Koripallon EM-alkulohko Suomeen!

Moni koripallofani odotti tätä lauantaita malttamattomana, sillä kansainvälinen koripalloliitto FIBA Europe julkisti vuoden 2017 EM-turnauksen isäntämaat. Kisaisännyyttä hakivat Suomen lisäksi Puola, Israel, Romania ja Turkki.

Noin puoli kahden aikaan odotus oli ohi, kun FIBA Europe ilmoitti syyskuun 2017 kisojen isäntämaiksi Suomen, Romanian, Israelin sekä Turkin. Alkulohkot jaetaan siis myös näissä kisoissa neljään maahan. Jatkopelit pelataan Turkin Istanbulissa.

Suomessa koripallon EM-kisat on järjestetty kerran aikaisemmin ja kyseisistä kisoista tulee 2017 kuluneeksi tasan 50 vuotta (1967). Myös FIBA huomioi, että tulevan turnauksen ajankohta osuu sopivasti 100-vuotiaan itsenäisen Suomen juhlavuoteen.

Finland last hosted EuroBasket in 1967, in the cities of Helsinki and Tampere, on the occasion of the 50th anniversary of their nation’s independence. They will now once more host, on the occasion of their 100th anniversary. -Toteaa FIBA Europe tiedoituksessaan.

Koska alkulohko pelataan Suomessa, pääsee Susijengi turnaukseen ilman karsintoja. Tämän vuoksi vuoden 2016 karsinnat jäävät Susijengin osalta väliin. Koripalloväen ei kuitenkaan tarvitse olla koko vuotta ilman Susijengiä, sillä  Suomi sai järjestettäväkseen myös 2016 vuoden nuorten EM-turnauksen! AUUU!

Kansikuva: All over press.