Torstai-illan NFL-huumaa – Loistokattaus luvassa Kiitospäivän kunniaksi TV:n puolella

Amerikkalaisille Kiitospäivä on jopa suurempi juhlapäivä kuin joulu. Suurin osa työntekijöistä viettää kahden päivän mittaista palkallista vapaataan parhaillaan ja NFL on luonnollisesti tarjonnut jo vuosia tähän juhlahetkeen täyden kattauksen jenkkifutisviihdettä. Eurooppalaisittain kolme ottelua ajoittuvat parhaaseen katseluaikaan eli iltaan, mutta myös yölle riittää katsottavaa Viasatin näyttäessä kaikki illan kolme ottelua suorina lähetyksinä Urheilu HD -kanavallaan sekä Viaplay-palvelussa.

Tulevat ottelut on laitettu otteluohjelmaan jo ajat sitten, mutta kuinka ollakaan, jokainen niistä on vähintäänkin herkullinen kaikkien kuuden joukkueen taistellessa vielä tosissaan pudotuspelipaikoista. Kaiken kukkuraksi jokainen kuudesta joukkueesta voitti viime kierroksen ottelunsa, joka antaa myös lisämausteensa iltaan. Jos jenkkifutis ja sen säännöt eivät vielä ole tuttuja, tutustu yksinkertaiseen aloittelijan oppaaseemme.

Torstai-illan ottelut:


19:30 Detroit Lions vs. Minnesota Vikings

Matt Prater (Getty)

Matt Praterin lähes 60 jaardinen potkumaali vei Lionsin viime kohtaamisessa jatkoajalle. (Getty)

Illan avaa paikallisottelu Lionsin ja Vikingsin välillä. Kohtaamisia on pitkän historian aikana hallinnut suvereenisti Vikings, jolla on kasassa jo 71 voittoa ja vain 37 tappiota sekä 2 tasapeliä. Kuitenkin marraskuun alun ottelussa Lions oli jatkoajan jälkeen parempi lukemin 22–16 ja on tuon voiton myötä myös Vikingsin edellä sarjataulukossa.

NFC North V–H  Div 
Detroit Lions6–41–2
Minnesota Vikings6–41–2
Green Bay Packers4–62–1
Chicago Bears2–82–1

Joukkueiden viime aikaiset ottelut ovat kääntäneet divisioonan päälaelleen ja kuin varkain Lions on kivunnut aina ykköspaikalle asti. Lions on voittanut viidestä viime ottelustaan neljä, kun taas Vikingsillä on samalta ajanjaksolta neljä tappiota. Tuleva ottelu toimiikin hyvänä vedenjakajana sille, jatkuuko Lionsin karkumatka vai saako Vikings käännettyä voimasuhteet takaisin ennalleen.

Mitä odottaa ottelulta?

Viime kohtaamisesta on vain kolme viikkoa ja Vikings-pelaajilla on varmasti tuoreessa muistissa, miten voitto lipui läpi sormien tuolloin. Tuossa ottelussa heidän tehokkain pelaajansa oli Stefon Diggs 80 kiinniottojaardillaan, mutta tällä kertaa miestä ei todennäköisesti kentällä nähdä polvivamman vuoksi. Se on paha takaisku joukkueelle, jonka juoksuhyökkäys on ollut mitään sanomaton tähän mennessä ilman supertähti Adrian Petersonia. Jos Diggs joutuu jättämään ottelun väliin, sisempi laitahyökkääjä Kyle Rudolph nousee entistäkin tärkeämpään rooliin. Jo viisi TD:tä ja yli 400 jaardia tilastoinut Rudolph on ollut koko kauden pelinrakentaja Sam Bradfordin lempikohde yhdessä Diggsin kanssa. Lionsin heittopuolustus tulee antamaan paljon mahdollisuuksia myös muulle hyökkäyskalustolle, sillä se on ollut ajoittain pahoissakin ongelmissa aiemmissa otteluissa.

Lionsin tavaramerkkinä tällä kaudella ovat olleet tiukat, alle TD:n erolla päättyneet ottelut. Lionsin pelinrakentaja Matthew Stafford onkin erikoistunut joukkueensa herättämisessä pelin viime minuuteilla ja siten tämä ottelu ei ole ohi, ennen kuin päätösvihellys on puhallettu. Vastaan asettuva Vikings-puolustus on kääntänyt useamman ottelun jo päälaelleen huikeilla suorituksillaan ja jo kolmella tekemällään TD:llä. Kun Lionsilta puuttuu Vikingsin tapaan todellinen juoksu-uhka, saa Vikings-puolustus keskittyä Staffordin kesyttämiseen koko illan ajan. Viime viikolla Cardinalsin Carson Palmer löysi itsensä neljästi säkitettynä kentän pinnassa ja sama tahti voi hyvinkin jatkua tällä viikolla. Tärkeintä roolia tässä tulevat näyttelemään ulommat linjamiehet Danielle Hunter ja Brian Robison, jotka viime ottelussa onnistuivat yhteensä kolmesti säkityksessä. Vahvasti heittopelinsä varassa oleva Lions tuskin tulee tekemään montaa maalia ottelussa, mutta kuten mainittua, paineiden kasvaessa maalihanatkin aukeavat todennäköisemmin loppupuolella ottelua.

Arvio

Viime kerran kohtaamisessa loistaneet Lionsin Eric Ebron ja Golden Tate ovat ottelun lopputuloksen kannalta todella tärkeät pelaajat ja heidän kauttaan Lionsille avautuu mahdollisuus murtautua Minnesotan tähtipuolustuksen läpi lyhyillä ja keskipitkillä heittopeleillään. Etenkin Ebron on ollut viime otteluissa tehokas, vaikkei maaleja olekaan tullut koko kaudella kuin yksi, ja mies on omiaan nousemaan ratkaisupelaajaksi tälläkin kertaa, kun Lions tulee viemään ottelun nimiinsä. Vikingsin puolella vahvaa nousua tekevä Cordarelle Patterson on joukkueen jokerikortti, joka voisi potkupalautuksillaan, mutta myös hyökkäystyöskentelyllä pystyä kääntämään ottelun vierasjoukkueen eduksi. Pattersonin aika tulee vielä, mutta ei vielä tässä ottelussa.

Otteluveikkaus: Detroit Lions – Minnesota Vikings 21 – 19

Ottelu on nähtävissä torstaina klo 19:25 alkaen Viasat Urheilu HD -kanavalla sekä Viaplay-palvelussa.


23:30 Dallas Cowboys vs. Washington Redskins

Dez Bryant ja Josh Norman (Getty)

Ottelun mielenkiintoisin taistelu nähdään Dez Bryantin ja Josh Normanin välillä. (Getty)

The Sportster arvioi pari vuotta sitten, että Cowboysin ja Redskinsin välinen paikalliskamppailu on maailman 17. mielenkiintoisin derby. Listan ykköseksi ylsi eurooppalaisen futiksen kärkikamppailut Barcan ja Real Madridin vällillä. Illan ottelun joukkueet ovat kohdanneet toisensa 113 kertaa, joista Cowboys on voittanut 67 ja Redskins 44. Kahdesti joukkueet ovat päätyneet tasapeliin. Viimeiset kaksi Texasissa pelattua ottelua ovat päättyneet Redskinsin voittoon, mutta toisaalta Cowboys on muuten ollut vahvoilla viime vuosina joukkueiden kohdatessa, kuten alkukaudestakin 27–23-voitollaan.

NFC East V–H–T  Div 
Dallas Cowboys9–1–02–1
New York Giants7–3–02–1
Washington Redskins6–3–12–1
Philadelphia Eagles5–5–00–3

Molemmat joukkueet ovat hyvissä asemissa pudotuspelejä ajatellen ja ovat yhteensä hävinneet viimeisten viiden kierroksen aikana vain kertaalleen. Koska divisioona on äärettömän kovatasoinen tällä kaudella, toisin kuin vuosi sitten, ovat erotkin hyvin marginaalisia. Myöhäisillan ottelu on varmasti kolmikosta mehukkain, eikä vähiten sen painoarvon ja historian vuoksi. On syytä kuitenkin muistaa, että viikolla kaksi pelattu edellinen ottelu ei niinkään ratkennut Cowboysin hyvyyteen, vaan Redskinsin käsittämättömiin ratkaisuihin aivan maalin läheisyydessä.

Mitä odottaa ottelulta?

Cowboysin juoksuhyökkäys piti tyrehtyä viime viikolla Ravensin käsittelyssä, mutta toisin lopulta kävi. Nyt vastassa oleva Redskins-puolustus on päästänyt vastustajansa juoksemaan keskimäärin yli 110 jaardia ottelussa ja pahimmillaan mm. Steelersin DeAngelo Williams piti puolustusta suorastaan pilkkanaan 143 jaardinsa edestä. Viime kohtaamisessa Cowboys-keskushyökkääjä Ezekiel Elliott haki vielä parasta vauhtiaan NFL-ympyröissä 83 jaardin voimin, mutta sen jälkeen tahti on kiihtynyt ottelu ottelulta ja tällä kertaa Redskinsillä tulee todella kiire pysyä Elliottin perässä.

Jos Redskins ei puolustuksellaan pysty kääntämään ottelua voitoksi asti, täytyy katseet kääntää hyökkäyksen suuntaan, joka on ollut oivassa vireessä viime aikoina. Viime viikon 42 pistettä Packersiä vastaan oli ylivoimaisesti joukkueen paras esitys ja se oli myös tulokaskeskushyökkääjä Rob Kelleyn ensimmäinen todellinen läpimurto. Mies pinkoi 24 yrityksellään 137 jaardia ja 3 TD:tä, joten Elliott saa otteluun vahvan kilpailijan parhaan juoksijan tittelistä. Redskins pääsee myös hyötymään Cowboysin takapuolustuksen loukkaantumisista viritellessään heittohyökkäystä vauhtiin. Redskins on tässä vaiheessa kautta liigan kolmanneksi paras heittojaardien määrällä mitattuna ja kokonaisjaardeissa vielä sijaa korkeammalla.

Luvassa on uskomattoman hieno ottelu, jonka suurimmassa valokeilassa paistattelevat huippuvireessä olevat pelinrakentajat Dak Prescott ja Kirk Cousins. Miesten otteita on mielenkiintoista seurata, mutta vähintään yhtä mielenkiintoisia taistelupareja löytyy laidalta. Redskins Jamison Crowder ja Cowboysin nuori kulmapuolustaja Anthony Brown ottavat mittaa toisistaan samalla, kun Dallasin laituri Dez Bryant ja Redskinsin kulmapuolustaja Josh Norman selvittelevät välejään toisaalla. Tunteet tulevat varmasti nousemaan jossain välissä ottelua korkealle, eikä ylilyönnitkään ole mahdottomia tämän otteluparin kohdalla.

Arvio

Cowboysin pakka on siististi järjestyksessä ja muutamista puolustuksen loukkaantumisista huolimatta joukkue on tyylikkäästi lasketellut alkukauden voitosta voittoon. Vaikka Redskinsinkin hyökkäys on äitynyt hyvään iskuun viime viikkoina, on vaikea nähdä heidän pystyvän horjuttamaan kunnolla Cowboysin junaa. Prescott–Elliott-kaksikko on jotain, mitä saamme ihailla vielä useamman kauden ajan Cowboysissa ja tällä kertaa he takaavat suurimaalisen ottelun voiton joukkueelleen.

Otteluveikkaus: Dallas Cowboys – Washington Redskins 33 – 26

Ottelu on nähtävissä torstaina klo 23:25 alkaen Viasat Urheilu HD -kanavalla suomeksi selostettuna sekä Viaplay-palvelussa.


3:30 Indianapolis Colts vs. Pittsburgh Steelers

Antonio Brown (Getty)

Viime kauden ottelussa Coltsia vastaan Steelersin Antonio Brown karkasi puolustukselta useita kertoja edeten 118 jaardia ja onnistuen kahdesti maalinteossa. (Getty)

Torstain viimeinen ottelu käynnistyy itseasiassa perjantain puolella, kun kaksi niukasti toistaiseksi pudotuspeleistä ulkona olevaa joukkuetta ottavat mittaa toisistaan. Joukkueiden välinen historia on tylyä katsottavaa Coltsin kannalta, sillä sillä on 28 ottelusta vain kuusi voittoa, joista viimeisin kaudelta 2008. Joukkueet kohtasivat viimeksi viime kaudella, kun Steelers piti Colts-laumaa pilkkanaan kotikentällään voittaen ottelun näytöstyyliin 45–10.

AFC South V–H  Div 
Houston Texans6–43–0
Indianapolis Colts5–52–2
Tennessee Titans5–61–3
Jacksonville Jaguars2–81–2

 

AFC North V–H–T  Div 
Baltimore Ravens5–5–03–0
Pittsburgh Steelers5–5–02–1
Cincinnati Bengals3–6–11–1
Cleveland Browns0–11–00–4

Mitä odottaa ottelulta?

Andrew Luck (Getty)

Ilman Andrew Luckia Colts-hyökkäys on vaikean tilanteen edessä. (Getty)

Ottelu sai ikävän käänteen viikolla, kun selvisi, ettei Coltsin pitkäaikainen pelinrakentaja Andrew Luck tule olemaan pelikunnossa. Päävammasta toipuvan Luckin korvaa Scott Tolzien, jonka näytöt NFL:ssä ovat vielä hyvin laihat. Miehellä on tilastoissa Packers-ajoilta yhteensä 91 heittoyritystä, joista 56 on osunut kohteeseen ja yksi aina maalin asti. Sen sijaan syötönkatkoja on tilillä jo 5. Tilastojen perusteella Colts-hyökkäys tulee siis olemaan uudenlaisen haasteen edessä, kun se ei pääse samalla tavalla vyöryttämään heittohyökkäystään. Colts on pärjännyt otteluissa, joissa laitahyökkääjä T.Y. Hilton on ollut tulessa, mutta vastaavasti hävinnyt ottelut, joissa Hilton on vaipunut varjoihin. Nyt on vaarassa käydä jälkimmäinen vaihtoehto ellei Frank Gore juoksuineen riennä apuun. Tosin Gore on vasta kertaalleen puhkaissut 100 jaardin rajapyykin tällä kaudella ja kun Steelersin juoksupuolustus on toiminut todella hyvin, ei sekään kortti ole kaikkein todennäköisin.

Steelers-hyökkäyksellä on puolestaan useampiakin vaihtoehtoja tylyttää Coltsia viime kerran tapaan. Keskushyökkääjä Le’Veon Bell kipittiä Brownsin puolustusta 146 jaardin edestä karkuun viime viikolla ja on valmis toistamaan saman tälläkin viikolla. Joukkueen varsinainen lyömäase eli heittohyökkäys puolestaan on aina vaarallinen, vaikkei se viime viikolla onnistunut juuri missään. On kuitenkin muistettava, että ykköslaitahyökkääjä Antonio Brown merkkautti itselleen viikkoa aiemmin 154 jaardin lukemat Cowboysia vastaan.

Molempien joukkueiden puolustuksista on vielä syytä nostaa muutama avainpelaaja esiin. Coltsin tukimies Erik Walden on kiusannut vastustajien pelinrakentajia oikein olan takaa. Neljässä viime ottelussa mies on onnistunut säkityksessä kertaalleen ja yhteensä niitä on kasassa jo 8. Vastaavasti Steelersin tukimies Ryan Shazier on riistänyt pallon kolmesti, joista kaksi kolmen viime kierroksen aikana sekä liikkunut muutenkin liukkaasti puolustuksen linjan selustassa.

Arvio

Andrew Luckin poisjäänti muutti ottelun asetelmia merkittävästi. Vaikka mies olisi ollut pelikunnossakin, olisi Steelers ollut ottelun voittajasuosikki, mutta kun pelinrakentelu vastuu annetaan miehelle, joka on tosipaikassa koskenut palloon viimeksi kolmisen vuotta sitten, ei Steelers tule antamaan armoa kotijoukkueelle. Joka kausi penkiltä nousee kokemattomia pelinrakentajia, jotka saattavat yhdessä ottelussa nousta ottelun ratkaisijaksi, mutta tässä tapauksessa on vaikea uskoa Coltsin pääsevän edes lähelle voittoa. Sen sijaan Steelers nakuttelee tasaiseen tahtiin pisteitä monipuolisen hyökkäyksensä ansiosta ja menee jo puoliaikaan mennessä menojaan.

Otteluveikkaus: Indianapolis Colts – Pittsburgh Steelers 16 – 33

Ottelu on nähtävissä torstain ja perjantain välisenä yönä klo 3:25 alkaen Viasat Urheilu HD -kanavalla sekä Viaplay-palvelussa.

Kansikuva: Getty