NBA:n pudotuspelit: Arvaamaton itäinen konferenssi – Pudottaako Indiana Pacers LeBron Jamesin tähdittämän Clevelandin?

Ruutu LogoNBA:n pudotuspelien koti Suomessa on Ruutu +. Hommaa omasi, ja seuraa otteluita asiantuntevan suomenkielisen selostuksen kanssa.

Kukapa olisi ennen kauden alkua voinut veikata, että perinteisesti läntistä konferenssia laaduttomampi itäinen konferenssi olisi kesken ensimmäisen pudotuspelikierroksen näin levällään. Ennakkosuosikkia on suorastaan mahdotonta valita. Tästä syy valuu osaltaan jo ennen kautta tehtyyn pelaajakauppaan, jossa mainion kauden Boston Celticsissä pelannut Kyrie Irving vaihdettiin Cleveland Cavaliersissa flopanneeseen ja sittemmin Los Angeles Lakersiin siirtyneeseen Isaiah Thomakseen. Tällä kaupalla on ollut suorastaan järisyttävät vaikutukset itäisen konferenssin voimasuhteisiin.

Irvingin muodossa Clevelandilta katosi toinen todellinen syömähammas, joka on ikävällä tavalla näkynyt joukkueen otteissa myös Indianaa vastaan. Vaikka Kevin Love, J.R. Smith ja kesken kauden tulleet pelaajat George Hillin johdolla ovat tehneet kaikkensa, niin kuningas on jäänyt liian yksin joukkioidensa eteen. Tähän kun vielä lisää Indianan Victor Oladipon tykkikauden jatkumisen pudotuspeleissä ja Lance Stephensonin, allekirjoittaneen suosikkipelaajan, penkiltä tuoman auktoriteetin ja puolustuspelaamisen, niin vaa´ankieli on kääntynyt Indianan suuntaan.

Lauantain vastaisena yönä pelattu ottelusarjan kolmas kohtaaminen oli upea urheilunäytös. Pacers oli puoliajalla perässä 17 pistettä ja heidän ykköstähtensä Oladipo oli täysin Clevelandin puolustuksen näpeissä. Esiin nousi kuitenkin toinen pelaaja, Bojan Bogdanovic. Hän pussitti kauden parhaan pistelukemansa, 30, ja mikä kaikkein hienointa, niin näistä pisteistä syntyi kolmosen kaaren takaa 21. Tehokkuus oli myös Bogdanovicilla huippuluokkaa, yhdeksästä kolmen pisteen yrityksestä vain kaksi meni ohi korirenkaan. Oladiponkin piristyttyä kolmannella neljänneksellä Pacersin kiri oli valmis ja ottelu päättyikin Indianan kahden pisteen voittoon 92-90.

Indiana Pacersin puolustuspeli on ollut myrkkyä vastustajille, joten ei ole ihme, että myös Cleveland on ollut helisemässä aktiivisen puolustuksen edessä. Oikeastaan Cleveland näyttää tällä hetkellä Jamesin ja hänelle tulitukea antavan Loven joukkueelta. Kaikki laajuus loistaa vain poissaolollaan. Ymmärrän toki, että kesken kauden tulleilta Rodney Hoodilta, Larry Nance Jr:Ltä ja George Hilliltä odotetaan todellista panosta vasta ensi kaudella, mutta tästäkin huolimatta juuri nyt näyttää siltä, että joukkue on puhtaasti ykköskärjen varassa eikä uudet pelaajat kykene auttamaan tarpeeksi.

Cleveland Cavaliers ei myöskään pelaa tällä hetkellä vain nykyhetkeä varten. LeBron Jamesin sopimus loppuu kesällä ja vaikka olen itsekin ennustanut kuninkaan jatkavan Clevelandissa, niin tippuminen pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella saattaisi hyvinkin kaventaa Jamesin motivaatiota jäädä joukkueeseen. Tämä siitäkin huolimatta, että joukkuetta kesken kauden tehdyt pelaajakaupat valmisteltiin huhupuheiden mukaan täysin yhdessä LeBronin kanssa. Hän halusi atleettisuutta ja nopeutta joukkueeseen. Tätä hän myös sai, sillä kaikki saapuneet pelaajat edustavat juurikin kuvattua pelaajatyyppiä.

Onko Clevelandin kausi sitten jo ohi? Ei todellakaan. Kaikki koripalloa seuraavat tietävät, että jos joku yksittäinen pelaaja kykenee ottamaan koko joukkueensa reppuselkään ja kantamaan sen voittoihin, niin se joku on LeBron James. Hänen otteissaan ei ole mielestäni ollut mitään moitittavaa, vaan hän on pelannut kuten aikamme parhaan pelaajan kuuluukin. Se ei kuitenkaan riitä, sillä koripallo on joukkuelaji, jossa mitataan yksilön sijasta koko kollektiivin iskukykyä.

On kuitenkin sanottava, että Indianan ja Clevelandin sarja on muodostunut äärimmäisen viihdyttäväksi. Kentällä vilisee toisilleen tuttuja parivaljakoita ja pieniä tarinoita olisi kirjoitettavissa runsain mitoin. Jos minun pitäisi valita, niin sanoisin Indianan olevan sarjassa niskan päällä. He puolustavat tavattoman aktiivisesti ja vielä kun Viktor Oladipo pelaa elämänsä kevättä, niin voitot ovat mahdollisia. Tiedän kuitenkin, että LeBronilla on sanansa sanottavana tällaiseen veikkaukseen.

Se on kuitenkin selvää, että nyt nähdyillä otteilla Cleveland Cavaliersia ei voi pitää idän suurena ennakkosuosikkina. Vaikka Cleveland jatkaisikin seuraavalle kierrokselle, niin koen, että mitä luultavimmin vastaan asettuva Toronto Raptors tulee olemaan miltei mahdoton pala purtavaksi ja miltei vain siksi, koska LeBron James voi parhaimmillaan muuttaa kaikki veikkaukset toisiksi.

Kansikuva:AOP