Illalla vastakkain Eagles ja Dolphins – Kumpi nousee selviytymistaistosta voittajana?

Sunnuntai-iltana on luvassa kahden ennakoitua selkeästi heikommin pärjänneen joukkueen selviytymiskamppailu. Isäntäjoukkue Philadelphia Eagles (4–4) on noussut surkean alkukauden (1–3) jälkeen pikku hiljaa lähemmäs odotettua tasoaan. Syystä tai toisesta meno on ollut todella siirappista ja paria ottelua lukuunottamatta Eagles ei ole päässyt esittelemään pelottavaa hyökkäyskalustoaan. Vierasjoukkue Miami Dolphins (3–5) aloitti kautensa myös laimeasti jääden neljässä ensimmäisessä ottelussaan korkeintaan 20 pisteeseen. Kahdessa edellisessä ottelussa se on puolestaan saanut selkäänsä divisioonansa joukkueilta, kun Patriots ja Bills ovat kävelleet sen yli.

Joukkueet ovat kohdanneet neljän vuoden välein ja viime ottelut ovat kaikki menneet Eaglesille noin 10 pisteen erolla. Vuoden 2011 jälkeen on paljon muuttunut, mutta nähtäväksi jää, jatkaako kotijoukkue silti voittokulkuaan. Pudotuspelejä ajatelleen Eagles on vielä mukavissa asetelmissa NFC:n jaetulla seitsemännellä sijalla, kun taas Dolphins on vajonnut AFC:ssä muutaman sijan alemmas.

Eaglesin pakka vielä sekaisin, mutta potentiaalia löytyy

Eaglesin lähtötilanne otteluun voisi olla huomattavasti haastavampi ilman viime viikkoista jatkoaikavoittoa Cowboysista. Paljon kritiikkiä kauden mittaan kerännyt pelinrakentaja Sam Bradford antoi arvostelijoille mietittävää heittämällä 41 jaardisen ratkaisuheiton laitahyökkääjä Jordan Matthewsin käsiin. Negatiiviset mielipiteet Bradfordista eivät ole tuulesta temmattuja, sillä miehen piti johdattaa Eagles NFC:n mestaruuteen, mutta toistaiseksi kasassa on vaikeita pelejä ja henkilökohtaisena tuloksena vasta 10 TD:tä ja saman verran heitonkatkoja. Hyökkäyslinja ei ole tehnyt miehen pelaamista yhtään helpommaksi ja kasassa onkin jo 14 säkitystä. Loppukautta ajatelleen positiivinen asia on leveä laitahyökkääjäosaston käyttäminen. Vaikka viime ottelun ratkaisumaalin tehnyt Matthews onkin selkeä ykköslaituri, löytyy joukkueesta useita miehiä tukemaan heittohyökkäystä. Näistä näkyvimpiä ovat tähän mennessä olleet Darren Sproles ja Zach Ertz.

Juoksuhyökkäykselle asetettiin kauden alla isot paineet, mutta tulos on ollut toistaiseksi vielä laimeaa. Keskushyökkääjä DeMarco Murray ei ole äitynyt samanlaiseen maalitehtailuun kuin viime kaudella Cowboysin riveissä. Hän pystyy pitämään kuitenkin pelin jatkuvasti elossa ilman virheitä. Juoksut ovat lyhyitä, mutta mies ei ole kertaakaan menettänyt vielä palloa suuresta vastuustaan huolimatta. Alkukaudella Murrayta on tukenut loistavasti Ryan Mathews, jota joukkue on käyttänyt koko ajan enemmän kauden edetessä. Mathews peittoaa Murrayn juoksukeskiarvolla mennen tullen, mutta toisaalta hänellä on jo kaksi pallonmenetystä kasassa.

Hyökkäyksen alisuorittaessa puolustuksen suuntaan on kohdistunut paljon painetta. Sen työtä ei ole helpottanut yhtään iso peliaika, jonka puolustajat joutuvat otteluissa raatamaan kentällä. Erityisen pahasti joukkueen peliä on häirinnyt kolmansien ja neljänsien yritysten puolustus, joissa vastustajat ovat onnistuneet hankkimaan uudet yritykset liian helpolla. Ulompi linjamies Fletcher Cox on pelaamassa uransa kautta ja säkittänyt vastustajan pelinrakentajan jo viidesti. Muutkin voisivat ottaa mallia miehen työskentelystä, sillä kasassa on säkitysten lisäksi jo kolme pallonriistoa ja otteet ovat olleet huippuluokkaa. Tavalla tai toisella puolustuksen on löydettävä uusi vaihde silmään, jotta hyökkäys saa lisää mahdollisuuksia voittamiseen.

Mistä eväät Dolphinsin uuteen nousuun?

Moni hieraisi silmiään nähdessään Dolphinsin uudistuneen ilmeen huiliviikkonsa jälkeen viikoilla 6 ja 7. Uusi päävalmentaja Don Campbell ei olisi voinut saada parempaa starttia pestilleen kuin mitä sai, mutta kahden murskavoiton jälkeen koitti arki kahden selkeän tappion myötä. Joukkueella onkin pitänyt kiirettä analysoidessaan viime otteluiden epäonnistumisia ja sitä, miten kurssi saadaan käännettyä takaisin nousuun. Pudotuspelitoiveiden kannalta tappiot tulivat juuri väärille joukkueille ja nyt etulyöntiasema pitää hakea tulevan ottelun kaltaisista vastustajista.

Pelinrakentaja Ryan Tannehillillä on tällä hetkellä painava apina niskassaan sillä hän ei ole onnistunut maalinteossa kahden viime ottelun aikana kertaakaan. Hän on myös koko kauden ajan saanut painia joukkueen etenemisongelman kanssa, kun kolmannet ja neljännet yritykset ovat tuoneet vain harvakseltaan toivottua lopputulosta. Koko NFL-uransa Tannehillin kanssa Dolphinsissa pelannut laitahyökkääjä Rishard Matthews on noussut tärkeään rooliin pitkissä heittopeleissä, kun samaan aikaan Jarvis Landry pystyy keskittymään lyhyempiin. Heittohyökkäys onkin ollut Miamin ykkösase alkukauden aikana vaikka juoksupeleihin joukkueella onkin heittää areenalle hyvässä vireessä oleva keskushyökkääjä Lamar Miller. Mies kaipaisi lisätukea kakkosmieheltään Jay Ajayiltä nähtyä enemmän, mutta on joka tapauksessa pystynyt parantelemaan omaa peliään sen verran, että luvassa on hänen paras kautensa ikinä.

Dolphinsin puolustus menetti näkyvimmän osasensa, kun Cameron Wake joutuu loukkaantumisen vuoksi jättämään loppukauden väliin. Miehellä on tilillään jo seitsemän säkitystä tällä kaudella ja tulee jättämään ison aukon etulinjaan. Sen sijaan takapuolustaja Reshad Jones jatkaa pelejään loistavilla otteillaan. Jones on kahdesti jo katkaissut vastustajan heiton ja juossut pallon aina maaliviivalle asti. Hän myös turvaa vakuuttavasti puolustuksen selustaa hyvällä sijoittumisellaan ja pistää vastustajan pelinrakentajat arvioimaan uudelleen heittokulmiaan.

Ottelun taisteluparit

Eaglesin hyökkäyslinja vs. Dolphinsin puolustuslinja

Miamiin isolla rahalla hankittu linjamies Ndamukong Suh ei ole esittänyt vielä mitään maagista alkukaudella, mutta vaatii jokaiselta vastustajalta erikoisvartiointia. Eagleskaan ei voi jättää Suhia huomioimatta ja joutuu blokkaamaan miehen kahden pelaajan voimin ulos tilanteista. Dolphinsin juoksupuolustus on ollut heikkoa ja jos Suh saadaan pysymään kaukana pallosta, on Eaglesin helppo työ viedä palloa maan pinnalla jatkuvasti eteenpäin.

Lamar Miller vs. Eaglesin puolustuslinja

(Getty)

Onko Lamar Milleristä ratkaisijaksi Eaglesia vastaan? (Getty)

Lamar Miller on edennyt kovalla yli 5 jaardin juoksukeskiarvolla tähän saakka. Eagles puolestaan on onnistunut jarruttamaan kahta viime ottelua lukuunottamatta vastustajiensa juoksut lyhyeen. Kurssi on kuitenkin ollut laskeva ja Millerillä pitäisikin olla hyvä sauma murtautua linjan läpi kerta toisensa jälkeen. Kysymys on tänään enemmänkin siitä, että kumpi tästä taisteluparista pystyy nostamaan tasoaan viime otteluiden heikentyneiden otteiden jäljiltä.

Yhteenveto

Ottelu on tärkeä ja molemmilla on omat vahvuutensa sen viemiseen. Eaglesin viime aikaiset otteet lupaavat jo valoa tunnelin päähän ja on vaikea nähdä ottelulle muuta lopputulosta kuin selkeää kotijoukkueen voittoa. Alavireisen Dolphinsin kannalta kaikkein tärkeintä olisi saada hyökkäys taas kuntoon, vaikka voittoa ei heruisikaan. Muussa tapauksessa kauden loppu tulee liian pian vastaan.

Otteluveikkaus: Philadelphia Eagles – Miami Dolphins 29 – 13

Ottelu on nähtävissä sunnuntaina klo 19:30 alkaen Viasat Sport -kanavalla ja klo 20:00 alkaen NelonenPro 1 -kanavalla (suomeksi selostettuna) sekä lisäksi Ruutu- ja Viaplay-palveluissa.

Kansikuva: Getty