikastiin, mutta kauden ensimmäisien otteluiden perusteella arvio on liian positiivinen. Panthersin tekemisestä on puuttunut läpi kauden päättäväisyys ja se tärkein asia eli voittamisen halu. Päättäväisyyden puute on näkynyt tämän kauden otteluissa niissä tilanteissa, joissa joukkueen olisi pitänyt vaan runnoa väkisin jaardi taikka kaksi tehdäkseen TD:n. Siksi joukkue on jumittunut aivan liian usein viiden jaardin päähän maalialueesta ja sitä kautta myös tappioita on alkanut kertymään joukkueen tilille. Haluttomuus on näkynyt siinä, että joukkueen sitoutuminen harjoittelemiseen ei ole kuulemma ollut huhujen mukaan lähellekään niin hyvää kun sen pitäisi olla joukkueessa, joka pyrkii eteenpäin. Tästä syystä on aiheellista kysyä onko joukkue menossa sittenkään oikeaan suuntaan, vaikka tilanne siltä näytti vielä keväällä, kun joukkueen tekemisessä näkyi olevan jonkinlainen uusi kipinä ja joukkueen sisältä kuului positiivista pöhinää. Nyt tuo pöhinä on nimittäin kaikunnut kauas lahdesta ja jäljelle on jäänyt sivurajalla levottamasti pyörivä poikaporukka, joka ei tiedä miten tiukat ottelut voisi kääntää itselleen voitoksi.

Panthersin ongelmat ovatkin tällähetkellä enemmän henkisiä kuin pelillisiä ja siitä syystä on vaikea arvioida milloin lahtelaisten peli-ilo tekee paluun. Siitä huolimatta on helppoa ennustaa, että ennen kuin peli-ilo tekee paluun joukkueeseen, ei lahtelaiset tule voittamaan yhtäkään ottelua.

Kuinka monella pelaajalla Vikings matkaa Lahteen

Vikingsilla on ollut ongelmia saada parasta miehitystään mukaan Etelä-Suomeen pelattaviin otteluihin ja sama ongelma joukkueella on varmasti myös tulevana viikonloppuna. Onhan esimerkiksi pelinrakentaja Anssi Viirun pelaaminen hyvin epävarmaa, koska vaasalaisten edustusjoukkue Royals pelaa myös tulevana viikonloppuna ja Viiru varmasti haluaisi keskittyä siihen otteluun koko viikonlopun ajan. Royalsilla on edessään runkosarjan tärkein ottelu ja sen häviäminen ei olisi suotavaa huonon valmistautumisen takia. Viirun jääminen pois lauantain ottelusta on siis hyvin todennäköistä ja se tasoittaa ottelun lähtökohtia huomattavasti. Ei olisi myöskään ihme, jos Royals haluaisi siirtää farmijoukkueestaan muutamia pelaajia edustujoukkueen käyttöön, koska sunnuntaille on luvattu aurinkoista päivää ja siksi vaihtopelaajia ei voi olla liikaa. Ei olisikaan mikää ihme vaikka Vikings kurvaisi Lahteen noin 20 pelaajan rosterilla.

Arvio: Vaikka Vikings ei pääsisi lähtemään otteluun kovinkaan leveällä materiaalilla, on joukkuetta pidettävä ennakkosuosikkina lauantain kamppailuun. Löytyyhän Vikingistä monia kokeneita pelaajia, jotka tietävät miten otteluita voitetaan ja mitä voittaminen vaatii jenkkifutiksessa. Panthersin mahdollisuudet taas piilee siinä, että nuoret ja kokemattomat pelaajat vihdoin heräävät haluamaan ottelun voittoa. On nimittäin selvää, että ei pelkällä kokemuksella ei voiteta nuorta ja innokasta porukkaa. Ottelu päättyy 14-16.

Bulldogs – Bears

04.07 kello 14:00 Söderkullan kenttä Sipoo

Viikonlopun maalirikkain 3. divisioona ottelu.

Ei voittoputketkaan ikuisesti kestä

Alkukaudesta 1096 päivän pituisen tappiputkensa katkaissut Bulldogs kärsi viime viikonloppuna tappion Lionsille ja samalla sipoolaisten kahden ottelun pituiseksi kasvanut voittoputki sai päätöksensä. Tappiosta huolimatta sipoolaisten esitys oli kuulemma hyvä ja vaikka joukkueen vahvuudesta puuttui tärkeitä pelaajia, pystyivät sipoolaiset taistelemaan ottelun voistosta viimeiseen vihellykseen saakka. Tulevan viikonlopun ottelu tulee olemaan siitä hankala, että vastaan tulee asettumaan sarjan ylivoimaisesti kovin joukkue ja siksi voiton naaraminen tulevasta ottelusta tulee olemaan todella hankalaa. Loppukautta silmälläpitäen olisikin tärkeää, että Bulldogs ei menettäisi kahden voiton tuomaa itseluottamustaan tappioiden myötä ja sitä kautta myös otettaan pudotuspelipaikoista. Bulldogsin loppukauden ohjelma on nimittäin yksi sarjan helpoimmista, ja siitä syystä tulevan viikonlopun ottelun ei pidä antaa liikaa hämätä sipoolaisia.

Porilaisten marssiminen kohti runkosarjan voittoa jatkuu myös tulevana viikonloppuna

Pori Bears jyräsi viime viikonloppuna vakuuttavaan 65-0 voittoon Wolverines II:sta, vaikka joukkue teki ottelussa monia kokeiluita. Ehkä suurin ja mielenkiintoisin kokeilu oli Nicolas Sandhun siirtäminen sivuun pelinrakentajan paikalta. Sandhun tilalle kun Wolverinesiä vastaan operoi Andre ”X” Xavier ja pelillisesti tämä kokeilu ei mennytkään mitenkään huonosti. X nimittäin keräsi ottelun jälkeen kehuja, ja jopa joukkueen Facebook-sivuilla mainittiin erikseen kuinka hyvin X oli ottelussa pelannut. Joten onnistuneiden kokeilujen jälkeen on helppoa sanoa Bearsin menestyvän myös vaikka ennakkoon hyvin tärkeä Nicholas Sandhu tulisi loukkaantumaan tämän kauden aikana. Tästä syystä myös Bearsin häviäminen tämän kauden aikana tuntuu entistä mahdottomammalta.

Arvio: Tässä ottelussa kohtaavat Daavid ja Goljat, mutta tällä kertaa pienellä ja pippurisella ei tule olemaan minkäänlaisia mahdollisuuksia voittoon. Ottelu päättyy 7-63