NFL-kausi alkaa – Mestari-Patriots tiukan paikan edessä

Hallitseva mestari New England Patriots saa perinteiseen tapaan kunnian avata kauden 2015. Kovin paljon vaikeampaa starttia kauteensa Patriots ei olisi voinut saada, sillä vastaan asettuu viime kaudellakin pudotuspeleissä nähty ja tähän kauteen isoin odotuksin lähtevä Pittsburgh Steelers. Historiaan peilaten Steelers on niukasti niskan päällä 14–9-voittosaldollaan keskinäisistä runkosarjakohtaamisista, mutta nyt se joutuu lähtemään altavastaajana otteluun.

Kun kaksi näin tasokasta hyökkäystä iskevät yhteen, on luvassa todellinen ilotulitus. Pelinrakentajansa Tom Bradyn pitkän oikeusprosessin jäljiltä otteluun saava Patriots nosti viime viikkoisen lopullisen päätöksen jälkeen omia osakkeitaan sekä avausottelua että koko runkosarjaa ajatellen.

Steelers puolestaan joutuu aloittamaan kautensa ilman juoksupelin isointa tähteä. Keskushyökkääjä Le’Veon Bellin huumetörttöilyt pitävät miehen sivussa alkuperäisen neljän ottelun rangaistuksen sijaan kahdesta ensimmäisestä ottelusta, ja joukkueen on saatava juonesta kiinni jo ennen Bellin paluuta.

Mestari-Patriots uudella hyökkäystaktiikalla kauteen

Oikeussalista haettu iso voitto ei vielä tuonut yhtään voittoa sarjataulukkoon, mutta tulee tasaamaan joukkueen alkukautta huomattavasti. Joukkue on kesän aikana harjoitellut uutta hyökkäyskoostumustaan. Aiemmin yhdellä sisemmällä laitahyökkääjällä tuhojaan tehnyt joukkue tulee vähentämään Rob Gronkowskin kuormaa tuomalla kentälle toisenkin saman paikan pelaajan. Aiemmilta kausilta tuttu muodostelma muuttui kaksi kautta sitten, kun joukkue päätyi käyttämään pääasiassa kolme ulompaa laitahyökkääjää. Nyt palataan takaisin perinteiseen ja tuloksen toivotaan olevan entistä murhaavampaa. Jos muutos ei tuo lisää tehoja, tuo se vähintään harmaita hiuksia vastustajan puolustustaktiikkaan.

Hyökkäyksen onnistumisen kannalta tärkeä palanen, hyökkäyslinja, joutunee lähtemään otteluun vajaamiehisenä. Sentteri Bryan Stork joutui jättämään ison osan loppuharjoituskaudesta väliin, eikä hänen oleteta olevan mukana avausottelussa. Nähtäväksi jää, millä koostumuksella Patriots otteluun lähtee. Ottelun aikana saatetaan nähdä myös pikaisia vaihtoja linjassa pelipaikalta toiselle, jos tulos ei ole toivottava. Linjan apua kaivataan myös juoksuhyökkäyksissä keskushyökkääjä LeGarrette Blountin ollessa pelikiellossa. Blountin paikan avauksessa korvannee Brandon Bolden, jolle avautuu elämänsä näytönpaikka.

Steelersin superkolmikosta yksi poissa

Kenties koko liigan paras hyökkäyskolmikko teki viime vuonna tuhoisaa jälkeä ottelusta toiseen. Pelinrakentaja Ben Roethlisberger, keskushyökkääjä Le’Veon Bell ja laitahyökkääjä Antonio Brown asettavat vastustajien puolustuksen vaikeiden valintojen eteen. Tällä kertaa Bell huilaa ottelun kentän laidalla, eikä hänet korvaavan DeAngelo Williamsin otteista ole varmuutta. Kyseessä on kuitenkin liigan vaarallisimmista hyökkäyksistä, joten yksittäisessä ottelussa Bellin puuttuminen ei välttämättä näy. Kokoonpanosta puuttuu lisäksi ulompi laitahyökkääjä Martavis Bryant sekä sentteri Maurkice Pouncey, joten hallitsevan mestarin kohtaaminen edellyttää monelta pelaajalta venymistä äärirajoille.

Puolustuspäässä viimestä kauttaan aloittava tukimies James Harrison tulee esittämään tärkeää roolia tässä näytöksessä. Patriots-hyökkäys ei ole liigan helpoimpia pysäytettäviä, mutta vuonna 2008 liigan parhaaksi puolustajaksi valitulla Harrisonilla on sanansa sanottavana. Rinnalleen mies saa kasan nuoria kehitysvaiheessa olevia pelaajia, joiden on saatava itsestään ja joukkuepuolustuksesta kaikki irti. Toinen avainhahmo Steelers-puolustuksessa tulee olemaan kolmannen kauden kulmapuolustaja Antwon Blake, jonka fyysisyydellään odotetaan sekoittavan Patriots-pakkaa.

Ottelun taisteluparit

Tom Brady vs Ben Roehtlisberger

[GETTY]

Kahden huikean pelinrakentajan kohtaamista ei kannata jättää väliin. Kuva: GETTY

Kaksi liigan kovimmista heittokoneista pääsee mittaamaan toistensa kyvyt ja odotettavissa on paljon pisteitä tulostaululle. Bradyn oikeustaisto oli miehelle ja Patriotsille mieleinen, mutta prosessi ei voi olla vaikuttamatta valmistautumiseen. Miehen erinomaisuudesta ja arvostuksesta saatiin taas osoitus, kun NFL Network asetti pelaajat paremmuusjärjestykseen. Julkaistulla top 100 -listalla Patriotsin pelinrakentaja säilytti viime vuotisen kolmannen sijansa. Bradyllä on myös hyvät muistot Steelers-otteluistaan, joista hän on poistunut viidesti voittajana ja seitsemässä ottelussa maalejakin on kertynyt lähes 20. Tänä vuonna miehen ykköskohteet laidalla ovat Brandon LaFell sekä Danny Amendola. Patriotsin kohdalla ei sovi unohtaa miestä nimeltä Rob Gronkowski, jonka kanssa yhteispeli on aina saumatonta. Heittohyökkäys ei joutune koville sillä Steelersin puolustuksella ei näyttäisi olevan syvyyttä jarruttamaan sitä.

33-vuotiaaan Ben Roehtlisbergerin sijoitus samalla NFL Networkin listalla on 26, mutta hänen roolinsa joukkueen sisällä on äärettömän tärkeä. Viime vuonna uransa parhaat tilastot kerännyt ”Big-Ben” saa huikeaa etua laidalta, sillä siellä viilettää liigan ykköslaituri Antonio Brown. Vaikka joukkueesta löytyy muitakin heittokohteita, kaksikko määrää ottelun tahdin. Tapa, jolla Steelers on pystynyt nousemaan mahdottomistakin tilanteista rinnalle ja ohi, osoittaa järkälemäistä päättäväisyyttä etenkin Roethlisbergerin osalta. Tarvittaessa hän kantaa koko joukkueen maaliviivan yli puolustuksen pyristelyistä huolimatta.

DeAngelo Williams vs Patriotsin puolustuslinja

Le’Veon Bellin tuuraajaksi hankittu keskushyökkääjä DeAngelo Williams tulee esittämään merkittävää roolia Steelersin hyökkäyksessä. Viime vuoden loukkaantumiset näyttävät olevan taakse jäänyttä elämää ja 32-vuotias Williams on valmis haasteeseen takaamaan hyökkäyksen monipuolisuuden jatkumon. Hän joutuu tekemään astetta enemmän töitä sentteri Maurkice Pounceyn loukkannuttua harjoitusotteluissa, joten helppoa aloitusta ei ole luvassa.

Patriotsin puolustuslinja menetti ison palasen viime kaudelta, kun Vince Wilfork suuntasi toisaalle. Linjan keskellä jäi näin miehen mentävä aukko, jota täyttämään lähtevät Alan Branch ja Sealvar Siliga. Linjan ulkoreunoissa kaksikko Chandler Jones ja Rob Ninkovich ovat hyviä tukkimaan juoksulinjat ja heitä tarvitaan entistä enemmän. Linjan takana tukimies Jamie Collins on koko puolustuksen tärkein hahmo ja hänen yli 110 taklausta viime kaudella ovat monen hyökkääjän muistissa. Collins yhdessä Jerod Mayon ja Dont’a Hightowerin kanssa ovat huikea kolmikko metsästäessä kohteitaan.

Rob Gronkowski vs Steelersin tukimiehet

12 maalia viime kauden runkosarjassa viimeistellyt Gronkowski on ikuinen ongelma puolustuksille. Äärimmäisen vaikeana puolustettavana pidetty sisempi laitahyökkääjä saa tälle kaudella kaverikseen Scott Chandlerin jakamaan työtaakkaa. Billsistä siirtynyt Chandler tulee saamaan Gronkowskin rinnalla huikean paikan ja yhdessä heidän pysäyttämisensä tulee olemaan todellinen haaste. Kolmesti Steelersin kohdannut Gronkowski on ollut joka kerta huikeassa kunnossa. 21 kiinniottoa 24 yrityksestä ja neljä maalia antavat hyvät lähtökohdat kauden avaukseen.

Sisempi tukimies Lawrence Timmons on Steelersin paras lääke Gronkowskia vastaan. Harjoitusottelut varvasvaivan vuoksi väliin jättäneen miehen pelikunto on vielä arvoitus, mutta kunnossa ollessaan joukkueen on luotettava häneen. Miehen onneksi hän ei sentään joudu raatamaan tehtävässä yksin vaan kollega Ryan Shazier on mukana leikissä, kuten toivon mukaan tarvittaessa myös takapuolustajat. Illasta on tulossa miehille joka tapauksessa todella pitkä ja ottelun ratkaisu saattaa hyvinkin piillä tässä taisteluparissa.

Otteluveikkaus: New England Patriots – Pittsburgh Steelers 27 – 32

Ottelu on nähtävissä torstain ja perjantain välisenä yönä klo 03:30 alkaen Viasat Sport- ja Nelonen Sport 1 -kanavilla sekä Viaplay- ja Ruutu-palveluissa.

Kansikuva: Getty