Vardar tuli, näki ja voitti!

Faneille.com LogoFaneille.com - Urheilumedian Zlatan

Oli jotenkin luontevaa että Mestareiden liigan loppuottelun ratkaisevan maalin teki juuri Ivan Cupic, ja nimenomaan Uwe Gensheimerin kustannuksella. Finaalin viimeisellä sekunnilla tehty voitto-osuma teki Cupicista kahdeksaan vuoteen ensimmäisen pelaajan joka on voittanut tittelin kahtena vuotena peräkkäin. 31-vuotias kroatialaislaituri juhli viime vuonna voittoa Kielcen riveissä. Gensheimer, kuten seuransa PSG:kin, joutuu edelleen hakemaan ensimmäistä suurta voittoaan. Kauden 2016/17 liigan parhaan maalintekijän palkinto lienee vain laiha balsami haavoille.

RK Vardarista tuli jälleen uusi luku 2010-luvun yllätysvoittajien listalle. 2013 HSV Hamburg, 2014 SG Flensburg-Handewitt ja viime vuonna Vive Tauron Kielce tulivat kaikki enemmän tai vähemmän puskista ja pesivät ennakkosuosikit. Vardarin venymiskyky Kölnissä 20000 katsojan silmien edessä oli kerrassaan huikea sillä se ratkaisi sekä lauantain välierän että sunnuntain finaalin pelikellon jo vedellessä viimeisiään.

Skopjen ylpeyttä operoidaan tätä nykyä venäläisen rahamiehen Sergei Samsonenkon varoilla ja hän on kasannut joukkueen joka on toimiva sekoitus kokemusta ja uutta aaltoa. Vaikka jokainen Vardarin pelaaja edustaa luonnollisesti lajin ehdotonta huippua, ei joukkueen riveistä löydy aivan sitä terävintä kärkeä, eikä varsinkaan rahakkainta. Joukkueen pelaajabudjetti on pienin neljästä mukana olleesta, mutta pelaajat ja valmennusjohto on saanut tuekseen yhden arvokkaimmmista voimavaroista mitä saada voi: Fanaattiset kannattajat. Makedonialaiset osaavat kannustaa omiaan ja luoda metelillään painetta sekä vastustajiin että tuomareihin. Kaikesta huokuu yhdessä tekemisen tahto. Joku voisi kutsua joukkuetta muukalaislegioonaksi sillä mukana oli vain vain sentteri Stojance Stoilovilla on Makedonian passi. Kuriositeettina välierävastustaja FC Barcelonan riveissä pelasi Vardaria vastaan kaksi makedonialaista.

Kuudes mestari kuuteen vuoteen

Mestareiden liigan voiton puolustaminen on viime vuosina ollut vaikea, ellei mahdoton tehtävä. Vardar on kuuteen vuoteen kuudes voittaja, ja noista kuudesta neljäs ensikertalainen. Valmennuspuolella valtikka näyttäisi siirtyneen vahvasti Espanjalle, sillä Vardarin luotsi Raul Gonzalez on kolmas espanjalainen putkeen, joka on vienyt joukkueensa Mestareiden liigan voittoon. Vardarin lisäksi myös Barcelona ja Veszprem luotti tällä kaudella espanjalaisten tietotaitoon.

Isojen miesten peli?

Käsipalloa ovat viime vuosina hallinnut kookkaat ja monipuoliset pelaajat, kuten PSG:n 196-senttiset ja satakiloiset Mikkel Hansen tai Nikola Karabatic. Kölnin viikonlopussa loisti kuitenkin kirkkaimpana nopeus ja taito, sekä osin myös nuoruuden into. Barcelonan pronssiotteluun pommittanut Vardarin pelinrakentaja Luka Cindric on ”vain” 24 vuotta ja 185 senttiä pitkä, yksi käsipalloilun tulevaisuuden suurimmaksi povatuista pelaajista Alex Dujshebaev on vuoden vanhempi ja pari senttiä pidempi. Kolmanneksi tulleen Veszpremin takamieskaksikko Aron PalmarssonMate Lekai kuuluu kutakuinkin samaan kokoluokkaan. Mainituista herroista vanhin on Lekai, hänkin vasta 28-vuotias.

Lopputurnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi valittu 37-vuotias, vuoden 2005 maailman paras käsipalloilija Arpad Sterbik voitti liigan jo neljännen kerran. Sterbik nosti tasoaan koko viikonlopun ajan. Barcelonaa vastaan ensimmäinen torjunta josta pallo myös jäi oman joukkueen haltuun tuli vasta reilun 20 minuutin pelin jälkeen. Siitä eteenpäin mies oli käytännössä ohittamaton.

Kansikuva: All Over Press