Top 5: NFL-kauden pahimmat alisuorittajat

Super Bowl -kisastudio haussa? Osallistu ilmaiseksi ja voita paikat Unibetin Man Caveen!

Pudotuspelien ollessa vielä loppuhuipennusta vaille valmiit, suurin osa joukkueista suunnittelee kovaa vauhtia jo tulevaa kautta. Monella joukkueiden avainpelaajilla on sopimukset katkolla ja viime kauden näytöt painavat isossa määrin tulevia valintoja tehtäessä. Osalla entisistä supertähdistä ura saattaa päättyä jo yhden epäonnistuneen kauden päätteeksi, jos kilometrejä on takana riittävästi ja usko omaan tekemiseenkin alkaa hiipumaan. Näin ei välttämättä ole alla olevan viisikon osalta, mutta heidän kautensa ei mennyt odotuksiin nähden millään tavalla nappiin.

5. Mario Williams, Miami Dolphins

Mario Williams (Mike Ehrmann/Getty)

Dolphinsiin viime kauden päätteeksi siirtynyt, vuoden 2006 ykkösvaraus, Mario Williams oli Buffalo Billsin puolustuksen kantavia voimia neljän edelllisen kauden ajan. Noiden kausien aikana mies säkitti pelinrakentajia 10,8 säkin kausikeskiarvolla ja taklauksiakin kirjattiin viimeistä kautta lukuunottamatta 40 kaudessa. Suurin odotuksin nimellisesti vahvaan Dolphinsin puolustuksen linjaan liittyminen piti olla miehelle viimeinen etappi ja menestyksellinen sellainen. Toisin kuitenkin kävi, sillä säkityksiä kertyi vain 1,5 ja avauskokoonpanon pelipaikka lähti puolestaan alta jo lokakuussa. Lopulta puolessa välissä kautta mies löysi itsensä istumasta jo pysyvämmin penkin puolelta ja kausi oli siltä osin taputeltu. 8,5 miljoonan taalaa kaudessa Williamsin taskuun tuova sopimus tuli Dolphinsille kalliiksi ja 31-vuotias puolustaja saa tehdä kesän aikana ihmeitä, jotta hän pystyy vielä nousemaan Bills-kausien tasolle.

4. Blake Bortles, Jacksonville Jaguars

Blake Bortles (Sam Greenwood/Getty)

NFL-pelaajat äänestivät Blake Bortlesin kauden alla liigan 56. parhaaksi pelaajaksi viime kauden 35 TD:n ja yli 4 400 heittojaardin siivittäminä. Jaguarsin menestys jäi tuolla kaudella heikoksi, mutta suurimpana syynä tulokseen pidettiin puolustuksen tasoa. Tällä kaudella puolustus hoiti hyvin hommansa, mutta Bortles puolestaan sukelsi takaisin kuolevaisten joukkoon. Hänellä olisi ollut mahdollisuus paistatella samanlaisessa valokeilassa kuin Derek Carr, mutta suunta veikin täysin toisaalle. Tämä kausi toi mukanaan 23 TD:tä ja 16 syötönkatkoa QB-indeksinkin painuessa reilusti alle 80. Koko kauden aikana Bortles onnistui vain kolmesti yli 40 jaardia tuoneessa heittopelissä, kun vuotta aiemmin niitä nähtiin 11. Jaguars sai uuden päävalmentajan ja aika näyttää, onko Bortlesilla vielä tilaa joukkueessa ensi kaudella.

3. Cam Newton, Carolina Panthers

Cam Newton (Brian Blanco/Getty)

Mitä tapahtui viime kauden arvokkaimmalle pelaajalle, joka vei joukkueensa aina Super Bowliin asti NFL:n viihdyttävimmän hyökkäyksensä kanssa? Vielä kauden allakin mies ansaitsi itselleen kanssapelaajien kunnioituksen olemalla NFL:n Top 100 -listan ykkönen ennen Tom Bradyä ja J.J. Wattia. Paljon ehdittiin kauden mittaan puhumaan heikosta hyökkäyksen linjasta, joka selittääkin osan Cam Newtonin otteista, mutta ei sentään kaikkea. Liigan neljänneksi heikoin QB-indeksi (75,8), 19 TD:tä ja 14 syötönkatkoa sekä 52,9 prosentin osumatarkkuus eivät ole merkkejä tähtiluokan pelinrakentajasta. Newtonin mukana myös koko Panthersin joukkue koki todellisen mahalaskun liigan hännille ja sen nostamiseksi olisi kipeästi kaivattu Newtonin viime kauden 35 heitettyä ja 10 juostua TD:tä. Ehkä joukkue saa kesän aikana rivinsä suoriksi ja pääsemme nauttimaan vasta 27-vuotiaan Newtonin todellisista kyvyistä taas ensi kaudella.

2. Brock Osweiler, Houston Texans

Brock Osweiler (Thomas B. Shea/Getty)

Vuosi sitten Brock Osweiler oli kaikkien lajia seuranneiden huulilla, kun hän astui Denver Broncosin avauskokoonpanoon Peyton Manningin loukkaannuttua. Miehen suuntaan annettiin paljon ylistäviä lauseita ja vaikka hän sai myöhemmin tehdä tilaa Manningille Super Bowlin kynnyksellä, onnistui Osweiler nostamaan arvostuksensa pilviin. Tähän rakoon tarttunut Houston Texans oli valmis tarjoamaan miehelle 72 miljoonan dollarin 4-vuotista sopimusta, jonka turvin Texans havitteli kauan odotettua Super Bowl -paikkaa ohi konferenssia hallinneiden Patriotsin ja Steelersin.

Koska mies löytyy listaltamme, on sanomattakin selvää, että Texans ei voi tällä hetkellä olla kovinkaan tyytyväinen hankintaansa. J.J. Wattin loukkaannuttua alkukaudesta, nimenomaan Osweilerin ja hyökkäyksen suuntaa käännettiin entistä enemmän toivoa. Tuloksena oli kuin olikin pudotuspelipaikka heikon divisioonansa kärkipaikan turvin, mutta Osweilerin tehot (2 957 heittojaardia 59 % osumatarkkuudella, 15 TD:tä ja 16 syötönkatkoa) eivät olisi sitäkään ansainneet. Miehen 197,1 jaardin ottelukeskiarvo oikeutti lopulta 32. sijaan pelinrakentajien vertailussa.

1. Todd Gurley, Los Angeles Rams

Todd Gurley (Stephen Dunn/Getty)

Kärkikolmikon järjestystä miettiessä ei ollut aivan selvää, mille paikalle kukakin miehistä kuuluu. Ramsin keskushyökkääjä Todd Gurley oli monen fantasialiigaa pelaavan suomalaisen papereissa korkealla, kun joukkueita kasattiin kauden alla. Tulokaskaudellaan yli 1 100 jaardia ja 10 TD:tä juossut Gurleyn piti olla uuden kotipaikan länsirannikolta löytäneen Ramsin ykköstähti, ja miksei koko NFL:n, kuluneella kaudella. Toisin lopulta kävi, sillä mies ei kertaakaan onnistunut juoksemaan yli 90 jaardia ottelussa ja juoksuyritysten keskiarvokin painui lähelle kolmea jaardia (3,2) sen ollessa vielä viime kaudella laadukas 4,8.

Gurleyn heikkojen esitysten syyksi voidaan nostaa heikosti pelanneet pelinrakentajat Jared Goff ja Case Keenum tai surkea hyökkäyksen linja, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, ettei mies itsekään esiintynyt edukseen. Samaan aikaan Cardinalsin David Johnson pelasi kauden samoilla lähtökohdilla ja tulos oli hyvin toisenlainen Johnsonin pinkoessa yli 1 200 jaardia ja 16 TD:tä. Viime vuoden parhaan hyökkäyksen tulokkaan pystin vastapainoksi tämä kausi jätti hyvin paljon kysymysmerkkejä leijumaan Gurleyn vasta-alkaneelle uralle. Jos keskushyökkääjän kauden pisin juoksu vie vain 24 jaardia eteenpäin, voidaanko silloin enää puhua avauksen pelaajasta tulevaisuudessa? Jäämme odottamaan ensi kautta, jolloin miehen todellinen taso tullaan punnitsemaan.

Twitter: @TuomasKurikka

Kansikuva: Harry How/Getty