Bullsilta ihmenousu, Curry tuhosi Portlandin

NBA-ottelujen odotetaan yleensä muuttuvan tylsiksi runkosarjan loppua kohden jos pudotuspelipaikka on varmistunut. Etenkin sellaisilla joukkueilla, jotka ovat jo varmistaneet asemansa pudotuspeleihin, on tapana lepuuttaa tähtiään. Tämänkaltaisesta ilmiöstä ei ollut kuitenkaan viime yönä tietoakaan, kun Chicago Bulls otti sisuvoiton Miami Heatista, ja Stephen Curry iski kolmosillaan Portland Trailblazersin moraalin parkettiin.

Mikään ei onnistu – kaikki onnistuu taas

Chicago Bullsin viimeöinen kamppailu idän Playoff-viivan yläpuolisista sijoituksista vielä haaveilevaa Miami Heatia vastaan oli malliesimerkki siitä, miten suorituksia korjataan tauon jälkeen. Miehistöön pitkän tauon jälkeen palanneen Derrick Rosen odotettiin ennen ottelua parantavaan suoritustasoa keskiviikon Magic-tappion jälkeen. Jimmy Butler puuttui Bullsin kentältä loukkaantumisen vuoksi.

Pau Gasol avusti Bullsia viime yönä 16 pisteellä ja 15 levypallolla. (Getty)

Pau Gasol avusti Bullsia viime yönä 16 pisteellä ja 15 levypallolla. (Getty)

Bulls sai otteluun kohtuullisen hyvän alun, mutta toisen neljänneksen aikana otteet romahtivat. Vaikka Bullsin miehistö otti laajasti hyviä heittoja, koriraudat hylkivät lähes jokaisen yrityksen Heat-puolustuksen käsiin eikä Derrick Rose saanut hyökkäyspäässä aikaan juuri muuta kuin menetyksiä. Toisessa päässä kotijoukkue hyödynsi Bullsin heikkoa hetkeä nakuttamalla rajun 33-12 -tuloksen toisella neljänneksellä. Heatin riveistä pistetehtailua johtivat Michael Beasley kolmosillaan, Hassan Whiteside ja Dwyane Wade. Tauolla Heat johti jo 19 pisteellä.

Tauon jälkeen kentälle palasi aivan erilainen härkälauma kuin mitä ensimmäisellä jaksolla nähtiin. Bulls vastasi kauden heikoimpaan avauspuolikkaaseensa tuhoamalla Heat-hyökkäyksen kolmannella neljänneksellä. Bulls otti Rosen, Mike Dunleavyn, Aaron Brooksin ja Pau Gasolin ryhmätyöskentelyllä 57-27 pisteylivoiman toisella puolikkaalla. Miami taistelee vielä Indianan ja Brooklynin kanssa pudotuspelipaikasta, mutta torstai-illan tyylisillä otteilla Playoffeihin ei ole viime vuoden finalistilla mitään asiaa.

Curry teki Curryt

Stephen Curry rikkoi oman 3 pisteen ennätyksensä Portlandia vastaan.

Stephen Curry rikkoi oman ennätyksensä kauden aikana tehdyissä onnistuneissa kolmen pisteen heitoissa. (Getty)

Stephen Curry antoi kenties myrskyvaroituksen pudotuspeleissä vastaantuleville joukkueille kun Golden State kohtasi Portland Trailblazersin kotiareenallaan torstaina. Viimeiselle jaksolle tiukkana pysyneen ottelun ratkaisijaksi nousi jälleen Curry 45 pisteellään, joista 8 oli kolmen pisteen arvoisia heittoja.

Curry paransi onnistuneiden kolmosten myötä omaa ennätystään kauden aikana tehdyissä kolmosissa. Kaksi vuotta sitten Curry iski 272 3 pisteen heittoa. Portland-ottelun jälkeen uusi ennätys on 276.

Vaikka Portlandin tehokaksikko LaMarcus Aldridge (27 pistettä) ja Damian Lillard (20) olivat kuumina torstaina, Golden Staten ja ennen kaikkea Curryn voittamiseen tarvitaan paljon enemmän töitä. Ottelun myötä Curryn voi helposti asettaa jälleen runkosarjan MVP-keskustelun kärkeen.

Muista osallistua #SusijenginArvoinen -kilpailuumme, jossa on palkintona matka sinulle ja kaverillesi koriksen em-kisoihin Ranskaan.