UFC Fight Night: Pienempien tähtien ilotulitusta Teksasissa

UFC:n tapahtumarikas syksy jatkuu ja seuraavana vuorossa on Texasissa pidettävä UFC Fight Night 94. Lauantaina 17. syyskuuta oteltava kortti sisältää monta pienemmän painoluokan kovanyrkkistä miestä, joten odotettavissa on melkoista taistelua ”performance of the night” -bonuksista.

Dustin Poirier vs Michael Johnson

UFC:n kevyensarjan rankingeissa seitsemäntenä komeileva Dustin Poirier saa vastaansa pari sijaa alempana majailevan Michael Johnsonin. Varsinkin Poirier on ollut viime aikoina vakuuttava ja kahdeksasta viimeisestä ottelusta ainoastaan yksi on päättynyt tappioon ja sekin itse kevyensarjan kuninkaalle Conor McGregorille.

The Ultimate Fighter kaudella 12 toiseksi tullut Johnson on tuttu näky UFC:n listoilta jo viiden vuoden ajan. Ailahtelevista tuloksista ja nopeista käsistä tuttu Blackzilians-salin mies on jo melkein pakkovoiton edessä. Kaksi viimeisintä otteluaan tuomariäänin hävinnyt Johnson voi olla pääottelusta huolimatta jo ”tulos tai ulos” -tilanteessa.

Arvio:

Ottelussa tullaan näkemään aggressiivisen pystyottelun omaavien miesten ilotulitusta. Poirierin pysty on painavempien lyöntien, upeiden kombinaatioiden ja alasvientiensä ansiosta Johnsonia edellä. Johnsonin mahdollisuudet ottelussa ovat kuitenkin myös pystyottelussa ja hyvässä liikkeessä. Johnsonin pitäessä liikettä yllä ja estäessä alasviennit, voi mies saada vasemman käden koukkunsa perille tai vietyä ottelun tuomariäänille asti.

Uriah Hall vs Derek Brunson

Jamaikalta kotoisin oleva Uriah Hall aiheutti kylmiä väreitä otellessaan The Ultimate Fighter -talossa kaudella 17. Kyokushin Karaten mustavyö vaikeutti muiden ottelijoiden arkea näyttävillä potkuilla ja nopeilla liikkeillään. Vaikka lopulta Hall jäikin toiselle sijalle, jätti hän jälkeensä yhden sarjan historian kauneimmista tyrmäyksistä.

Strikeforcen kautta tietoisuuteen nousseen Derek Brunsonin piti Hallin tavoin myös osallistua The Ultimate Fighter -sarjaan. Loppuhetken peruutuksen takia miestä ei kuitenkaan sarjassa nähty. Ovet kuitenkin aukesivat isoimman organisaation häkkiin, ja UFC:ssä näyttävän 6-1-rekordin rakentanut mies on nostanut itsensä mukaan painoluokkansa kärkikahinoihin.

Arvio:

Hallilla on iso etu pystyottelussa, varsinkin ulottuvuudessa, arvaamattomissa polvipotkuissa ja kierrepotkuissa. Sitä seikkaa ei kuitenkaan voi sivuuttaa, että Brunsonin päästessä tarpeeksi lähelle, Hall tulee löytämään itsensä selältään. Kun kyseessä on kolme-eräinen ottelu, tämä todennäköisesti tarkoittaa sitä, että ottelussa otellaan täysi aika ja pistevoiton vie Brunson.

Tapahtuma näkyy suorana Viaplay sport -palvelujen ja fighting-palvelujen kautta.

Kansikuva: All Over Press