
Tämä naisnyrkkeilijä voi taistella olympiamitalista – katse jo Los Angelesissa
Nyrkkeilijä Pihla Kaivo-oja rakentaa määrätietoisesti kohti uransa päätavoitetta, vuoden 2028 Los Angelesin olympialaisia. 23-vuotias tamperelainen oli Pariisin olympialaisissa mukana 50-kiloisten sarjassa ja eteni viidenneksi, ja seuraava iso askel on saada suoritusvarmuus uudelle tasolle.
Kaivo-oja sanoo, että olympialaiset ovat olleet hänelle pitkään selkeä päämäärä.
– Los Angelesin olympialaiset ovat todellakin mun uran päätavoite tulevaisuudessa. Nyt ne sitten lähenevät ja se on ihan mahtavaa. Kaksi ja puoli vuotta menee ihan hujauksessa, hän kuvailee.
Henkinen kovuus avainasia
Kaivo-oja korostaa, että huipulle nousemisen ytimessä on ennen kaikkea pääkoppa. Hänen mukaansa tärkein kehityskohde on henkinen vahvuus, jonka kasvattaminen tapahtuu kovien kilpailujen ja kansainvälisten leirien kautta.
– Isoin asia tässä lajissa on henkinen vahvuus. Sitä koetan ja aion kasvattaa, hän sanoo ja lisää, että muut kehityskohteet ovat valmennuksen tiedossa.
Kysyttäessä, miten henkistä kovuutta käytännössä rakennetaan, Kaivo-oja kertoo sen tulevan osin kuin itsestään, kun arki täyttyy kovatasoisista turnauksista, reissaamisesta ja vaativista treenijaksoista maailman parhaiden kanssa.
Colorado Springsin leiri nostaa vaatimustasoa
Seuraava kova mittari odottaa jo tammikuun lopussa, kun Kaivo-oja suuntaa kahdeksi viikoksi Colorado Springsiin harjoittelemaan. Edessä on hänen mukaansa leiri, jota hän odottaa erityisen paljon juuri vastuksen takia.
– Odotan niitä kovia kansainvälisiä vastustajia, että pääsee sparreissa ja muissakin treeneissä ihan äärirajoille, hän kertoo.
Leirillä on määrä kohdata myös uusia tyylisuuntia. Kaivo-ojaa kiehtoo erityisesti mahdollisuus päästä treenaamaan kiinalaisia urheilijoita vastaan.
– Mua itseäni eniten kutkuttaa kiinalaiset urheilijat. Niillä on siellä sellainen tyyli, niiden kanssa en ole päässyt hirveästi ottamaan, joten odotan sitä tosi paljon.
Nyrkkeilyliiton olympiavalmentaja Maarit Teuronen kertoo, että leirille on tulossa useita kovia joukkueita. Mukana on kaksi yhdysvaltalaista joukkuetta sekä Kiinan joukkue, ja ennakkotiedon mukaan lisäksi brittejä sekä joukkue Kazakstanista. Tavoitteena on saada vahva päätös harjoituskaudelle ennen kilpailukauden alkua.
Colorado-jakson jälkeen Kaivo-oja avaa kisakautensa helmikuussa. Vuoden selkeä päätavoite on syksyllä käytävät EM-kisat Bulgariassa.
Show-ottelut kiinnostavat, mutta ehdoin
Kaivo-oja ei sulje pois Suomessa suosiota kasvattaneita viihdeotteluiltoja, mutta muistuttaa lajin perusasiasta: kehään ei mennä leikittelemään. Hän pitää myönteisenä sitä, että nyrkkeily kiinnostaa ihmisiä ja innostaa tulemaan saleille, mutta otteluiden pitää hänen mukaansa tapahtua oikeassa ympäristössä ja valmentajan valvonnassa.
Teuronen suhtautuu viihdeotteluihin selvästi tiukemmin. Hän sanoo, ettei ole seurannut niitä, koska hänen näkökulmastaan nyrkkeily on vakavasti otettava urheilulaji, jonka kanssa ei kannata lähteä leikkimään.
Liitto keskittää huippu-urheilua ja tähtää olympiamenestykseen
Nyrkkeilyliitto haluaa vahvistaa huippunyrkkeilyn edellytyksiä ja uudistaa valmennusjärjestelmäänsä. Tavoitteet on asetettu selkeästi Los Angelesin 2028 olympialaisiin ja pidemmällä aikavälillä Brisbanen 2032 kisoihin.
Uusi toiminnanjohtaja Leena Paavolainen on vienyt eteenpäin satsauksia, joiden myötä huippunyrkkeilyn valmennus- ja asiantuntijatoimintaa keskitetään kolmeen paikkaan: Pajulahden urheiluopistolle, Varalan urheiluopistoon Tampereelle sekä Helsingissä Pääkaupunkiseudun urheiluakatemiaan Urheaan.
Lähde: IL





