NFL-kierroksen kuumin ottelu – Kaksi tulikuumaa joukkuetta iskevät yhteen

Tällä viikolla on vielä useampi kärkikamppailu luvassa torstaisen Patriots–Texans-ottelun lisäksi. Ehdottomasti näistä lupaavin, on kahden tulikuuman ja voittamattoman joukkueen välinen mittelö Philadelphiassa, kun Eagles ja Steelers kohtaavat sunnuntain myöhäisillassa. Viasat esittää tuttuun tapaansa ison kasan otteluita, mutta valitettavasti tämä taisto ei kuulu niihin. Loistavan Viaplayn Red Zone -lähetyksen kautta matsin huippuhetket on sentään mahdollista nähdä suorina.

Tilanne otteluun lähdettäessä

Kotijoukkue Eagles on saanut helpohkon startin kauteen kohdatessaan ensin Brownsin kotonaan ja viime viikolla Bearsin vieraissa. Kumpikaan vastustajista ei pystynyt tarjoamaan kunnollista vastusta ja voitot ovatkin tulleet yli kahden TD:n erolla. Voittojensa myötä Eagles on tällä hetkellä NFC East -divisioonan kakkospaikalla Giantsin perässä. Dallas Cowboys hengittää niskassa yhden voittonsa turvin ja Redskins hakee edelleen divisioonan pohjalla avausvoittoaan.

Myös Steelers on vienyt vakuuttavasti pisteet kotiin otteluistaan voittamalla ensin Redskinsin ja heti perään Bengalsin. Huomion arvoista oli jälkimmäisessä ottelussa nähty puolustustyöskentely, joka jätti Bengalsin 16 pisteeseen. AFC North -divisioonan sisällä tilanne on hyvin samankaltainen kuin Eaglesilla, kun Steelersin kanssa tappioitta jatkaa Ravens ja kaksikon perässä vaanii Bengals yhdellä voitollaan. Cleveland Browns puolestaan on totuttu näkemään koko liigan perällä ja sitä paikkaa joukkue pitää vahvasti edelleenkin.

Joukkueiden loukkaantuneiden lista on vielä toistaiseksi suhteellisen lyhyt. Kotijoukkue menetti avausottelussaan sisemmän laitahyökkääjän Zach Ertzin sekä takapuolustaja Leodis McKelvinin, jotka joutuvat jättämään myös Steelers-ottelun jälkeen. Pittsburghin merkittävät poissaolijat ovat sentteri Cody Wallace, joka loukkaantui jo 2. harjoitusottelussa elokuussa, sekä pelikieltojaan kärsivät keskushyökkääjä Le’Veon Bell ja laitahyökkääjä Martavis Bryant.

NFL:n nykymallissa ottelun joukkueet kohtaavat aina neljän vuoden välein ja siten tulossa on viides kohtaaminen 2000-luvulla. Neljä edellistä ottelua ovat menneet vuorovedoin joukkueiden poistuessa kahdeksan vuoden välein voittajana kentältä. Viimeksi voiton vei Steelers lukemin 16–14, joten olisiko tällä kertaa taas Eaglesin vuoro? Historian aikana joukkueet ovat kohdanneet 78 kertaa, joista Eagles on voittanut 47 ja hävinnyt 28. Lisäksi ottelu on päättynyt kolmesti tasan.

Mitä odottaa ottelulta?

Joukkueiden tarina tähän mennessä on ollut hyvin samanlainen. Puolustus on hoitanut tehtävänsä mallikkaasti ja hyökkäys on nakuttanut pisteitä tasaisen varmasti. Tästä kertovat myös tilastot, joiden mukaan Steelers-hyökkäys on pisteiden valossa liigan nelonen ja Eagles kahdeksas, kun taas puolustuksessa roolit vaihtuvat Eaglesin ollessa toinen ja Steelersin kahdeksas.

Carson Wentzin NFL-uran alku on sujunut duurivoittoisesti. (Getty)

Carson Wentzin NFL-uran alku on sujunut duurivoittoisesti. (Getty)

Kotijoukkueen ympärillä suurin mielenkiinto ja jopa hypetykseen asti yltänyt keskustelu tulokaspelinrakentaja Carson Wentzin otteista on ollut aiheellista, sillä mies on pelannut ilman pahempia virheitä hyvät ottelut. Kolme TD:tä ilman ainoatakaan syötönkatkoa ovat mahdollistaneet, ja tulevat tekemään sitä jatkossakin, hyökkäykselle työrauhan, joka on jatkuvasti johtanut hyviin suorituksiin. Wentzin heitoista eniten iloa on saanut irti laitahyökkääjä Jordan Matthews, joka on matkalla kohti kolmivuotisen NFL-uransa parasta kautta. 14,2 jaardin keskiarvolla 13 koppia ottanut Matthews on ehdoton ykkösuhka, jota etenkään Brownsin puolustus ei saanut millään kuriin. Hänen ohellaan Nelson Agholor on kasvanut tulokaskaudesta aimo harppauksen eteenpäin ja tarjoaa toisella laidalla jatkuvan hyökkäysuhan. Steelers-puolustus on ollut alkukaudella ajoittain pulassa heittopelien kanssa ja sen on sauma, johon Eaglesin on iskettävä, sillä juoksemalla tahti saattaa olla huomattavasti verkkaisempaa.

Steelers-hyökkäys on jo parin kauden ajan ollut aivan liigan kirkkainta kärkeä. Liigan ehkäpä paras laitahyökkääjä Antonio Brown saa tuekseen ensimmäistä kertaa tällä kaudella Markus Wheatonin, joten heittohyökkäykseen saadaan taas uusi ja vieläpä laadukas kohde lisää. Kun hyökkäyksen pakkaan sekoitetaan vielä nuori Sammie Coates, alkaa pelinrakentaja Ben Roethlisbergerillä olla vaihtoehtoja vähintäänkin riittävästi. Jo aiemmissa otteluissa hyökkäys on muutenkin päässyt laajasti esittelemään taitojaan ja Eaglesin laadukas puolustus joutuu ensimmäistä kertaa tällä kaudella todellisen koetinkiven eteen. Kuusi säkkiä kahteen otteluun on hyvä osoitus Eaglesin syötönhäirinnästä, mutta pystyykö puolustuslinja samaan Steelersin hyökkäyslinjaa vastaan? Kaiken kukkuraksi Steelersin keskushyökkääjä DeAngelo Williams, joka on edennyt juoksemalla jo yli 230 jaardia tällä kaudella, tulee sekoittamaan Eagles-puolustuksen toimintaa jatkuvan juoksu-uhkansa myötä.  Puolustuksen linjassa Fletcher Cox ja Bennie Logan nousevatkin suorituksillaan valokeilaan, sillä he tulevat kantamaan ison vastuun Williamsin pysäyttämisessä.

Arvio

Otteluiden väliset ottelut ovat olleet viime kerroilla tasaisia ja kaikki merkit viittaavat samaan myös tällä kertaa. Steelersin hyökkäys on tunnetusti raudanluja ja kun puolustus on ottanut askeleita eteenpäin, on kasassa vakuuttava nippu. Eaglesin uudelleenrakennus on hyvässä vauhdissa ja helppo alku on siivittänyt sen loistovireeseen. Tämän ottelun jälkeen olemme paljon viisaampia Eaglesin todellisesta tasosta, joka ei näyttäisi tällä kertaa riittävän voittoon asti. Ottelua ei kuitenkaan kannata mistään hinnasta jättää väliin, sillä taso tullee olemaan huipussaan.

Otteluveikkaus: Philadelphia Eagles – Pittsburgh Steelers 24 – 29

Kansikuva: Getty